Pitkä tie kätilöksi

Kätilö Erik Indola, 51, on liki kaksimetrinen mies, jonka kädet ovat isot kuin leipälapiot. Kun hän hoitaa puolikiloista pikkukeskosta, joka on hieman kännykkää suurempi, tarpeen ovat sekä nöyryys että varmuus. 

Moni on sanonut Erikille, ettei ikinä voisi tehdä tuollaista työtä, koska se on niin pelottavaa. Erikiä ei pelota, isoista kouristaan huolimatta.

”Toki on hyvin haasteellista hoitaa pikkuista, jonka keho ei ole kuin puoliksi valmis. Kaikki muutokset, joita tehdään, saattavat romahduttaa vauvan voinnin. Hoitaminen on millintarkkaa ihan kirjaimellisesti. Esimerkiksi intubaatioputken syvyydestä puhutaan milleissä. Verinäytteitä ottaessa laskemme millilitran desimaaleja.”

Keskoskaapissa olevia vauvoja hoidetaan sillä ajatuksella, että kun kaappiin mennään, tehdään kaikki tarvittava kerralla, jotta vauva saa olla mahdollisimman paljon rauhassa.

Oulun yliopistollisen sairaalan vastasyntyneiden tehon potilaista suurin osa on ennenaikaisesti syntyneitä. Lisäksi on täysiaikaisia vauvoja, joilla on muun muassa hengitysvaikeuksia, verensokerin heittelyjä tai jokin infektio, joka vaatii suonensisäisen antibioottikuurin.

”Parasta työssä on, kun näkee vanhempien rakkauden lastaan kohtaan ja heidän innostuksensa hoitaa lastaan rankasta ja usein pelottavasta alkutilanteesta huolimatta. Ylivoimaisesti raskaimpia ovat ne hetket, jos vauva ei selviäkään. Onneksi näin tapahtuu hyvin harvoin.”

Hoitotyön siemen

18 vuotta sitten Erikin käsissä ei ollut samaa varmuutta kuin nykyisin. Vauva oli laitettu heti syntymänsä jälkeen hengityskoneeseen ja lukemattomiin letkuihin. Erik ei voinut puolisonsa kanssa tehdä muuta kuin istua vieressä ja silittää pientä poskea.

Heidän kuopuksensa oli syntynyt keisarileikkauksella raskausviikolla 32 istukan toimintahäiriön takia.

Oulun yliopistollisen keskussairaalan vastasyntyneiden teho-osastolla kului yhdeksän viikkoa ennen kuin vauva pääsi kotiin. Vaikka alku oli erittäin vaikea, kävi hyvin. Tyttö on parhaillaan porskuttamassa kohti itsenäisyyttä.

Erik muistaa vielä selvästi nuo vuosien takaiset tapahtumat. Sokin, hädän ja kysymykset, joita he esittivät hoitohenkilökunnalle yhä uudestaan. Hän muistaa, miten empaattisesti ja rehellisesti heidät kohdattiin ja miten kaikkiin kysymyksiin vastattiin, yhä uudestaan.

”Se, että saimme purkaa ajatuksiamme hoitajien kanssa, piti meidät järjissämme”, hän sanoo.

Erik miettii, että jokin siemen häneen silloin istutettiin. Vuosia myöhemmin se puski mullasta läpi.

Faktoja ja numeroita

Sairaanhoitajan ammatti oli aina ollut oululaisen Erikin ”mustalla listalla”. Hän kuvailee nuorempaa itseään halki, poikki ja pinoon -tyypiksi, jota kiinnostivat fysiikka ja muut luonnontieteet sekä matematiikka.

”Ajatusmaailmani oli suuntautunut faktoihin ja numeroihin. En ymmärtänyt enkä jaksanut humanistista hömppää”, Erik sanoo nauraen.

Erik lähti opiskelemaan fysiikkaa, ja fyysikoksi valmistuttuaan hän työskenteli muun muassa mittaustekniikan asiantuntijana ja laatupäällikkönä lääketieteellisiä mittauslaitteita ja säteilyantureita valmistavissa yrityk­sissä. Vuonna 2009 tapahtui iso muutos, kun tulivat yt-neuvottelut ja irtisanominen. Sen jälkeen hän perusti oman ­yrityksen, joka teki liikkeenjohdon ­konsultointia samalla alalla.

