Tilaa kaiken kokoisille

4.3.2026
Teksti Vesa Turunen | Kuvitus Outi Kainiemi | Kuvat Jari Lifländer ja Kaisa Sirén

Vaaka ei ole ainoa mittari – myös katseet ja kommentit mittaavat. Hoitajat kertovat suhteestaan ruokaan ja kipuilustaan kilojen kanssa. Aina keho- ja ruokarauha eivät toteudu edes kollegoiden kesken.

Häpeä, nolous, syyllisyys ja ahdistus. Muun muassa näillä sanoilla tehyläiset kuvasivat tuntemuksiaan, kun Tehy-lehti selvitti verkkokyselyllä, millaista on olla hoitaja, jonka painoindeksi määrittää lihavaksi.

Kyselyyn vastasi 57 lukijaa. Osa vastasi, ettei ota paineita painostaan. Muutama kertoi, että jos potilaalta tulee kommenttia, sen voi ohittaa huumorilla –­ varsinkin jos potilas on vanha ja dementoitunut.

Useat kuitenkin tunsivat itsensä haavoitetuiksi ja puolustuskyvyttömiksi, kun potilaat syyllistyivät arvostelemaan hoitajan ulkonäköä. Näin vastasi sairaanhoitaja Virve Köppä, 46, Tampereen yliopistollisen sairaalan infektio-osastolta:

”Potilaat kokevat ajoittain oikeudekseen kommentoida painoa tai kokoa. En oo ikinä nähnyt noin isoa per**ttä. Olisit ihan viehättävä, jos et olisi noin lihava. Taitaa sinulle ruoka maistua.

Sairaanhoitaja Virve Köppä hoitajan asussa. Seisoo hissien edessä.

Potilaat kokevat ajoittain oikeudekseen kommentoida painoa tai kokoa.

Virve Köppä

Moni hoitoalan ammattilainen myönsi olevansa totisen paikan edessä etenkin silloin, kun työhön kuuluu keskustelua potilaan painosta. Vastaajia mietitytti, kuinka uskottavana asiakkaat pitävät ylipainoista hoitajaa.

Rovaniemen keskussairaalan päivystyksessä neljä vuotta sairaanhoitajana työskennellyt Riitta Rytilahti, 46, kertoo, että potilaiden kohtaamiset ovat hänen työssään varsin lyhytaikaisia. Silti myös hän on kohdannut huomauttelijoita.

Toisaalta oma kokemus lihavuudesta voi myös helpottaa kohtaamista. Riitta muistelee tilannetta, jossa potilas kertoi, että joutuu tekemään työssään kaksi kertaa enemmän hommia kuin muut, jotta tulisi hyväksytyksi.

”Vastasin, ettei kannata ajatella noin vaan olla itselleen armollisempi. Arvelisin, että hänen oli helpompi avautua minulle, koska minullakin on ylipainoa.”

Työkaverit yleensä fiksuja

Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä ajattelee, että lihava hoitaja osaa todennäköisesti kohdata lihavan potilaan paremmin kuin normaalipainoinen.

”Tämä on tullut ilmi esimerkiksi syömishäiriösensitiivisen työn verkostossa.”

Katri Mikkilä painottaa, ettei lihava hoitaja ole missään nimessä merkki terveydenhuollon epäonnistumisesta.

Mainos alkaa
Mainos alkaa
Päiväkodin eteisnaulakossa roikkuu lasten vaatteita.
Mainos päättyy
Mainos päättyy

”Sosiaali- ja terveysalalle ja liikunnanohjaukseen tarvitaan lisää erilaisia ja monen kokoisia ihmisiä. Kehon koko ei ole osoitus siitä, osaako pitää huolta itsestään, eikä se vaikuta ammattitaitoon.”

Kaikki työkaveritkaan eivät osaa olla kommentoimatta painoa. Osa Tehy-lehden kyselyyn vastanneista kertoi kuulleensa epäasiallisia kommentteja myös kollegoiltaan.

