Tuntematon vihollinen

Kun sairaanhoitaja Mikko Ståhle tammikuun 29. päivänä vuonna 2020 meni iltavuoroon, hänen potilaanaan oli turisti Kiinan Wuhanista. Naisella oli korkea kuume, hengitystieoireita ja hänellä epäiltiin koronaa. Hän oli lomaillut Saariselällä ja hakeutunut hoitoon Ivalon terveyskeskukseen. Sieltä hänet kuljetettiin Rovaniemelle Lapin keskussairaalan keuhko-osastolle.

Nainen pantiin ilmaeristyksiin. Illan mittaan vahvistui, että korona se todellakin oli. Näyte oli käynyt tutkittavana Helsingissä asti. Naisen koronatartunta oli ensimmäinen Pohjoismaissa todettu.

”Tietyllä tapaa jotakin tällaista osattiin odottaa, koska pohjoisessa käy paljon aasialaisia turisteja”, Mikko sanoo.

Mikko kuuluu sairaalan varahenkilöstöön ja oli sattumalta vuorossa juuri keuhko-osastolla. Wuhanilainen nainen oli eristyksensä ajan melko hyvävointinen. Sen Mikko muistaa, että suomalainen sairaalaruoka ei hänelle oikein maistunut ja ruokalähetti kävi useamman kerran.

”Jos miettii, miltä minusta tuntuisi joutua kesken loman eristyksiin lukitun oven taakse Wuhanissa, potilas pysyi yllättävän rauhallisena. Ehkä teimme jotakin oikein. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta käytimme tulkkia ja teimme muutenkin moniammatillista yhteistyötä.”

Rillit huurussa

Sinä keväänä suojavaatteiden pukeminen kävi Mikolle tutuksi. ”Kun on silmälasit, rillit tuntuivat olevan aina huurussa. Se oli oma haasteensa tarkkuutta vaativissa töissä. Ja hiostavaahan se muutenkin oli.”

Korona muutti työntekoa enemmän kuin osattiin odottaa. Arki muuttui Lapin keskussairaalassakin. ”Päivystyksessä suhtauduttiin kaikkiin hengitystiepotilaisiin kuin koronapotilaisiin, kunnes toisin todistettiin. Oli todella mietittävä, minne kukakin potilas sijoitetaan”, Mikko sanoo. Varahenkilöstöön kuuluvana hän näki koronaa monelta kantilta. Sairaalassa oli tavallista hiljaisempaa, koska vierailuja rajoitettiin. ”Nokkanäytteitä” otettiin henkilökunnalta usein. Sairaalaan perustettiin koronayksikkö, jota perustamassa ollut sairaanhoitaja Sari Ravelin sai myöhemmin kutsun Linnan juhliin.

Mikolla oli korona-aikaan kaksi pientä lasta – nuorempi heistä syntyi 2021. Synnytyksen lähestyessä jännitettiin, pääseekö isä mukaan synnytykseen, mutta kyllä hän pääsi. Mikkoa myös hermostutti, ettei kantaisi tautia kotiin.

”Olihan korona jännittävämpää aikaa kuin yleensä. Ensimmäisten koronapotilaiden luo ei ollut innok­kaita menijöitä jonoiksi asti, sillä ­tartunta pelotti. Mutta aika neutraalia se arki kuitenkin oli – normipäivä ­toimistolla. En muista, että olisin joutunut paljon repeilemään ylitöiden vuoksi.”

Mikko kertoo, että puhelinpalveluun saattaa vieläkin tulla puhelu, jossa positiivisen koronatestin tehnyt kysyy, saako liikkua kotoaan.

”Jälkikäteen on helppo viisastella, mutta aikamoisia lock down -ratkaisuja silloin tehtiin. Siinä hetkessä ne tuntuivat kuitenkin tarpeellisilta. Alkujärkytyksen jälkeen alkoi tulla ajatus, että tämä on virus muiden joukossa, ja ­sitähän se tänä päivänä on.”

Löytääkö Mikko korona-ajasta mitään positiivista?

”Ammatillisesti ajattelen, että korona oli harjoitus jonkin vakavamman varalle. Voi olla, että tulemme kokemaan vielä uusia epidemioita.”

Hymy näkyy silmistä

Lastenhoitaja Jonna Vilenius palasi maaliskuussa 2020 Tallinnan reissulta kotiin Keravalle. Muutamia päiviä sen jälkeen hänelle nousi kova kuume ja keuhkoissa tuntui jäätävä kipu. Jonna jäi potemaan kotiin.

