Sinuiksi ujouden kanssa

”Olen aina ollut mielettömän ujo jännittäjä. Lapsena olin vetäytyvä ja hiljainen. Koulussa jännitin enkä viihtynyt isoissa porukoissa. Koen, että olen pikkuhiljaa kasvanut pois ujoudestani, vaikka olenkin edelleen tarkkailija ja seuraaja.”

Näin kuvailee itseään sairaanhoitajaopiskelija Marjo Kälviäinen, 61. 

Hän pohtii, ettei ujous ole koskaan ollut hänelle este millekään, vaan hän on tehnyt rohkeasti eri asioita. Hän on ensimmäiseltä koulutukseltaan varhaiskasvatuksen erityisopettaja. Urallaan hän on päätynyt tehtäviin, joissa ollaan paljon esillä. 

”Elämä ja kokemus ovat auttaneet ymmärtämään itseä paremmin. Introverttinä myös kuormitun herkästi sosiaalisissa tilanteissa ja työn ja opiskelun vastapainona kaipaan omaa rauhaa.” 

Sairaanhoitajaopinnoissa Marjolla ei ole ollut ongelmia ujoutensa kanssa. Sen sijaan hän on huomannut, että nuoret opiskelijat saattavat jännittää hyvinkin paljon uusia tilanteita ja esillä oloa.

Lohdullista on, että tilanteet yleensä iän myötä helpottavat.

”Itse olen ihan viime vuosinakin kehittynyt ujouteni sietämisessä”, hän sanoo.

Sosiaalista herkkyyttä

Vaikka jännittäminen helpottaisi, ujous ominaisuutena ei katoa mihinkään.

”Ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre ja siten suhteellisen muuttumaton”, toteaa psykologi Joni Martikainen, jolta on taannoin ilmestynyt Rohkaisukirja ujoille. 

Itsekin ujo Martikainen avaa kirjassaan sosiaalisen herkkyyden periaatteita ja tarjoaa keinoja ujouden kanssa elämiseen.

Mutta miksi puhumme jännittämisestä, kun puhumme ujoudesta? 

”Siksi, että jännittäminen on ujolle tapa reagoida epämukavilta tuntuviin tilanteisiin. Ujot ovat sosiaalisesti muita herkempiä ja siten he ovat herkempiä myös sosiaaliselle arvioinnille ja jännittämiselle.”

Ujon ihmisen temperamentin ytimessä on varautunut suhtautuminen muutoksiin ja yllättäviin sosiaalisiin tilanteisiin. 

Ujot ovat tavallisesti myös introvertteja.

”Persoonallisuuspsykologiassa ajatellaan, että ujous on introverttiyden alapiirre. Kannattaa kuitenkin muistaa, että yksilöllistä vaihtelua on paljon. Ihminen voi esimerkiksi olla introvertti mutta ei ujo”, Martikainen täsmentää.

Ujon urakirjan vuonna 2016 kirjoittanut psykologian tohtori ja psykoterapeutti Kati Kajastus korostaa, että ujous ei ole häiriö eikä ongelma sinänsä, vaan tapa kokea vuorovaikutus. 

”Ujous ei sulje pois sosiaalisia taitoja eikä kykyä osallistua, vaikka se voi joskus hidastaa mukaan lähtemistä.”

Ujon noidankehä

Suurimmalla osalla ihmisistä on sensorit sille, mitä muut meistä ajattelevat. Ujolla nämä sensorit ovat herkemmät kuin muilla. Kyse on hyvin perustavanlaatuisesta, selviytymiseen liittyvästä tekijästä, huomauttaa Martikainen.

”Me olemme syvästi sosiaalisia olentoja ja tarvitsemme toisiamme. Mitä muut minusta ajattelevat -pelon ytimessä on se, että tulee hylätyksi.” 

Jos sosiaalisesti herkkä ihminen kokee ujoutensa taakaksi, se voi vahvistaa kielteistä minäkuvaa ja herättää halun piilottaa omia luonteenpiirteitään. Tämä saattaa näkyä ulospäin esimerkiksi lukkiutumisena, ilmeettömyytenä ja poissaolevuutena. 

”Sosiaalisen jännittämisen noidankehästä saattaa tulla itseään toteuttava ennuste. Pyrimme välttämään negatiivisia arvioita niin paljon, että päädymme herkemmin toimimaan tavoilla, jotka lopulta saavat muut arvioimaan meitä negatiivisemmin.” 

Ujoudesta voi lähteä koko elämään syvästi vaikuttava negatiivinen kierre, jos kokemukset vahvistavat sitä, että on jotenkin vääränlainen. 

”Tällaista kehitystä pitäisi pyrkiä estämään jo lapsuudessa. Suurimmat virheet, jotka kasvattaja voi tehdä on, että ujoa lasta joko painostetaan sosiaalisiin tilanteisiin tai sitten ylisuojellaan”, Martikainen sanoo.

Ujon hoitajan haasteet

Kati Kajastus on työskennellyt paljon ujojen hoitoalalla toimivien ihmisten kanssa psykoterapeuttina ja psykologina. 

”He kuvaavat usein kokevansa sosiaalista epämukavuutta – siis sitä, että sosiaalinen oleminen työaikana tuntuu tavalla tai toisella vaikealta. Toisaalta olen tavannut myös hyvinkin ujoja ihmisiä, jotka eivät kärsi hoitotyössä ujoudesta lainkaan, koska työpaikan käytännöt sopivat heille ja he itse ovat oppineet toimimaan sopivalla tavalla sosiaalisesti.”

