EPSU: Pandemialla ei pidä tehdä voittoa – Maailman terveyspäivä on tänään

Julkinen terveydenhuolto on osoittanut merkityksensä koronakriisissä, toteaa Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestö EPSU.

Kuvateksti
Tänään vietetään vuotuista Maailman Terveyspäivää. Teemana on reilumman ja terveellisen maailman rakentaminen. Kuva: EPSU/iStock

Julkinen terveydenhuolto on taannut korona-aikana hoidon kansalaisille heidän yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta, muistuttaa Euroopan julkisten alojen ammattiliittojen kattojärjestö EPSU kannanotossaan.

Tänään vietetään vuotuista, YK:n julistamaa Maailman Terveyspäivää. Teemana on reilumman ja terveellisen maailman rakentaminen.

EPSU toteaa, että kenenkään tai minkään ei pidä tehdä pandemialla voittoa. Tavoite varmistetaan kattavilla julkisilla palveluilla. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rokottamisen etenemisestä pitää saada kattavasti tietoa Euroopan unionissa, vaatii EPSU. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan yli 3 000 terveydenhuollon ammattilaista on kuollut koronaan maailmanlaajuisesti.

Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden pitää parantaa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön palkkausta ja kohentaa työoloja. Näin ala houkuttelee työntekijöitä myös tulevaisuudessa. Tehy on vaatinut samaa pitkään. 

EPSU kehottaa Euroopan unionia ja sen jäsenvaltioita kantamaan myös vastuuta koko maailman väestön rokottamisesta.  

The European Federation of Public Service Unions (EPSU)