Riitta Rytilahti kertoo, että hän ei ole kokenut ylipainon olevan ongelma työkavereille. Hänen mielestään Rovaniemen päivystyksen työkaverit kohtaavat ihmisen ihmisenä ja ammattilaisena. Painostakin puhutaan välillä.

”Kun kerron painoni, moni ei ole uskoa. Minulla on edelleen hyvin lihasmassaa, sillä olen harrastanut aktiivisesti voimanostoa ja voittanut SM-­kultaa.”

Tampereella työskentelevällä Virve Köpällä on sattumalta hyvin samankaltainen tausta kuin Riitalla. Myös hän on treenannut kuntosalilla vapailla painoilla. Lukuisat koronatartunnat ja pitkittynyt koronatauti johtivat kuitenkin siihen, että hän joutui valitsemaan työn ja salitreenin välillä.

Virve on yhdeltä neljästä ammatistaan ravintolakokki, joten uskoo tietävänsä ruuista keskimääräistä enemmän.

Virve kertoo, että työkavereiden kesken vallitsee kehorauha, mutta samaan hengenvetoon hän toivoisi myös ruokarauhaa.

”Kun työkaverit näkevät puuroannokseni ja sen päällä olevan raejuuston ja marjat, sitä saatetaan kommentoida, että kylläpä syöt paljon. Mielestäni ruokaa ei tarvitsisi kommentoida mitenkään.”

Lapsuudesta lähtien

Virve kertoo, että häntä on sanottu vauvasta asti lihavaksi.

”Jo vuoden vanhana neuvolakortissani luki, että kananmuna ja tuoremehu pois. Siitä lähtien on rummutettu sitä, mitä saa syödä ja mitä ei. Aikuisiässä yksi lääkäri sanoi, että kun jätät pullan ja suklaan syömisen, niin kyllä se paino laskee. Nauratti. Olisi ehkä ensin kannattanut kysyä, mitä syön, sillä en edes tykkää kummastakaan.”

Virve on yhdeltä neljästä ammatistaan ravintolakokki, joten uskoo tietävänsä ruuista keskimääräistä enemmän. Hän on kokeillut erilaisia painonpudottamiskeinoja kaalisoppadieetistä Painonvartijoihin. Järkevimmäksi hän koki maksullisen ruokavalio- ja liikuntaohjauksen.

Kompastuskivekseen Virve nimeää juuston ja ruisleivän.

”Kun töistä tullessa ei ole valmista ruokaa ja minulla on kova nälkä, voisin syödä koko leipäpaketin juustopäällysteillä. Rakastan syödä leipää, leipää ja leipää.”

Viime keväänä Virve kävi työterveyshuollossa ravitsemusterapeutilla. Terapeutti antoi Virven ruokavalinnoista palautetta: kehui hyviä valintoja ja tarjosi huonojen tottumusten tilalle parempia vaihtoehtoja.

Virvellä on hyviä kokemuksia lihavuuslääkityksestä.
Kuvituskuva, jossa hoitaja on sotkeentunut mittanauhaan.

”Olen työstänyt tätä leivästä johtuvaa mielihaluani. Mielestäni se tulee siitä, että syömistäni on koetettu rajoittaa lapsuudesta asti.”

Virvellä on hyviä kokemuksia myös lihavuuslääkityksestä, jota työterveyshuollon lääkäri ehdotti yhdeksi tukikeinoksi. Ennestään Virvellä oli kolesteroli- ja verenpainelääkkeet ja kolme vuotta sitten alkanut adhd-lääkitys.

”Nyt olen käyttänyt lihavuuslääkkeitä puoli vuotta. Painoa on lähtenyt 10 kiloa. Aikaisemmin se oli sitä, että dieetti alkoi aamulla ja loppui lounaaseen – viimeistään päivälliseen.”

Alkoholia Virve ei juo, ja tupakoinnin hän on lopettanut. Kolmivuorotyö tuo arkeen oman haasteensa: yövuorossa on hänen mielestään usein vaikea syödä mitään.

