”Tämä ei ole oikea paikka itkeä kaikkia keskenmenoja”

Keskenmenoa hoidetaan samalla kliinisellä tehokkuudella kuin sairautta, vaikka kyse on erilaisesta tilanteesta.” Näin toteaa keskenmenon kokenut nainen Tehy-lehden verkkokyselyssä. Toteamukseen tiivistyy keskenmenon hoidon keskeinen ongelma. Keskenmenon herättämään suruun, menetyksen tunteisiin ja tulevaisuuden huoleen ei aina saa riittävää tukea. Liian moni suomalainen nainen kokee jäävänsä surun kanssa yksin.

Tehy-lehden verkkokyselyyn vastasi nelisensataa keskenmenon kokenutta. Heistä monet pitävät hoitoa asiallisena, mutta liian toimenpidekeskeisenä ja liukuhihnamaisena. Jälkitarkastusta ei tarvita läheskään aina lääketieteellisessä mielessä, joten kukaan ei välttämättä kysy, miten nainen on toipunut.

Kätilöt ja hoitajat saavat kiitosta, mutta kykyä myötäelää toivotaan erityisesti lääkäreiltä.

”Lääkäri sanoi, että tämä ei ole paikka itkeä kaikkia keskenmenoja. Kyseessä oli kuudes keskenmenoni. Hoitaja lohdutti, halasi ja oli empaattinen.”

”Lääkäri totesi tylysti, etten tee neuvolakortilla enää mitään. Sairaanhoitaja lohdutti ja sanoi, että voin pitää sen muistona.”

Yksittäiset ikäviksi tulkitut kommentit, ilmeet, eleet ja äännähdykset voivat jäädä kaihertamaan mieltä jopa vuosikymmeniksi. Vaikka kommentti olisi ehkä tarkoitettu lohduttavaksi ja kannustavaksi, menetyksen kokenut saattaa tulkita sen vähättelyksi. 

”Lääkäri sanoi: ’Eiku uutta putkeen.’ Olin lähes 10 vuotta odottanut raskautta. Teki mieli potkaista häntä.”

Sanoja ei aina tarvita

”Aito läsnäolo on paras tapa kohdata keskenmenon kokenut nainen ja hänen puolisonsa”, sanoo kätilö Tuula Mattila. Hän on työskennellyt Tyksin naistentaudeilla vuodesta 2013.

”Ajatukset eivät voi olla muualla, sillä potilas huomaa sen heti.”

Mattila kehottaa terveydenhuollon ammattilaista rauhoittumaan tilanteen äärelle ja kuuntelemaan potilasta. Herkkyys ja taito lukea potilasta ja vuorovaikutustilannetta kasvavat Mattilan mielestä nopeasti kokemuksen myötä.

”Kaikki potilaat eivät odota samoja asioita. On tärkeä taito ymmärtää, milloin on oikea aika puhua.”

Mattila ei halua listata fraaseja tai yksittäisiä ”oikeita” sanoja, joita kohtaamisessa pitäisi käyttää. Hänen mielestään sanoja ei välttämättä edes tarvita. Läsnä voi olla myös hiljaa.

”Tilannetta ei tarvitse ratkoa tai surua poistaa, vaan voi olla hiljaa myötätuntoinen.”

Kätilö Anne Kemppainen on työskennellyt Kainuun keskussairaalassa synnytysten ja naistentautien yksikössä lähes 20 vuotta. Hän muistuttaa, että keskenmenon hoito on henkilökunnalle rutiinia, mutta potilaalle se on aina ainutlaatuinen ja pelottavakin kokemus.

”Silmiin katsominen, kosketus, kuuntelu ja henkilökohtainen ote. Nämä ovat taitoja, jotka jokaisella hoitoalalla työskentelevällä pitäisi olla takataskussa.”

Kemppainen varoittaa vähättelemästä surua. Hän on itse kätilöopiskelijana kokenut keskenmenon ja muistaa, miten kätilö antoi hänelle luvan surra.

”Hänen sanoillaan oli niin suuri merkitys, että olen siteerannut niitä omassa työssäni: Älä anna kenenkään sanoa, että et saa surra.”

