Siun sote houkuttelee hoitajia 500 euron rekrylisällä

Rekrytointilisää maksetaan ainakin ikäihmisten hoidossa ja yhteispäivystyksessä.

Kuvateksti
Siun sote käyttää rekrytoinnissa porkkanana määräaikaista lisää. Sen suuruus on 20 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta. Kuva: iStock

Pääluottamusmies Mika Kipinä Siun sotesta pitää rekrytointilisää sinänsä hyvänä vetona työnantajalta.

”Mekin olemme väläytelleet, että kokeilkaa rekrytoida rahalla. Nyt työnantaja tarttui siihen. Toisaalta tämä on kaksiteräinen miekka. Myös vakituisten pitovoimaa pitäisi lisätä.”

Kipinä kertoo, että rekrylisä on jo herättänyt keskustelua somessa ja kahvihuoneissa: Toisaalta uusia hoitajia kaivataan ja he lievittävät työpainetta, mutta onko reilua, että toiset saavat 500 euroa parempaa palkkaa?

Rekrytointilisä on 20 prosenttia tehtäväkohtaisesta palkasta. Sairaanhoitajilla se tarkoittaa noin 500 euroa ja lähihoitajilla reilua 450 euroa. Lisää maksetaan kolme kuukautta tai puoli vuotta. Tarkoitus on houkutella erityisesti muille aloille siirtyneitä hoitajia.

Joensuuhun ollaan maaliskuussa avaamassa uutta asumispalveluyksikköä, jonne kaivataan hoitajia. Myös esimerkiksi Nurmeksen terveyskeskukseen on jo usean vuoden ajan yritetty tuloksetta palkata uusia hoitajia.

”Maakunnissa on ollut jo pitkään vaikea saada palkattua henkilöstöä. Tilanne on tämän vuoden kuluessa kriisiytynyt. Vaje näkyy myös päivystyksessä. Vuodeosastot ja asumispalveluyksiköt ovat täynnä, ja potilaat joutuvat odottamaan jatkohoitoa. Paikkamääriä on supistettu, koska hoitajia ei riitä. Siitä on syntynyt kierre”, Mika Kipinä kuvaa.

Rekrytointilisä otetaan käyttöön ainakin ikäihmisten hoidossa asumispalvelujen ja terveyskeskussairaaloiden rekrytoinnissa sekä 24/7-palvelualueen eli muun muassa yhteispäivystyksen rekrytoinneissa.

Siun sote on jo onnistunut palkkaamaan lääkäreitä tarjoamalla heille yhden koulutuspäivän viikossa.

Suosittelemme sinulle