Rohkeasti minä

Anniina Orrenmaa, 38, puhuu töissä avoimesti vaimostaan Hannasta ja perheen kahdesta lapsesta. ”Parempi olla vapaasti oma itsensä. Menisi vaikeaksi, jos alkaisi salailemaan ja miettisi, mitä kenellekin on kertonut. Olen avoin ihminen ja puhun paljon perheestäni ja lasten kommelluksista.”

Anniina aloitti 15 vuotta sitten sairaanhoitajana Tyksin Salon sairaalassa. ”Näytin silloin pikkupojalta siilitukassani, koska olin juuri päässyt armeijasta. Työkaverini yrittivät naittaa minua pojilleen – tarkoitus oli hyvä. He sanoivat, että olisin hyvä miniä.”

Kului jonkin aikaa ennen kuin Anniina sai sanottua, että seurustelee itse ­asiassa naisen kanssa. Suhtautuminen oli alusta asti hyvää. ”Se ei ole ollut ongelma kenellekään. Enemmän minua itseäni pelotti kertoa.” 

Jopa se vanhan liiton hoitaja, joka oli puhunut vähemmistöistä ikävästi, suhtautui asiallisesti.

Potilastyössä on aika tavallista, että varsinkin ikäihmiset olettavat Anniinan puolison olevan mies. ”En loukkaannu siitä, vaan otan enemmän huumorilla. Vastaan, että minulla on kylläkin kotona rouva. Keskustelut eivät ole tyssänneet siihen.”

Vuoden alusta Anniina on ollut Varsinais-Suomen hyvinvointialueen eli Varhan ammattiosaston päätoiminen puheenjohtaja. Sitä ennen hän työskenteli valvonnassa ja sydän- ja tahdistinhoitajana.

Anniina sanoo, että häneltä voi kysyä suoraan myös perheasioista.

”Moni kysyykin vaikka, miten lapsemme saivat alkunsa. Nykypäivänä mahdollisuuksia on monia. Minä synnytin Pepin ja vaimo Leon. Siittiöiden luovuttaja oli sama, joten lapsemme ovat verisisaruksia.”

Anniina on lapsille mami ja vaimo äiti.

Tarpeeksi turvallista?

Tehy-lehti teki verkkokyselyn kaapista tulemisesta. Valtaosa kyselyyn vastaajista oli kertonut töissä, että kuuluu seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön tai molempiin. Vastauksia tuli noin 60 ja vain muutama oli kaapissa.

”Kertomisesta on ehdottomasti hyötyä. Somessakin ollaan vaimon kanssa yhteisissä kuvissa. En jaksaisi valehdella kenellekään mitään. On helpompi hengittää. Voi vaan olla normaali ja keskittyä työhön”, kertoo röntgenhoitajanainen.

”Kerron, jos asia tulee ajankohtaiseksi. En halua, että minut identifioidaan työkaverina ensisijaisesti seksuaalisen suuntautumiseni pohjalta vaan muilla perusteilla. Avoimuus helpottaa elämää ja lähtökohtaisesti se ei ole tuonut ongelmia”, kirjoittaa sairaanhoitajamies.

”Olemme vaimoni kanssa samassa­ ­työpaikassa. En koe, että homouteni tai sama työpaikka on vaikuttanut mitenkään työhön tai työympäristöön”, kertoo päiväkodin apulaisjohtaja.

Kaikilla työpaikoilla ei ole näin hyvä tilanne. Euroopan unionin perus­oikeusvirasto teki viime vuonna vertailun, jonka mukaan melko harva on suomalaisilla työpaikoilla täysin ulkona kaapista. Vain viisi prosenttia on aina avoimia. Suomi kuuluu tässä enemmän Itä-Euroopan maiden kastiin – ero esimerkiksi Ruotsiin ja Tanskaan on iso.

Kyselyyn vastasivat LHBTIQ-taustaiset eli lesbot, homot, biseksuaalit, transihmiset, intersukupuoliset ja queerit. Monitulkintainen queer-termi viittaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi sellaisen henkilön identiteettiin, joka pitää perinteistä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen määrittelyä liian rajoittavana.

