Askel rullaa metsäpolulla mukavasti. Sirja Haunia, 56, ehti kaivata juoksemista niiden vuosien aikana, kun hän sairasti.
Kaikki alkoi toukokuussa 2016. Sirja tunsi jotain ylimääräistä vasemmassa rinnassaan. Kun se ei parissa viikossa hävinnyt, hän meni yksityiselle lääkärille. Otettiin mammografia ja heti seuraavana päivänä koepala. Lääkäri kehotti Sirjaa varautumaan pahimpaan. Näyttää vahvasti siltä, että tämä on syöpää, hän sanoi.
Sirja itki järkytyksestä.
”Kaikki tuntui epätodelliselta. Olin vasta 46-vuotias, eikä suvussani ollut syöpää, joten en ollut osannut pelätä sitä yhtään.”
Kotona Sirja luhistui, ja puoliso lohdutti. Lapsille hän ei halunnut näyttää hätäänsä. Perheen nuorin oli 9-vuotias, toiseksi nuorin 16. Kaksi vanhinta olivat jo lentäneet pesästä.
Parin viikon kuluttua lääkäri soitti kesken Sirjan työpäivän. Tuolloin hän työskenteli lähihoitajaopiskelijoiden ammatillisena opettajana Sastamalassa. Patti oli varmistunut syöväksi. Sirja sai kiireellisen lähetteen syöpätautien poliklinikalle Taysiin. Kesäkuussa hänet jo leikattiin.
”Kaikki meni tosi nopeasti. Se auttoi kestämään tilannetta henkisesti.”
Leikkauksessa poistettiin vasen rinta kokonaan. Muualle syöpä ei ollut onneksi ehtinyt levitä. Kyseessä oli HER2-positiivinen eli kohtuullisen aggressiivinen rintasyöpä, jota alettiin hoitaa sytostaateilla ja biologisella lääkkeellä.
Sirja kesti hoidot hyvin. Siinä auttoi liikuntaharrastusten vahvistama peruskunto.
”Syöpälääkäri lupasi lähes sataprosenttisella varmuudella, että tauti saadaan hoidettua. Luotin hänen sanoihinsa.”
Tammikuussa 2017 Sirja palasi töihin. Kaikki oli hyvin.
Paras mahdollinen lymfooma
Koska Sirjalta oli jäänyt Helsingin maraton väliin syöpähoitojen takia, hän halusi ehdottomasti juosta sen elokuussa 2017. Jo ennen kisaa häntä oli alkanut vaivata outo kylkikipu. Myös oikea jalka kipeytyi herkästi. Hän pääsi kyllä maaliin, mutta ne olivat tuskallisia kilometrejä.
”Kipu juili ihmeellisesti. Se tuntui jossain syvällä ja vaihtoi välillä paikkaa. Popsin särkylääkkeitä ja ajattelin, että kyllä tämä tästä.”
Syyskuussa rintasyövän kontrollikäynnillä kävi ilmi, että Sirjan verenpaine huiteli korkeuksissa ja munuaisarvotkin olivat vähän koholla. Lääkäri päätti, että Sirja ultrattaisiin seuraavana päivänä.
”Silloin minuun iski pelko. Olin ajatellut, että kaikki on hyvin. Yhtäkkiä olin aivan varma, että mikään ei ole hyvin. Lääkäri rauhoitteli, että ei nyt vielä tehdä mitään johtopäätöksiä.”
Pahinta oli epätietoisuus. Mitä nyt tapahtuu, mietin. Menetin ruokahaluni ja toimintakykyni täysin.
Ultraäänessä selvisi, että Sirjan alavatsassa oli tautimassaa, joka painoi virtsateitä ja oli aiheuttanut vesimunuaisen. Tarvittaisiin lisää tutkimuksia ja näytepala, jotta osattaisiin sanoa, mistä on kysymys. Veikkaukset olivat, että kyseessä on levinnyt rintasyöpä, munasarjasyöpä tai lymfooma.
”Pelko oli lamaannuttavaa. Pahinta oli epätietoisuus. Mitä nyt tapahtuu, mietin. Menetin ruokahaluni ja toimintakykyni täysin.”