Ikuiseksi arvoitukseksi jää, oliko Jonnalla korona, sillä testeihin ei vielä silloin päässyt. Kun Jonna palasi töihin Sorsakorven päiväkotiin, maailma oli muuttunut. Hallitus oli julistanut 16. maaliskuuta poikkeustilan. Vanhempia suositeltiin hoitamaan lapset kotona, jos mahdollista, joten lapsimäärä väheni. Jonna kävi ulkoiluttamassa lapsia, joiden vanhemmat olivat etätöissä. 

Ketään ei Keravan varhaiskasvatuksessa lomautettu – vaikka jotkut sitä ehkä toivoivatkin, sillä tartunta pelotti. Esimerkiksi raskaana olevat työntekijät siirrettiin päiväkodeista muihin töihin, ja Kela maksoi heille erityisäitiysrahaa. Osa siirtyi soittamaan ikäihmisille kuulumispuheluja. Lähihoitajataustaisia siirtyi vanhusten pariin. 

Ihan alkuun suojavälineitä ei ollut, eikä omia maskeja saanut pitää töissä. Jossain vaiheessa työnantaja kustansi jokaiselle kolme kangasmaskia. Laulaminen ja jumpat kiellettiin.

”Työskentelen ihan taaperoiden kanssa, ja ei heitä voi olla ottamatta syliin. He pussaavat ja tulevat lähelle. Henkinen stressi oli kova. Kotiin tullessa riisuin jo ulkoterassilla vaatteet ja vein ne suoraan pesuun, koska en halunnut tartuttaa. Meillä on vaikeasti sydänsairas lapsi, ja koko muu perhe oli minua lukuun ottamatta etänä.”

Maskin pito tuntui Jonnasta aluksi vaikealta. ”Mietin, miten ilmeet näkyvät ja pelkäävätkö lapset maskeja. Muistan ensimmäisen kerran, kun pieni vastasi hymyyni, vaikka minulla oli maski. Se osoitti, että hymy näkyi myös silmistä.”

Kesäkuumalla maski hiosti, mutta ulkona niitä ei tarvittu. Ulkona sai laulaa, jumpata ja retkeillä.

Luovuutta tarvittiin myös yhteydenpidossa etänä oleviin lapsiin ja perheisiin. ”Tuotimme sähköisen pedanetin kautta koteihin tehtäviä ja tervehdyksiä. Soittelimme ja kysyimme kuulumisia.”

Lapset palasivat päiväkotiin kesäkuussa tai viimeistään elokuussa 2020.

”Pahinta koronassa oli alun epätietoisuus. Silloin oli maailmanlopun fiilikset – kuolemmeko kaikki? Myöhemmin esimerkiksi ilmeni, että pikkulapset eivät niin herkästi tartuta koronaa. Ainakin yksi hyvä asia jäi: flunssassa on lupa pitää sairauslomaa.”

Hyvää oli myös se, että käsihygienia parani ja esimerkiksi mahataudit pysyivät poissa. Se jurppi, että päiväkodin henkilökunta ei saanut rokotuksia ensimmäisten joukossa.

Tilannekuvaa luomassa

Sosiaali- ja terveysministeriö pyysi maaliskuun 29. päivä 2020 perustamaan ryhmän, joka koordinoi tilannekuvaa Suomen tehohoidosta. Teho­hoidon kapasiteetin riittäminen huolestutti.

Sonja Julkunen työskenteli silloin tutkimushoitajana Kysin teho-osastolla, ja Kuopio otti vastuun tilannekuvan luomisesta. 

”Veikkaukseni oli, että me neljä tutkimushoitajaa joudumme koronan takia kliiniseen työhön teho-osastolle, mutta toisin kävi.”

Tiedonkeruu lähti vauhtiin ripeästi. Apuna käytettiin älypuhelimissa toimivaa SecApp-sovellusta, joka oli osalle tiimistä jo tuttu. Alussa Sonja teki pitkää päivää, kunnes tilannekuvan teko rutinoitui.

Tilannekuvaa varten kysyttiin muun muassa tehopotilaiden ja tehoilla hoidossa olevien koronapotilaiden määrää, potilassiirtojen tarvetta ja mahdollisuutta ottaa vastaan potilaita muista sairaaloista. Tieto välitettiin teho-osastoille, ministeriöön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen. Kerättyjä tietoja käytettiin usein myös mediassa.