”Usein ajatellaan, että Suomi on tasa-arvoinen ja yhdenvertainen maa. Mutta ei se ole vielä niin. Jos et kuulu itse vähemmistöön, et ehkä kohtaa tai ­huomaa syrjintää. Työtä riittää vielä”, toteaa koulutusasiantuntija Venla Suutari Setasta.

Poikkeaako sote-ala muista aloista?

”Mielenkiintoinen kysymys. Pelko syrjinnästä vaikuttaa tutkitusti alanvalintaan ja monet välttävät miesvaltaisia aloja, sillä niitä pidetään syrjivinä. Sote-ala on naisvaltainen, ja se koetaan ehkä turvallisemmaksi. Kertominen vaatii luottamista työkavereihin, esihenkilöön ja organisaatioon.”

Homofobinen pomo

Pelko syrjinnästä, aikaisemmat huonot kokemukset ja se, ettei tunne työkavereita vielä tarpeeksi hyvin ovat Venla Suutarin mukaan tyypillisiä syitä kaapissa oloon.

”Jokainen yleensäkin pohtii, paljonko haluaa kertoa töissä yksityiselämästään. Olemme tässä erilaisia.”

Ihmisten ja työpaikkojen erilaisuus näkyy myös kyselyvastauksissa.

”Aikaisemmassa työpaikassani en kertonut. Pomoni oli avoimen homofobinen ja pelkäsin työni puolesta”, kertoo sairaanhoitajanainen.

”Ajoittain tulee edelleen tunne, että en tunne sinua tarpeeksi hyvin, jotta voisin avautua täysin”, miettii sairaanhoitajamies.

”Moni skannaa ympäristöään ja miettii, onko turvallista kertoa”, Venla Suutari kuvaa. Puhutaan vähemmistöstressistä eli paineesta, että voi kohdata ennakkoluuloja, syrjintää tai vihamielisyyttä vähemmistöön kuulumisen vuoksi.

Suutari muistuttaa, ettei kaapista tulo ole aina oma valinta. Esimerkiksi transihmisillä ei ole tähän välttämättä mahdollisuutta, koska ihmiset olettavat, miltä tiettyä sukupuolta olevien tulisi näyttää.

EU:n perusoikeusviraston kyselyn mukaan ennakkoluulot vähemmistöjä kohtaan ovat viimeisen viiden vuoden aikana lisääntyneet Euroopassa. ”Etenkin transvastaisuus on nousussa. Heitä kohtaan on ennakkoluuloja ja virheellisiä käsityksiä.”

Oletuksia ilmassa

Hetero-oletus leijuu kaikkialla kuin happi, kuvailee eräs vastaaja Tehy-lehden kyselyssä. Herkästi esimerkiksi oletetaan, että naisen puoliso on mies.

Konkreettisesti avoimuus tarkoittaa usein sitä, miten voi puhua arkisista ­asioista. Tohtiiko kumppanista puhua nimellä, jos hän ei ole sitä sukupuolta, mitä enemmistö olettaa? Jotkut vastaajat puhuvat töissä puolisosta.

”Kaapista tullaan monta kertaa. Aina tulee kokouksia, joissa on uusia jäseniä, ja jos jutellaan tauoilla vapaammin, on yleensä aina murrettava heteronormi”, kertoo ohjaajana työskentelevä nainen.

Jotkut vastaajat kokevat, että heidät jätetään lapsia koskevista keskusteluista ulos, koska oletetaan, että lapsia ei heille tule.

Asiakkaiden ja potilaiden suhteen moni on varovainen. Kontaktit ovat tosin usein niin lyhyitä, ettei omasta taustastaan tule puhuttua senkään takia.

”Moni perheellinen ja heterosuhteessa oleva kertoo asukkaille puolisostaan tai lapsistaan. Huomaan olevani selkeästi pidättyväisempi. En kerro puolisoni sukupuolta kuin vasta, jos tulee varma tunne, että uskallan sanoa sen tai korjata hetero-olettamuksia. Saatan vastata, että puoliso on, muttei lapsia. En halua kokeilla, muuttuisiko suhtautuminen”, kirjoittaa vanhustyötä tekevä sairaanhoitaja.