Puoliso unohtuu usein

Anne Kemppainen kehottaa kuuntelemaan, mitä sanoja potilas käyttää ja käyttämään niitä. Lääketieteen termit voivat olla etäännyttäviä ja kuulostaa tunteettomilta.

”Esimerkiksi raskausmateriaali on neutraali käsite, mutta potilaasta se saattaa kuulostaa loukkaavalta. Jos potilas puhuu vauvasta, minäkin puhun vauvasta.”

Kaikkien sairaaloiden tilat ja toimintatavat eivät edelleenkään takaa sitä, ettei keskenmenon kokenut nainen joutuisi esimerkiksi samaan odotustilaan raskaana olevien tai samalle vuodeosastolle vauvan saaneiden perheiden kanssa.

”Öisin kuuntelin vauvojen itkua ja päivisin näin onnellisia perheitä, kun tiesin menettäväni oman lapseni. Henkisesti julmaa. Mieluummin olisin yöpynyt vaikka siivouskomerossa.” 

Puolisoa ei oteta Tehy-lehden kyselyn mukaan juurikaan huomioon, vaikka hän olisi paikalla. Vastauksista käy ilmi, että keskenmenon käsittelemättä jättäminen voi johtaa jopa eroon. Hyviäkin kokemuksia onneksi on.

”Kävimme kätilön kanssa läpi sitä, miten mies prosessoi asiaa eri tavalla kuin minä.”

Vaikka puoliso itse vetäytyisi taka-alalle, kätilö voi siitä huolimatta puhua myös hänelle.

”Pyrin kohdistamaan puheeni molemmille puhumalla ’teistä’. Voin myös kysyä suoraan puolisolta hänen jaksamisestaan”, Tuula Mattila sanoo.

Kipu altistaa traumalle

”Mikään siteiden ja vaippojen määrä ei pitänyt vuotoja sisällä. Meillä meni matot ja kaikki pilalle.”

”Kotona niin hirveä verenvuoto, että meinasin menettää tajuntani.”

Aina ei onnistuta keskenmenon fyysisessäkään hoidossa. Yksi epäonnistumisen merkki on kipu, jota ei Anne Kemppaisen mielestä hoideta riittävän tehokkaasti, koska sen ajatellaan kuuluvan asiaan. Tutkimuksissa on todettu, että terveydenhuolto hoitaa naisten sairauksia ja kipua heikommin kuin miesten. Taustalla saattavat vaikuttaa tiedostamattomat, ikiaikaiset mielikuvat ”naisten vaivoista” ja keskenmenoon liitettävästä häpeästä.

”Kipu voi syventää kokemuksen traumaattisuutta ja aiheuttaa synnytyspelkoa”, Kemppainen sanoo.

Kivunhoito voi olla riittämätöntä esimerkiksi silloin, kun potilas hoitaa keskenmenon loppuun kotona itse. Kemppainen kritisoi suuntausta, jossa vastuu keskenmenon hoidosta sälytetään potilaalle.

”Nykyään pyritään antamaan kaikki mahdollinen hoito muualla kuin sairaalassa. Keskenmenossa naisen pitäisi saada itse päättää, haluaako mennä lääkkeiden kanssa kotiin vai jäädä sairaalaan. Potilaan pitää saada päättää mahdollisimman monesta asiasta, sillä se lisää kokemusta tilanteen hallinnasta ja vahvistaa turvallisuuden tunnetta.”

Kemppainen muistuttaa myös traumatietoisesta työotteesta, mikä edellyttää potilaan taustan tuntemista.

”Esimerkiksi aiemmat keskenmenot, lapsettomuushoidot tai muuten vaikea elämäntilanne voivat lisätä trauman mahdollisuutta.”

Kotikeskeytys voi olla karu

Jos kohtu ei tyhjene itsestään, keskenmeno pyritään hoitamaan nykyään kotona lääkkeellisesti loppuun. Naisella ei ole läheskään aina mahdollisuutta valita lääkkeellisen keskeytyksen ja kaavinnan välillä. Kotikeskeytys saattaa näennäisestä helppoudestaan huolimatta olla karu kokemus.