Ujojen hoitajien ja opiskelijoiden sosiaalisen epämukavuuden kokemus liittyy Kajastuksen mukaan tilanteisiin, joissa joutuu huomion kohteeksi. Esimerkiksi kun huutaa potilaan nimen odotustilassa, esiintyy ryhmässä tai haluaisi tuoda oman näkemyksen esiin palaverissa.

Haasteet voivat liittyä sekä kollegiaaliseen vuorovaikutukseen että potilaskohtaamisiin. 

”Toisaalta osa ei jännitä juuri lainkaan potilaitaan, vaan epämukavuuden kokemus alkaa, kun pitää mennä palaveriin tai kahvihuoneeseen.”

Joskus ujon voi olla vaikea päästä sisään työyhteisöön tai tuoda omia ideoitaan esiin.

”Tällöin ujon osaaminen saattaa jäädä työpaikalla piiloon, mikä on harmillista sekä työntekijälle itselleen että koko organisaatiolle.”

Herkän vahvuudet

Elämme yksilökeskeisessä kulttuurissa, joka arvostaa ulospäinsuuntautuneisuutta. Siksi ujous nähdään usein negatiivisena piirteenä, Martikainen sanoo.

”Yksilökeskeinen länsimaalainen kulttuuri arvostaa ekstroverttiyttä, puheliaisuutta ja sosiaalista rohkeutta. On tärkeää vaikuttaa itsevarmalta ja kovanahkaiselta. Jos epävarmuus näkyy, se mielletään helposti niin, että ihminen ei ole sinut itsensä ­kanssa.”

Yhteisöllisemmissä kulttuureissa, esimerkiksi Aasiassa, ujoutta ja sosiaalista herkkyyttä pidetään sen sijaan voimavarana.

Suomalaisen kulttuurin ytimeen kuuluu ajatus, että hiljaisuus ei ole huono asia. Martikainen huomauttaa, että olemme kuitenkin länsimaalais­tuneet ja työelämäänkin on ujuttautunut harha siitä, että jos ihminen on ­ekstrovertti, hän on myös sosiaalisesti lahjakas.

”Työhaastatteluissa ujoja pidetään huonompina työntekijöinä ja heillä arvioidaan olevan heikommat sosiaaliset taidot. Tämä ei pidä paikkaansa. Ihminen voi olla sosiaalisesti taitava vaikka hän olisi ujo ja hiljainen introvertti.”

Sen sijaan työelämässä ujot arvioidaan yleensä hyviksi työntekijöiksi.

”Kyse on ensivaikutelmista ja ­pitkäaikaisemmista suhteista. Ujot eivät tavallisesti ole mestareita antamaan hyvää ensivaikutelmaa on sitten kyse työhaastattelusta tai romanttisista treffeistä. Ujojen vahvuudet tulevat esiin vasta ajan kuluessa. Ujo on usein tunnollinen ja joustava työntekijä ja luotettava kumppani”, Martikainen kuvailee.

Hoitoalalla työskentelevällä ujolla on monenlaisia vahvuuksia, lisää Kajastus.

”Hoitoalalla keskeisiä ovat esimerkiksi kuuntelemisen ja myötäelämisen taidot sekä pitkäjänteisyys ja vastuullisuus. Näitä ominaisuuksia on monilla ujoilla. Hiljaisemmat ihmiset myös osaavat usein antaa tilaa potilaalle tai asiakkaalle ja hänen asioilleen.”

Ajattelua uusiksi

Sekä Martikainen että Kajastus korostavat, että ujoudesta ei tarvitse päästä eroon. Ujo ihminen saa olla ujo. Jos kuitenkin pitää ujoutta kuormittavana, voi pyrkiä muuttamaan omaa käsitystään siitä sekä löytämään keinoja tulla toimeen sosiaalisen epämukavuuden kanssa.

Martikainen puhuu minäkuvan laajentamisesta – siitä, että näkisi omien haavoittuvuuksien sijaan myös omia vahvuuksiaan.

”Ujouteen kannattaa suhtautua niin, että se on minussa vain yksi piirre. On hyvä tarkastella itseään laajemmin ja miettiä vaikkapa, missä asioissa olen hyvä ja kenelle olen tärkeä.”

Kajastus pohtii, että moni ujo on varmasti taistellut sen kanssa, miten oman ujouden oppisi hyväksymään. 

”Joillakin toimiva suhde omaan ujouteen löytyy iän myötä ja kokemuksen karttuessa: oppii ikään kuin näkemään ujouden sellaisena osana itseä, jonka kanssa voi elää. Samalla tulee koko ajan lisää uusia taitoja, joista saa apua eri tilanteissa olemiseen.”

Martikainen huomauttaa, että ­tasapainoiseen elämiseen ujouden kanssa ei ole olemassa mitään taikatemppua. Minäkuva muuttuu kuitenkin positiivisemmaksi pikkuhiljaa, kun työstää omia ajatuksiaan ja ­käsityksiään.

”Sitä saattaakin hoksata, että muut ihmiset ovat paljon turvallisempia kuin mitä oletin. Ja vaikka eivät olisikaan, ei sekään ole niin vaaral­lista.”