Katseita pukukaapeilla

Muutama kyselyyn vastannut kertoi selän takana supattelusta ja jopa pilkasta. Eräs opiskelija sai tylyä kohtelua kesätyöpaikassa, kun kertoi tyttöystävästään.

”Työkaveri ei halunnut enää olla kanssani samassa tilassa tai puhua kanssani. Hyvä jos katsoi päinkään. Kahvihuoneessa olen kuullut puhuttavan, miten pride-homma menee ihan yli”, kertoo nuori sairaanhoitaja.

55-vuotias röntgenhoitaja on havainnut, että nuoret ovat suvaitsevaisia:

”Nykyinen työpaikka on ensimmäinen, jossa olen voinut olla salaamatta parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa. Aihe on kovin arka vielä liian monessa työyhteisössä. Ikä vaikuttaa suhtautumiseen. En tiedä ketään alle 30-vuotiasta, jolla olisi mitään asiaa vastaan.”

Muutama vastaaja kertoo hankalista tilanteista pukukaapeilla tai suihkuilla.

”Monet vieroksuvat pukukaapeilla, mikä on todella harmillista. En halua mennä töissä yleisiin suihkuihin, jos ei ole pakko, etten aiheuta lisää ahdistusta muille”, kertoo maskuliiniseksi lesboksi itsensä määrittelevä sairaanhoitaja.

Useampi kyselyyn vastaaja totesi, että kielteiset asenteet saattavat nousta esiin silloin, kun kuvitellaan, ettei paikalla ole vähemmistöön kuuluvia.

”Työyhteisössä on hyvä puhua siitä, millainen puhe kahvipöydässä tai kansliassa on ok. Jokainen voisi miettiä omia asenteitaan”, Venla Suutari sanoo.

Tekoja tarvitaan

Yhdenvertaisuus vaatii työpaikalta tekoja, Venla Suutari korostaa. Selkärangan luovat yhdenvertaisuuslaki ja tasa-arvolaki, jotka kieltävät syrjinnän. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelmissa linjataan, miten juuri meidän työpaikallamme taataan yhdenvertaisuus – miten esimerkiksi epäasiallisista tilanteista ilmoitetaan ja miten niihin puututaan.

Myös turvallisemman tilan periaatteet ovat käytössä jo monissa työpaikoissa. Turvallisella tilalla tarkoitetaan avoimuutta, yhdenvertaisuutta ja kunnioitusta kaikkia kohtaan.

Esimerkiksi työvaatteiden ja pukutilojen pitäisi Suutarin mielestä olla sellaisia, että myös transihmisille löytyy sopiva. Rekrytoijat voisivat miettiä, että työtodistuksessa oleva etunimi voi poiketa siitä, mitä hakija käyttää nykyisin. ”Ennakointi auttaa, ettei tällaisista ­asioista tule vaikeita yksilöille.”

Miten kyselyyn vastanneiden mielestä syrjintää voisi vähentää? Koulutuksen tarpeesta puhuu moni. Sateenkaari-avainnauhat ja -merkit viesti­sivät turvallisesta tilasta. Oletuksista luopuminen ja avoin suhtautuminen kantaisivat vastaajien mielestä pit­källe.

”Hyvä yhteishenki auttaa monenlaisissa asioissa, eli työpaikan perusasiat kuntoon. Nollatoleranssi työpaikkakiusaamiseen ja kollegan huonolle kohtelulle.”

”Hiljaisten hyväksyjien pitäisi muuttaa rooliaan ja puuttua alentavaan tai loukkaavaan puheeseen.”

Homomies Kuopiosta toteaa: ”Itsellä vähän pessimistinen odotus asian suhteen, kun katselee maailmantilannetta ja rapakon takana vauhdilla etenevää hulluutta. Pitää muistaa, että kovimmat äänet eivät edusta enemmistöä. Olen työpaikalla yrittänyt omalla esimerkillä näyttää, että tällaisia samanlaisia tollukoita myö ollaan mekin.”

Mitä avoimesti perheestään puhuva Anniina Orrenmaa sanoisi nuorelle, joka miettii kaapista ulos tuloa?

”Ole rohkeasti ja ylpeästi oma itsesi. Se ei muille kuulu eikä ole kiusaamisen aihe. Jokainen saa rakastaa, ketä haluaa.”