Aluksi sotaa paenneen mieli on kaaoksessa ja vastaan tulee paljon uusia asioita. Niistä osa menee väkisin ohi. Autettavaa voi joutua kannattelemaan arjen asioissa. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että auttaa lomakkeiden täyttämisessä tai muussa asioinnissa.
Perheiden kanssa kannattaa työskennellä tulkin avustuksella. On myös työntekijän etu, että autettava pääsee kertomaan asioistaan omalla kielellään. Kohtaaminen ei ole vain sanallista: lohduttaa voi esimerkiksi hymyilemällä tai koskemalla olkapäätä.
2. Mistä tunnistaa traumatisoituneen ihmisen?
Kaikki sotaa paenneet eivät ole traumatisoituneita. Paljon on kiinni ihmisen voimavaroista sekä siitä, millaista tukea hän on saanut ja onko tietoa tulevasta. Traumaoireet voivat olla psyykkisiä, fyysisiä tai sosiaalisia. Tyypillisiä oireita ovat ahdistus, masennus, ärtymys sekä uni- ja syömishäiriöt. Jotkut pakenevat tekemiseen ja siivoavat tai kokkaavat koko ajan. Jotkut taas lamaantuvat täysin.
Välillä voi olla vaikeaa tietää, mikä johtuu mistäkin. Kun lapsi menee kouluun, hänen oireidensa voidaan ajatella johtuvan hoitamatta jääneestä traumasta, vaikka kyse olisi adhd:sta tai päinvastoin. Mielenterveyden ongelmat ovat monessa kulttuurissa tabu, eikä niihin liittyville asioille ole termejä eikä niistä ole tietoa.
3. Pitääkö sote-ammattilaisen perehtyä asiakkaiden kulttuuriin?
Kulttuurien tuntemus on eduksi, mutta se ei ole välttämättömyys. Olennaista on ymmärtää, että länsimainen kulttuuri on yksilökeskeistä, kun taas esimerkiksi Aasiassa ja Afrikassa eletään yhteisöllisemmin, jolloin yksilön tekemien päätösten ajatellaan koskevan koko perhettä. Kulttuurien tuntemusta tärkeämpää on tunnistaa omia asenteitaan ja ennakkoluulojaan, jotka voivat vaikuttaa työskentelyyn.
4. Millaista tukea sodan kokeneet perheet ja etenkin lapset tarvitsevat?
Lapsia pitää suojella sodan julmuuksilta. Sodasta voi puhua heidän kuullen lapsen kehitystaso huomioon ottaen. Lapset eivät halua kuormittaa vanhempiaan huolillaan, joten lapsia kannattaa kuulla myös erikseen. Jotkut vanhemmat eivät uskalla antaa lastaan vieraan hoidettavaksi tai antaa lapsen lähteä ulos kavereiden kanssa. Näistäkin peloista on hyvä kannustaa puhumaan.
Palveluihin ohjatessa on hyvä muistaa maahanmuuttajajärjestöt. Niissä on valtavasti tietoa ja osaamista, jota kannattaa hyödyntää. Vertaisryhmissä asiakas pääsee puhumaan samaa kokeneiden kanssa.
5. Miten voi luoda toivoa paremmasta tulevasta?
Ammattilaisen on pidettävä yllä uskoa ja toivoa. Turhia lupauksia ei pidä antaa, mutta toivoa ei saa viedä. Kerran minua pyydettiin puhumaan perheelle, joka oli saanut kielteisen turvapaikkapäätöksen. Ajattelin, että miten minä voin auttaa. En voinut olla muuta kuin aidosti läsnä. Sanoin, että olette tosi hyviä vanhempia. Olette selvinneet vaikeista asioista tähän asti ja selviätte varmasti tulevastakin.
Monilla on halu palata kotimaahan. Jos ei ole unelmia, on mahdotonta elää laadukasta elämää. Kun ihminen saa itse tehdä päätöksiä, se antaa voimaa.
6. Kuinka välttää myötätuntouupumus?
Ammattilainen ei ole robotti. Omat murheet ja maailman tilanne vaikuttavat myös ammattilaiseen. Paenneiden tarinat ovat todella rajuja ja ammattilaisen tehtävä on kuunnella ja olla myötätuntoinen. Jos ei ole aidosti läsnä, se huomataan.
Autettavan kokemukset ja tunteet on pystyttävä pitämään irrallaan omista tunteista, jotta jaksaa työssään. Hyviä irtautumiskeinoja ovat esimerkiksi liikunta, lukeminen ja taide. Ja puhuminen. Kaikilla pitäisikin olla työnohjausta, sillä työn herättämät tunteet on käytävä läpi. Jos tunnistaa itsessään kyynisyyden, on jo yleensä uupunut ja tarvitsee esimerkiksi työpsykologin tukea.
Monikulttuurisuustyön asiantuntija Tiuku Pennola puhui sotaa pakenevien lasten ja perheiden kohtaamisesta Tehyn sosiaalialan verkoston webinaarissa torstaina 8.12.2022 klo 17-19.
Kohtaamisen ja tuen käsikirja Ensi- ja turvakotien liiton verkkosivuilla.