Sirja jäi sairauslomalle ja ramppasi koko syksyn kuvauksissa ja laboratoriokokeissa. Näytepalan saaminen osoittautui yllättävän vaikeaksi. Sitä yritettiin neulanäytteenä ja tähystysleikkauksella, mutta lopulta oli pakko tehdä avoleikkaus.
Kun Sirja heräsi pitkästä ja vaativasta leikkauksesta, lääkäri ilmoitti hänelle, että tulos oli paras mahdollinen. Sirja oli sairastunut follikulaariseen lymfoomaan.
”Minä olin, että jaha, hieno homma. Lottovoitto se on kai tämäkin. Mutta olihan se äärimmäisen helpottavaa tietää, että sairaus on sellainen, että sitä pystytään hoitamaan.”
Follikulaarinen lymfooma on B-soluista lähtöisin oleva imukudossyöpä. Se kuuluu non-Hodgkin-lymfoomiin. Usein se on hidaskasvuinen ja hyväennusteinen. Laajalle levinnyt sairaus ei kuitenkaan parane vaan uusiutuu herkästi.
Sirjan hoidot aloitettiin heti. Hän sai sytostaatteja ja biologista lääkettä, rituksimabia. Hoitorupeama kesti puolisen vuotta, minkä jälkeen Sirja palasi töihin syksyllä 2018. Ylläpitohoito jatkui vielä kahden vuoden ajan.
Ammatinvaihto auttoi jaksamaan
Sirja oli ajatellut, että hän voisi ottaa töissä aluksi hieman rauhallisemmin. Muutamassa viikossa rumba pyöri kuitenkin jo täysillä, eikä Sirja päässyt töistä irti vapaa-ajallakaan.
”Se oli sellaista vellomista. Työ vei minua. Illat, viikonloput ja lomatkin menivät työnteossa. Koko ajan ajattelin, että kunhan nyt tämän jakson saan alta pois, niin helpottaa. Helpotusta ei kuitenkaan koskaan tullut.”
Työn imu oli kadonnut. Hän nautti edelleen opettamisesta, mutta kaikki muu, kuten tuntien suunnittelu ja työssäoppimisten seuraaminen, tuntui velvollisuudelta. Kuormaa lisäsi se, että hän suoritti samaan aikaan terveystieteen maisterin opintoja, jotka olivat keskeytyneet rintasyövän takia.
Tuli tunne, että olenko minä epäonnistunut luuseri? Enkö minä vain kestänyt opettajan työtä?
Elokuussa 2020 Sirja teki ratkaisun: hän irtisanoutui opettajan työstään.
”Uusi lukuvuosi oli alkamassa, mutta minulla oli kesän jälkeen tunne, etten vain jaksa enää. Ajatus töihinpaluusta tuntui epämiellyttävältä.”
Päätös irtisanoutumisesta ei ollut helppo. Sirja oli siirtynyt sairaanhoitajan työstä opettajaksi noin kahdeksan vuotta aiemmin, koska oli halunnut edetä urallaan ja saada uusia haasteita.
”Tuli tunne, että olenko minä epäonnistunut luuseri? Enkö minä vain kestänyt opettajan työtä? Pohdin, onko ok romuttaa oma urakehitys näin.”
Tovin Sirja veti henkeä ja mietti, mitä seuraavaksi. Sitten hän kuuli tutulta, että Taysin gastroenterologian osastolla olisi tarvetta hoitajille.
”Paluu hoitajan työhön oli ehdottomasti oikea ratkaisu.”
Sirja on nauttinut työstään ja kokee sen merkityksellisenä.
”Olen siellä ihmisiä varten, läsnä heille. Kun työvuoro on loppu, töitä ei tarvitse tuoda kotiin, vaan joku muu ottaa kopin. Se on helpottavaa.”
Sairastamiskierre jatkuu
Syksyllä 2021 Sirjalle tehtiin rinnan korjausleikkaus. Siitä toipuminen pitkittyi, ja toistuvat flunssat vaivasivat häntä. Tammikuussa hän huomasi, että hänen oikea jalkansa oli turvoksissa.
Lymfooma oli uusiutunut. Tautimassa reiden yläosassa painoi verisuonia. Tällä kertaa tarvittiin rankempi hoito. Sirjalle annettiin useamman sytostaatin yhdistelmähoitoa, joka vei hiukset päästä niin kuin rintasyöpähoidot aiemmin. Lisäksi ylläpitohoito rituksimabilla jatkui kahden vuoden ajan.
