1. Pyyntö tulee työnantajalle
Kun potilas on tehnyt hoidostaan vahinkoilmoituksen Potilasvakuutuskeskukselle (PVK), se pyytää hoitoa antaneelta yksiköltä selvityksen. Vahinkoilmoitus voi olla myös vakuutusyhtiön tekemä.
PVK pyytää selvityksen terveyden- ja sairaanhoitoa antaneelta organisaatiolta tai henkilöltä, jonka vahinkoilmoituksen tekijä on nimennyt potilasvahinkoilmoituksessaan. Hyvään hallintoon kuuluu, että hoitava taho pääsee kertomaan näkemyksensä tapahtuneesta.
Potilasvakuutus on terveydenhuollossa pakollinen.
2. Työnantaja päättää
Työnantaja päättää, miten selvitykseen vastataan ja kuka sen tekee. Selvityslomakkeen täyttäminen ei ole pakollista, mutta työnantajan pitää toimittaa potilaan hoitoon liittyvät asiakirjat PVK:hon.
3. Selvitä oma roolisi
Jos työnantaja pyytää sinun näkemystäsi, älä suotta säikähdä vaan ota pyyntö mahdollisuutena oppia.
Kerro PVK:n lomakkeella oman roolisi mukaisesti ja vapaamuotoisesti esimerkiksi syyt potilaan hoitoon hakeutumiselle, tärkeimmät tutkimustulokset sekä perusteet, joilla valittuun hoitovaihtoehtoon päädyttiin.
Kerro myös syyt, jotka vaikuttivat mielestäsi vahingon syntymiseen. Voit kertoa vahingon vaikutuksesta potilaan terveydentilaan, vahingon takia tarpeellisista hoitotoimenpiteistä sekä käsityksesi siitä, olisiko vahinko ollut mielestäsi vältettävissä.
Potilasasiakirjoista ilmeneviä asioita ei tarvitse toistaa. Jos selvitykseesi sisältyy tietoja, jotka eivät käy ilmi potilasasiakirjoista, mainitse, mistä ne ovat peräisin.
4. Ota kantaa
Potilaan tekemä vahinkoilmoitus on selvityspyynnön mukana. Ota kantaa vahinkoilmoituksessa esitettyyn. Siihen ei tarvitse ottaa kantaa, onko potilaalla oikeus korvaukseen potilasvakuutuksesta.
PVK ratkaisee korvattavuuden osapuolten antamien selvitysten, potilasasiakirjojen ja muun materiaalin sekä hankkimiensa asiantuntijalausuntojen perusteella.
5. Potilaan oikeus
PVK ottaa kantaa vain siihen, onko kyseessä mahdollinen potilasvakuutuksesta korvattava potilasvahinko. Ilmoitus potilasvahingosta ja mahdollinen korvaus ovat potilaan lakisääteisiä oikeuksia.
PVK ei valvo terveydenhuollon toimintaa tai anna esimerkiksi huomautuksia yksittäiselle ammattihenkilölle.
Asiantuntijana korvauspäällikkö Elina Muukkonen Potilasvakuutuskeskuksesta.