”Saan alas jotain proteiinijuomia tai mehukeittoa maitorahkan kanssa. Kun pääsen aamulla kotiin, minulla on niin kiljuva nälkä, että tekee mieli syödä kaapeista kaikki hyllypapereita myöten.”

Epäsäännöllinen tai riittämätön syöminen on ongelman ydin monelle painonsa ja syömisensä kanssa kipuilevalle, vahvistaa Syömishäiriöliiton asiantuntija Katri Mikkilä. Siksi syömiseen tarvitaan hyvinvointia tukevat rutiinit.

Riitta Rytilahti työpaikkansa käytävällä kävelemässä.

Hätkähdin: elän kuin addikti, jonka arkea herkut ohjaavat. Karkit ja suklaa olivat minulle lääke, jolla hoidan tunteita ja kipuja.

Riitta Rytilahti

”Kun syö aterioilla tarpeeksi, napostelun tarve usein vähenee. Mikään ei ole kiellettyä, mutta ensin tarvitaan rutiinit, joista joustaa.”

Virve kokee, että nyt hänen suuntansa on oikea. Lihavuuslääke vaikuttaa niin, että ruoka ei pyöri mielessä koko ajan.

”Tämä on minulle hyvä tukihoito. Oloni on kokonaisvaltaisesti parempi. Nyt suhtaudun ruokaan poltto­aineena.”

Kalliit lääkkeet

Lihavuustutkimuksen pioneeri ja Terve Paino ry:n aktiivi, sisätautilääkäri Pertti­ ­Mustajoki kertoo, että paino voi pudota lihavuuslääkkeillä merkittävästikin. Samalla pienenee riski lihavuuteen liittyviin sairauksiin, kuten kakkostyypin diabetekseen sekä sydän- ja aivoinfarktiin. Lääkkeiden merkittävimpiä haittoja ovat vatsavaivat, jotka voivat kiusata varsinkin aluksi.

Lihavuuslääkkeistä puhuttaessa esiin nousee kaksi toisiinsa liittyvää kysymystä. Pistettävää lääkettä joutuu todennäköisesti käyttämään loppuikänsä, jotta paino pysyy hallinnassa. Toiseksi lääkkeet ovat kalliita, minkä vuoksi ne ovat monen ulottumattomissa. Kuukausiannos maksaa 100–400 euroa.

”Tulisi kalliiksi yhteiskunnalle rahoittaa 1,2 miljoonan ylipainoisen suomalaisen lääkkeet”, sanoo Musta­joki.

Lihavuuslääkkeitä käyttää noin 76 000 suomalaista. Lääketehtaiden välinen kilpailu ja uudet lääkkeet tulevat mahdollisesti laskemaan hintoja lähivuosina.

Pään sisäinen juttu

Myös Riitta Rytilahdelle on tarjottu työterveydestä lihavuuslääkkeitä, mutta hän ei ole niihin tarttunut.

Riittaa ja Virveä yhdistää myös adhd-diagnoosi.

”En halua käyttää lihavuuslääkkeitä, koska näen oman ongelmani pään sisäisenä. Impulsiivinen käytökseni on mielestäni yksi ylipainon syy. En tykkää kokata ja päivällä unohdan syödä, joten iltasyöminen on sitten mitä on. Viime keväänä saamani adhd-diagnoosi ei tullut yllätyksenä.”

Kokeilut karahtivat tunnesyömiseen, kun söin sitten suklaata kaksin käsin.

Riitta kertoo, ettei hän ollut lapsena ylipainoinen, mutta jo silloin hän söi tunteisiin.

”Paino lähti nousemaan teininä seurusteluaikaan. Oli kiva istua toisen kainalossa leffaa katsomassa ja syödä herkkuja.”

Riittakin on kokeillut erilaisia dieettejä. Pussikeittojen syöminen loppui lyhyeen, sillä keitot olivat hänen mielestään niin kamalia. Karppaaminen ja vähähiilihydraattinen dieetti toimivat paremmin.