Puolitoista vuotta myöhemmin Erikille tarjoutui tilaisuus lähteä töihin Espanjaan. Kyseessä oli pieni aatteellinen yhdistys, joka oli kehittänyt kognitiiviseen terapiaan ja hengellisyyteen perustuvan keskustelumallin.

Erik oli itse saanut kyseisestä keskustelumallista apua henkilökohtaisessa kriisissään, joka oli johtunut työttömäksi jäämisestä ja avioerosta. 

”Tarjoukseen tarttumista ei tarvinnut kauan pohtia, se oli heti selvä.”

Kolme tunnetta

Alkuvuodesta 2011 Erik asettui Sevillan liepeillä sijaitsevaan pieneen kylään ja ryhtyi töihin. Keskusteluja ja koulutuksia veti pastori, Erikin vastuulla oli hoitaa koulutusten myynti, markkinointi, viestintä ja käytännön järjestelyt. He kävivät usein myös Suomessa järjestämässä koulutustilaisuuksia – ja kiersivät maailmaa. Kohtaamiset espanjalaisessa huumevierotuskeskuksessa, Afrikan slummeissa ja Intian orpokodeissa koskettivat.

Työ mullisti Erikin tavan katsoa ihmisiä ja elämää.

”Olen joskus sanonut, että ennen kuin lähdin Espanjaan, minulla oli kolme tunnetta: hyvä fiilis, huono fiilis ja nälkä. Se oli sellainen hyvin brutaalisti pelkistetty suomalaisen miehen tunne-elämä.”

Espanjan vuosina hän oppi tunnistamaan ja nimeämään tunteiden laajempaa skaalaa myös itsessään. Se toi elämään enemmän väriä ja avarsi näkemyksiä.

”Minussa vahvistui halu olla suorassa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Halusin tehdä oman pienen osuuteni ihmisten auttamisessa.”

Kaksi ääntä

Vaikka työ tuntui Erikistä merkitykselliseltä, syksyllä 2015 hän havahtui siihen, ettei kaikki ollut kunnossa. Hän ei kyennyt muuta kuin makaamaan sohvalla. Aivot olivat solmussa ja sumussa, eikä hän jaksanut oikein edes syödä tai pitää huolta itsestään.

Erik soitti hyvälle ystävälleen Suomeen ja sanoi, etteivät hänen päänsä ja kroppansa enää kestä. Tule hakemaan minut pois täältä, hän pyysi.

”Olin sairastunut uupumukseen. Minuun kohdistui Espanjassa epärealistisia vaatimuksia, ja työ- ja henkilöroolit alkoivat mennä sekaisin. En kyennyt riittävän ajoissa panemaan hanttiin ja sanomaan, että tämä ei sovi.”

Pari ystävää tuli Erikin tueksi ja auttoi häntä järjestämään asiat niin, että hän sai ostettua lentolipun ja palattua Suomeen. Seuraavat kolme kuukautta Erik asui ystävänsä luona ja keräsi voimia.

Erik haki myös ammattiapua. Hän kävi omakustanteisesti terapiassa, ja myöhemmin hänelle myönnettiin Kelan tukema kolmen vuoden kuntoutus­terapia.

”Sain käsiteltyä Espanjan traumat ja elämäni sotkut perusteellisesti. Se oli kyllä pelastukseksi.”

Uupumusta seuranneena keväänä Erik oli jo tolpillaan ja jaksoi varovasti katsoa tulevaisuuteen. Hänen mieleensä nousi ajatus: voisin hakea sairaanhoitajaksi.

”Puolen vuoden ajan kaksi ääntä kinasteli päässäni. Yksi sanoi, että ihan hullu idea. Toinen sanoi, että mutta kun minä koen, että tätä minä haluan.”

Kun Erik sitten syksyllä 2016 haki sairaanhoitajaopintoihin Oulun ammattikorkeakouluun, häntä ei hyväksytty.