”Siinä on vain pakko kerätä itsensä ja ajatella, että nyt käydään tämä läpi. Olen luonteeltani realistisen positiivinen enkä herkästi vaivu epätoivoon. Mutta epävarmuuden hetkillä saatan romahtaa. Heti, kun on suunnitelma, miten edetään, tuntuu paremmalta.”
Myös liikunta auttoi kannattelemaan Sirjaa. Se oli läheisten tuen lisäksi yksi tärkeimmistä asioista, joka piti hänet henkisesti kasassa. Aina kun vain voimia riitti, hän hiihti, pyöräili, kävi punttisalilla ja jumpassa.
”Liikunta auttoi minua jaksamaan ja piti minut työkuntoisena.”
Sirja palasi sairauslomalta töihin syksyllä 2022. Kaikki ei ollut kuitenkaan kunnossa. Sirja oli väsynyt ja puolikuntoinen. Infektiokierteet vaivasivat niin, että liikunnan harrastaminenkin jäi minimiin.
Follikulaarinen lymfooma jaotellaan kolmeen ryhmään uusiutumisriskin perusteella. Lääkäri oli todennut Sirjalle, että hänellä on vähintään keskisuuren riskin sairaus.
”Pelkäsin, että sairaus oli uusiutunut taas.”
Kaiken sairastamisen ja puolikuntoisuuden jälkeen olen jaksanut taas liikkuakin. On alkanut hyvä kierre.
Sitten Sirja sairastui keuhkokuumeeseen. Tutkimuksissa ilmeni, että hänen B-solunsa olivat niin vähissä, että hänellä ei ollut käytännössä yhtään vastustuskykyä.
Lymfooma oli aiheuttanut Sirjalle gammaglobuliinipuutoksen, joka lukeutuu harvinaissairauksiin. Hoidoksi määrättiin viikoittaiset infuusiot, jotka Sirja hoitaa itse kotona.
Hän aloitti lääkityksen viime huhtikuussa. Se on tehonnut todella hyvin.
”Olen ollut vallan hyvässä kunnossa. Se tuntuu ihmeelliseltä. Kaiken sairastamisen ja puolikuntoisuuden jälkeen olen jaksanut taas liikkuakin. On alkanut hyvä kierre.”
Uusi versio Sirjasta
Sirja tekee 80-prosenttista työaikaa, mikä sopii hänelle hyvin. Hän on ollut työpaikalla avoin siitä, että sairastaa kroonista syöpää.
Sirja miettii, että sairaus on auttanut myös ymmärtämään potilaita paremmin.
”Meillä on monia syöpää sairastavia potilaita ja koen, että pystyn myötäelämään paremmin heidän vaiheissaan.”
Vakava sairaus muuttaa ihmistä, Sirja sanoo. Töihinkään ei palaa enää se sama, joka sieltä lähti.
”Minäkään en ole sama Sirja kuin ennen sairastumisia. Olen joku uusi versio. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen pohtinut paljon elämää ja kuolemaa. Sellainen muuttaa ihmistä väistämättä.”
Ehkä isoin muutos, mikä Sirjassa on tapahtunut, on armollisuuden lisääntyminen. Aiemmin hän oli suorittajaluonne, jota tuskin koskaan nähtiin sohvalla makailemassa. Aina oli jokin asia odottamassa tekemistä.
Huomisesta emme tiedä, joten kannattaa nauttia siitä, mitä on.
Nyt hän voi istua aivan tyytyväisenä sohvalla, tehdä käsitöitä ja katsoa jotain brittiläistä dekkarisarjaa telkkarista.
”Olen päässyt irti ajatuksesta, että mitä seuraavaksi. Parasta on tavallinen arki. Huomisesta emme tiedä, joten kannattaa nauttia siitä, mitä on.”
Kuten lenkeistä bernedoodle Tyynen kanssa. Noilla lenkeillä Sirja alkoi myös varovasti tunnustella, miltä juokseminen tuntuu. Kynnys juoksemisen aloittamiseen on ollut korkea, koska mielessä häilyi pelko siitä, alkaako kipu taas.
Juokseminen on tuntunut hyvältä. Vaikka Sirja yrittääkin elää hetkessä, mielessä on käynyt jo ajatus puolimaratonista.