”Nämä kokeilut karahtivat tunnesyömiseen, kun söin sitten suklaata kaksin käsin.”

Käännekohta tapahtui eräällä iltalenkillä. Riitalla oli tapana ajoittaa kahden koiransa ulkoilu niin, että ehti ennen kaupan sulkeutumista ostamaan suklaata.

”Hätkähdin: elän kuin addikti, jonka arkea herkut ohjaavat. Karkit ja suklaa olivat minulle lääke, jolla hoidan tunteita ja kipuja.”

Kipujen taustalla on selkärankareuma, joka diagnosoitiin Riitalla vuonna 2009.

Havahtumisen jälkeen Riitta on pyrkinyt muuttamaan suhdettaan ruokaan. Hän kävi puolentoista vuoden ajan syömishäiriöhoitajan vastaanotolla. Adhd-diagnoosin jälkeen hän on käynyt kuntoutuspsykoterapiassa.

”Haen tukea oman toimintani ohjaamiseen, jotta tilanne helpottuisi. Mitään pikaratkaisuja ei ole olemassa, mutta edistystä on tapahtunut. Suklaalevy voi olla nyt jääkaapissa ja siitä lähtee illassa korkeintaan rivi tai kaksi.”

Lihavuusleikkauksia tehdään Suomessa noin 1600 vuodessa.

Yksi muutosta motivoiva tekijä on se, että Riitalla todettiin kymmenen vuotta sitten uniapnea.

”Jos uniapnea johtuu ylipainosta, niin ehkä jossain vaiheessa pääsen tilanteeseen, että en tarvitse CPAP-­laitetta.”

Viime syksynä Riitta hankki jälleen koiran. Ajatus on, että pennun kasvaessa ja lenkkien pidentyessä myös oma kunto kohenee.

”Puntarilla käyntiä yritän välttää. Keskityn siihen, miltä tuntuu – itseni hyväksymiseen sellaisena kuin olen. Minulla on liikuntakyky tallella.”

Tunnesyöminen yleistä

Syömishäiriöliiton Katri Mikkilä arvioi, että entistä useampi ihminen tunnistaa nykyään itsessään Riitan tavoin tunnesyömistä.

Tunnesyömisellä tarkoitetaan syömisen – tai syömättömyyden – käyttämistä tunteiden säätelyyn.

”Kaikki meistä tunnesyö joskus. Huolen on syytä herätä, jos syöminen tai syömättömyys on ainoa tunteiden säätelyn keino. Jotta asiaan voi vaikuttaa, on perattava, mitä tunnesyömisen taustalla on.”

Jos toimintamalli jää selvittämättä, tunnesyömisen tilalle voi tulla jokin toinen tapa, joka on niin ikään haitallinen.

”Keho- ja ruokasuhde voi olla kunnossa, kun elämä on tasapainoista, mutta kun tasapaino järkkyy, syömisestä tai oman kehon kontrolloinnista saattaa tulla ratkaisu- ja selviytymiskeino”, Mikkilä muistuttaa.

Ruokakauppa muuttui

Suomalaisten lihominen johtuu suurelta osin elintarviketarjonnan muutoksesta, sanoo eläkkeellä oleva sisätautilääkäri Pertti Mustajoki.

”Tarjontaa on tullut enemmän ja se on enemmän kaloripitoista. Markkinointi on samalla muuttunut. Tuotteista on tehty entistä houkuttelevampia.”

Olennaista on energiatiheys eli se, kuinka paljon sadassa grammassa on kilokaloreita. Kiinteistä tuotteista energiatiheimpiä ovat perunalastut, hampurilaiset, makeiset, suklaa ja keksit – niissä energiaa voi olla jopa enemmän kuin puhtaassa sokerissa. Myös monet juomat sisältävät yllättävän paljon energiaa.

