Perheiden tuen tarve on lisääntynyt, mutta neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa käyntejä on vähennetty. Kuva: Harri Mäenpää

Korona on ajanut perheet ahtaalle ­– terveydenhoitajan tukea tarvitaan

Käyntejä neuvolassa ja kouluterveydenhoitajalla on vähennetty, vaikka lapset ja nuoret kaipaisivat tukea juuri nyt.

Terveydenhoitajia on siirretty neuvoloista ja kouluista epidemian torjuntaan eli koronajäljitykseen ja rokottamiseen.

”Muun muassa 2-­ ja 6-vuotiaiden lasten neuvolakäyntejä on jätetty tekemättä, ellei perheessä ole aivan kriittistä tilannetta”, kertoo terveyspoliittinen asiantuntija Anne Lindgren Tehystä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Hän kuuli terveydenhoitajien tunnelmia eri puolilta maata jaoston hallituksen kokoontumisessa tällä viikolla.

Kesällä koronarokottamisen tahti vielä kiihtyy, joten lomia on myönnetty terveydenhoitajille kitsaasti. Sijaisia yritetään saada, mutta sijaisuuksiin ei välttämättä ole yhtään hakijaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreesta asiantuntija-arviosta selviää, että koronakriisin aiheuttamat taloudelliset ongelmat ovat vaikuttaneet monien lasten, nuorten ja perheiden elämään.

Epidemia on tuonut mukanaan lomautuksia ja irtisanomisia. Samaan aikaan perheiden tuen tarve on lisääntynyt, mutta neuvoloissa ja kouluterveydenhuollossa käyntejä on vähennetty. Tämä on vaikuttanut erityisen paljon lapsiin, nuoriin ja perheisiin, jotka tarvitsisivat juuri nyt tukea.

Terveydenhoitajan työn ydintä on huomata lapsen ja nuoren kehityksen haasteet mahdollisimman aikaisin.

”Hoitovelan määrä on paisunut valtavaksi. Mitä myöhemmin haasteisiin puututaan, sitä kalliimpaa se on”, Lindgren sanoo.

Lue lisää:

Anne Lindgrenin blogi: Lasten ja nuorten terveyttä edistettävä koronasta huolimatta

Mainos
Mainos

Uutisia