Moni yllättyy, miten kivulias keskenmeno voi olla, miten kauan se kestää ja miten paljon vuotoa tulee. Koti ei myöskään ole paras paikka hoitaa keskenmenoa, jos siellä on ennestään lapsi, joka voi pelästyä äidin kipua. Myös alkion kohtaaminen voi traumatisoida.

”Muistan aina möhkäleen, joka kotona wc-pönttöön tuli.”

”Jouduin itse vetämään sikiön ulos. Muistan joka minuutin, vaikka tilanteesta on vuosia.”

Moni on myös epävarma siitä, onko kohtu tyhjentynyt kokonaan. Raskaushormonia ei kannata mitata ihan heti, joten asiaa joutuu pyörittelemään mielessään viikkoja.

”Aika yksinäistähän se on miettiä ensin 4–6 viikkoa, että riittiköhän tyhjennys ja sitten vielä luottaa siihen, että raskaustesti kertoo kaiken.” 

Jälkihoito puutteellista

Keskenmenon jälkihoito on Tehy-lehden kyselyyn vastanneiden mielestä varsin puutteellista. Naiselle saatetaan tarjota mahdollisuutta soittaa, mutta se vaatisi häneltä aloitteellisuutta, jota ei rankan kokemuksen jälkeen ehkä ole.

Suru voi nousta esiin vasta sitten, kun lääketieteellinen puoli on saatu hoidettua.

”Potilas voi jäädä miettimään, että mitä hänelle oikeastaan tapahtui”, Tuula Mattila sanoo.

Hänen mukaansa vaille tukea jäävät varsinkin ensimmäisillä raskausviikoilla keskenmenon saaneet.

”Keskenmeno voi olla henkisesti kova paikka, vaikka raskaus ei olisi ehtinyt kestää kuin muutaman viikon.”

Tuula Mattila kertoo, että Tyksissä on tapana soittaa keskenmenon kokeneelle jälkeen päin. Tätä pidettiin Tehy-lehden kyselyssä hyvänä käytäntönä.

”Tyksistä soitti hoitaja kuukauden jälkeen. Tästä tuli hyvä olo, edes joku tuntui välittävän.”

Myös Kainuussa tarjotaan keskusteluapua jokaiselle keskenmenon kokeneelle pariskunnalle.

”Myös pienillä viikoilla keskenmenon kokeneet saavat halutessaan apua”, Anne Kemppainen sanoo.

Lapsihaaveet voivat kariutua

Käsittelemätön pelko uudesta keskenmenosta voi varjostaa seuraavaa raskautta. Yksi keskenmeno ei lisää tilastollisesti seuraavan raskauden keskenmenoriskiä, mutta tilastot eivät naista välttämättä lohduta.

Missä jälkihoidon pitäisi ylipäätään tapahtua? Äitiysneuvola olisi luonteva paikka. Mitä jos varattua aikaa ei tarvitsisikaan perua, vaan sen voisi käyttää halutessaan tapahtuneesta puhumiseen? Terveydenhoitaja ohjaisi perheen tarvittaessa eteenpäin mielenterveyden ammattilaisten luo. Neuvolassa voisi purkaa myös uutta raskautta koskevia huolia.

Joissakin neuvoloissa näin toimitaankin.

”Neuvolan terveydenhoitaja keskusteli onneksi kanssani.”

Keskenmeno – ja ennen kaikkea tapa, jolla se hoidetaan – voi vaikuttaa lapsihaaveisiin. Joidenkin haaveita keskenmeno vahvisti; jotkut eivät ole uskaltaneet enää harkita uutta raskautta.

”Ymmärsin haluavani lasta enemmän kuin olin tajunnutkaan.”

”Lapsihaaveet jäivät siihen.”

Keskenmenon kokeneelle potilaalle jää helposti mieleen se yksi ammattilainen, joka epäonnistui vuorovaikutuksessa, vaikka muut olisivat onnistuneet.

Miten epäonnistumisen voi välttää?

Anne Kemppainen tiivistää:

”Riittää, kun tunnistaa hädän ja on läsnä.”