”Normitutkimushoitaja ei ole tottunut, että oma kädenjälki näkyy telkkarissa. Olo oli epätodellinen, kun olimme valtakunnallisesti niin keskiössä.”

Alussa tartuntojen määrä nousi eksponentiaalisesti. ”Mielessä oli kauhukuva, että olemme pian pulassa potilaiden määrän kanssa. Oli onni, että epidemian paikalliset huiput tulivat eri aikaan. Tehohoitokapasiteettia myös nostettiin ministeriön ohjeen mukaan, eli leikkaus- ja heräämöpaikkoja muutettiin tehopaikoiksi.”

Hengityslaitteita ja potilaspaikkoja riitti, mutta hoitajat olivat kriittisin kohta – tehohoitajan koulutus vie aikaa.

”Tehohoidosta oltiin mediassa hetkellisesti kiinnostuneita, mutta valitettavasti en näe, että korona olisi lisännyt hoitotyön arvostusta pitkällä aikavälillä”, Sonja sanoo.

Sonja teki lähitöitä koko koronan ajan, mutta vapaa-ajan kuoroharrastus jatkui etänä. Sonja antaa kehuja tehohoidon koordinoivan toimiston porukalle: henki oli hyvä ja huumoria paljon. Sonjan tuli katsottua vapaallakin televisiosta toimistoa johtaneiden työkavereiden professori Matti Reinikaisen ja dosentti Stepani Bendelin esiintymisiä.

”Korona-ajasta jäi mieleen tilanteen uutuus. Kukaan ei tiennyt, miten toimia. Mikä on liioittelua, mikä tarpeellista? Isossa organisaatiossa ohjeita laadittiin nopeasti, mutta nopeasti ne myös vaihtuivat.”

Koronatilanne aaltoili ja välillä tilannekuvan tekeminen oli tauolla. Ensimmäinen tauko oli jo kesällä 2020, mutta syksyllä tartunnat lisääntyivät taas. Viimeinen tilannekuva tehtiin tammikuussa 2024, jolloin vastuu tilannekuvasta oli jo siirretty hyvinvointialueen valmiuskeskukselle.

Sonja koki korona-ajan erityisestä työpaikasta käsin. Mitä korona opetti?

”Tehohoito-osaaminen on kullan arvoista. Tehohoitajan tietotaitoa ei taiota hetkessä kenenkään päähän, pelkät käsiparit eivät riitä. Hoitajakapasiteettia ei edelleenkään ole yllättäviä tilanteita varten tarpeeksi. Olisin toivonut, että tästä olisi otettu opiksi. Näin, miten kovilla kollegat teholla olivat koronan aikaan. Se väsymys ei ole unohtunut.”

Ei ole oikea aika

Nyt ei ole oikea aika lähteä mökille, painotti pääministeri Sanna Marin keväällä 2020. Suuhygienisti Mirva Hiltunen muistaa tunnelmat hyvin. Alkuvuosi oli ollut raskas ja pettymys suuri, kun pääsiäisen tienoilla ei ollut menemistä Kainuun mökille. Kaksi ja puoli viikkoa kestänyt Uudenmaan sulku päättyi vasta pääsiäisen jälkeen huhtikuun puolivälissä.

Mirva valittiin työpaikkansa Helsingin Oral Kampin luottamusmieheksi juuri, kun korona alkoi. Selviteltävää oli paljon. Moni hammashoitaja ja suuhygienisti lomautettiin, sillä korona lopetti kiireettömän suun terveydenhuollon.

Mirva siirtyi avustamaan hammaslääkäreitä, koska suuhygienistin töitä ei saanut tehdä. Porat soivat ja vesi roiskui. Pelko taudista oli kova. ”Näky metallikonteista sairaalan piha-alueella ei helpottanut pelon tunnetta”, hän muistelee.

Vastaanotolle tulevat potilaat purskuttelivat suun vetyperoksidi-valmisteella. Ammattilaiset lisäsivät suojauksia: käytössä olivat paksut maskit, visiiri, suojahattu, suojalasit, käsineet. Kaiken tuon alla valui hiki. Alussa suojavarusteista oli pulaa ja niitä piti säännöstellä. Uutta oli, että hammaslääkäri kirjasi potilaskertomukseen hoitajan nimen. Tämä käytäntö jäi elämään.