”Esimerkiksi terveellisenä markkinoidut hedelmämehut eivät tuo kylläisyyden tunnetta, vaan menevät suoraan suoleen, mistä tulee ylimääräisiä kaloreita.”

Mustajoen mielestä lihavuuden kasvukierteen katkaiseminen vaatisi määrätietoisia päätöksiä. Yksi askel olisi makeisten ja herkkujen haittavero. Hyviksi esimerkeiksi hän nostaa Ison-Britannian ja Norjan. Euroopassa on muitakin maita, joissa eniten haitalliset tuotteet on listattu ja niiden markkinointia lapsille on rajoitettu.

”Asian luulisi kiinnostavan poliitikkoja. Kysymys on kansanterveyden lisäksi rahasta.”

Hoitokeinona leikkaus

Lihavuusleikkauksia on tehty 1990-luvun loppupuolelta lähtien. Aluksi leikkaus tarkoitti ohutsuolen lyhentämistä, Pertti Mustajoki kertoo.

”Painonpudotuksen kannalta ­tulokset olivat hyviä, mutta sivuvai­kutuksena ilmeni ripulia ja muita vatsavaivoja.”

2000-luvulla vakiintuneeksi käytännöksi muodostui mahalaukun supistusleikkaus. Mustajoki arvioi, että niiden tulokset ovat olleet varsin hyviä.

”Leikkaus pakottaa muuttamaan elintapoja ja -tottumuksia, koska sen jälkeen voi syödä vain pieniä määriä.”

Nykyään lihavuusleikkauksia tehdään Suomessa noin 1 600 vuodessa.

Riitta Rytilahdelle on ehdotettu lihavuusleikkausta.

”Kun kerran mainitsin lääkärille lihavuudesta, hän ehdotti heti leikkausta. Se tyrmistytti – enhän edes pääsisi siihen painoindeksini perusteella. Enkä toisaalta haluakaan.”

Stigman purkaminen alkaa omien asenteiden tunnistamisesta.
Kuvituskuva, jossa mittanauhasta on muotoiltu rusetti.

Riitan mielestä painoindeksiä tulkitaan liian mekaanisesti. Se ei kerro esimerkiksi rasvan ja lihasmassan suhteesta eikä ihmisen kokonaisterveydestä. Vastaanotolle mennessään hän ottaa siksi mukaansa kehonkoostumusmit­tausten tulokset.

”Jos tuijotetaan pelkkää painoindeksiä, minun pitäisi laihduttaa sairaalloisen laihaksi. Painoindeksi on vain yksi mittari, ja sen rinnalla pitäisi käyttää muitakin.”

Suunta kohti parempaa

Riitta ja Virve pitävät tärkeänä, että ylipainosta ja lihavuudesta puhutaan avoimesti.

”Yhteiskunnallinen keskustelu on mennyt parempaan suuntaan. Yhä ­useampi ymmärtää, ettei asia ole yksiselitteinen”, Virve sanoo.

Välillä keskustelu on heidän mielestään silti liian yksipuolista.

”Syömisen psyykkinen puoli sivuutetaan yhä liian usein sivulauseessa”, Riitta sanoo.

Katri Mikkilä Syömishäiriöliitosta muistuttaa median ja kulttuurin vaikutuksesta. Julkisuudessa on pitkään toistettu yksinkertaistavia iskulauseita, kuten ”olet mitä syöt”. Nyt suunta on hänen mukaansa muuttumassa. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysminis­teriön Terveydeksi-ohjelman yhtenä tavoitteena on vähentää lihavuuteen liittyvää häpeäleimaa.

”Stigman purkaminen alkaa omien asenteiden tunnistamisesta. Jokaisen pitäisi pysähtyä pohtimaan, millaisia lihavuusfobiasta kumpuavia ajatuksia itsellä on. Mitä useampi tähän työhön osallistuu, sitä parempi. Muutos syntyy ihmisistä – me luomme kult­tuurin.” 

Jutun suunnittelussa ja teossa on hyödynnetty Syömishäiriöliiton asiantuntemusta.