Hakuprosessiin kuului tuolloin vielä haastattelu. Erikiä haastatellut ihminen oli sitä mieltä, ettei tämän motivaatio riitä opiskelemaan ja työskentelemään sairaanhoitajana. Hän oli katsonut Erikin lukio- ja ylioppilastodistuksia ja sanonut, että tällaisilla papereilla ruukataan hakea lääketieteelliseen.

”Yritin selittää, että olen 44-vuotias ja käynyt aikamoisen mankelin läpi. Että kyllä minä tiedän, mitä haluan. Mutta hän ei päästänyt minua opiskelemaan.”

Vuoden kuluttua Erik haki uudestaan – ja pääsi.

Fantastinen kätilön työ

Motivaatiosta ei ollut pula. Erikin mielestä oli aivan huikeaa opiskella sairaanhoitajaksi. Oli nautinto uppoutua täysin uusiin asioihin. Elämänkokemus ja työkokemus tekivät opiskelusta myös paljon antoisampaa kuin nuo­rena.

Erik tiesi koko ajan, mihin hän tähtää: valmistuttuaan sairaanhoitajaksi hän haluaisi työskennellä lasten ja perheiden parissa, erityisesti vastasyntyneiden teho-osastolla. Hänen kokemuksensa oman lapsen hoitojaksosta tekivät tavoitteesta selkeän ja kirkkaan.

Matkaan tuli kuitenkin vielä yksi ylimääräinen kieppi. Naisten hoitotyön harjoittelujakson Erik suoritti Keski-Pohjanmaan keskussairaalan naistentautien osastolla, jossa toimii myös raskaana olevien osasto, synnytysosasto ja lapsivuodeosasto.

”Olin kaksi viikkoa pääasiassa synnytyssalissa, jonkin verran hoidin myös lapsivuodeosastolla olevia vauvoja, äitejä ja perheitä. Totesin, että kätilön työhän on fantastista, haasteellista ja vaativaa. Siinä hoidetaan koko perhettä ja se sisältää myös paljon ohjausta. Ne kaikki kiinnostivat minua.”

Osaston kätilöt kannustivat Erikiä kouluttautumaan kätilöksi. Niinpä hän päätti jatkaa opintojaan saman tien. Kätilöksi hän valmistui huhtikuussa 2022 ja aloitti heti sen jälkeen työt Oysin vastasyntyneiden teholla.

Faijojen puolesta

Suomessa miehiä työskentelee kätilöinä todella vähän, eikä lasten teho-osastollakaan miespuolisia hoitajia suoranaisesti vilise. Erik laskeskelee, että heidän osastonsa reilusta 140 hengen henkilökunnasta miehiä on hoitotyössä alle kymmenen.

Mies- ja isänäkökulma ovat Erikille tärkeä osa työtä. Viime syksynä hän alkoi vetää lasten tehon vertaisryhmää isille. Kyseessä on Faijakahvila, jossa isät voivat puhua mielensä päällä olevista asioista. Joskus ne koskettavat lapsen tehohoitoa, joskus henkilökohtaisia haasteita ja joskus jotain ihan muuta.

Erikiä harmittaa se, miten vähän huomiota isät edelleen vaikuttavat saavan raskauden eri vaiheissa.

”Koen, että sillä saralla on paljon parannettavaa. Moni isä puhuu siitä, miten yksin he ovat jääneet. Pahimmassa tapauksessa heiltä kysytään neuvolassa raskauden aikana vain kahta asiaa – kuinka paljon käytät päihteitä ja tarvittaessa, että tunnustatko olevasi tulevan lapsen isä.”

Erik sanoo olevansa nyt juuri siinä työssä, missä haluaakin olla. Hän ei kuitenkaan yllättyisi, jos löytäisi itsensä jossain vaiheessa vielä koulunpenkiltä.

”Voisin nähdä itseni myös kehittämistyössä, opettamassa tai kliinisenä asiantuntijana. Kaikkien näiden elämänkokemusten ja uramuutosten jälkeen en voi vannoa, että tulen tekemään täsmälleen samaa työtä seuraavat 18 vuotta.”