Aikakauslehdet poistettiin ja odotushuoneen tuoleja vähennettiin. Potilaille lähti viesti, että älä tule liian aikaisin. Odotustilat, ovien kahvat ja wc:t pyyhittiin tunnin välein. Taukotilassa oli lappu, johon jokaisen piti kirjoittaa saapumisaika ja poistumisaika. ”Kanssakäyminen muiden kanssa oli vähäistä. Söimmekin erillään. Siinä ajassa on vaikea nähdä hyvää.”

Kampissa, Helsingin ytimessä, oli hiljaista kuin maalla.

”Kotona piti opetella, että kaupassa käydään vain kerran viikossa ja sinne lähtee vain yksi ihminen.”

Mirva muistaa saaneensa syksyllä 2020 viikon vapaata, kun potilaalla oli ollut tartunta. Työnantaja ei halunnut ottaa riskiä, että korona leviäisi. Koronarokotuksen Mirva sai yleisen rokotusjärjestyksen mukaan, vaikka teki potilastyötä koko koronan ajan.

”Alakerran Picnicistä terveydenhuoltoalalla työskentelevät saivat sämpylöistä 50 prosentin alennuksen. Se tuntui kivalta.”

Kun hoitovelka 2022–2023 alkoi purkautua, varauskirjat olivat täynnä. ”45 minuutissa piti tehdä ihmeitä.”

”Tuosta kaudesta visiirit ja suojahattu jäivät minulle jokapäiväiseen käyttöön varsinkin, kun teen soodapuhdistuksia. Taukotilat ovat huomattavasti puhtaammat kuin ennen koronaa, sillä jokainen huolehtii siisteydestä.”

Työ vei terveyden

Sairaanhoitaja Annamari Viljanen sai koronan hoitaessaan pandemian alussa koronapotilasta Töölön sairaalassa. Sairaus näkyy yhä Annamarin elämässä – hän sai riesakseen pitkäkestoiseen koronan.

”Astma, rytmihäiriöt ja komplisoitunut migreeni jäivät. Samoin väsyneisyys, vaikka jaksaminen on onneksi parantunut. Flunssat ovat ongelma, koska koronasta jäi infektioherkkyys.”

Annamari palasi pitkältä sairauslomalta töihin työkokeilujen avulla. Täyttä työpäivää hän on tehnyt syyskuusta 2023 lähtien.

Annamarin korona todettiin ammattitaudiksi, mutta ammattitautidiagnoosista ei ollut hänen mielestään juuri hyötyä. Alkuun vakuutusyhtiö maksoi korvauksia esimerkiksi ansionmenetyksistä ja tutkimuksista, mutta ne katkesivat huhtikuun lopussa 2021. Vakuutusyhtiö katsoi, etteivät oireet enää liity koronaan. Annamari kanteli vakuutusoikeuteen, mutta valitus hylättiin.

Epäonnekseen Annamari sairastui koronaan toistamiseen vuoden 2023 lopulla ja joutui sairaalaan sydämen rytmihäiriöiden vuoksi. Seuraavan vuoden alussa hänellä oli niin ikään sairaalahoitoa vaatinut vakava keuhkokuume.

”Olen neljä vuotta yrittänyt päästä tolpilleni. Helppoa ei ole ollut, välillä se vetää mielen katkeraksi. Koettelemukset ovat vaatineet vahvaa luonnetta. Onneksi läheiset ja ystävät ovat tukeneet.”

Reilu vuosi sitten Annamari muutti Helsingistä kotipaikkakunnalleen Lahteen ja aloitti työt Päijät-Hämeen keskussairaalan ortopedian ja traumatologian osastolla. ”Halusin oppia uutta. Päätökseen vaikutti myös asumiskustannusten nousu Helsingissä. Tahdoin muutenkin vaihtaa maisemaa, koska viime vuosina on tapahtunut niin paljon.”

Annamaria harmittaa, että kaikki ammattilaisetkaan eivät ymmärrä, miten yksilöllisiä koronan vaikutukset ovat. ”Esimerkiksi migreeniin saan kerran kuukaudessa pistoshoitoa. Vaikka saan täydet lääkekorvaukset, siitä jää silti itselle maksettavaa 200 euroa joka kuukausi.”

Valoakin näkyy. Annamari onnistui tekemään elämäntaparemontin ja pudotti painoaan reilusti. Töihin paluu tuntuu hyvältä, vaikka palautuminen ei ole sitä mitä ennen. Jaksamisensa mukaan hän käy myös tanssimassa ja kuntosalilla.