Puusta rakennettujen päiväkotien määrä on Puuteollisuus ry:n mukaan kasvanut nopeasti eri puolilla Suomea. Taustalla ovat erityisesti kuntien ilmastotavoitteet, rakentamisen päästöjen vähentäminen sekä kiinnostus terveellisiin ja viihtyisiin oppimisympäristöihin.
Käyttäjät kokevat tuoreen kyselytutkimuksen mukaan puusta rakennetussa päiväkodissa hyötyjä viihtyisyydessä, akustiikassa ja sisäilmassa. Kokemus puupäiväkodin paremmuudesta on vahvempaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella.
Kyselyyn vastanneet päiväkotien johtajat kuvaavat puupäiväkoteja kodikkaiksi, rauhallisiksi ja esteettisesti miellyttäviksi ympäristöiksi niin lapsille kuin henkilöstöllekin.
Eniten korjattavaa vastaajat näkivät äänen vaimennuksessa, puumateriaalin kulutuskestävyydessä ja kosteuselämisessä sekä siivottavuudessa ja pintojen likaantumisessa.
Kyselyn toteutti Aula Research Puutuoteteollisuus ry:n toimeksiannosta.
Kyselyyn vastasi 74 esihenkilöä eri puupäiväkodista ympäri Suomen. Mukana oli yli puolet viime vuosina rakennetuista puupäiväkodeista. 77 prosenttia vastaajista toimii tai on aiemmin toiminut myös betoni- tai tiilirakenteisen päiväkodin johtajana.
Vastaajien mukaan myös lasten vanhempien palaute on ollut myönteistä.
Noin neljännes vastaajista arvioi lasten ja henkilöstön sairauspoissaolojen olevan puupäiväkodeissa vähäisempiä kuin muista materiaaleista rakennetuissa päiväkodeissa. Suurin osa vastaajista kuitenkin arvioi, että puupäiväkodilla ei ole vaikutusta sairauspoissaoloihin.