Uuden-Seelannin vanhustenhuollon työntekijöiden palkat nousevat merkittävästi. Kuva: iStock

Samapalkkaisuus harppasi Uudessa-Seelannissa

Naisvaltaisen hoiva-alan palkat nousevat Uudessa-Seelannissa parhaimmillaan 49 prosenttia.

Historialliseksi kuvattu sopimus nostaa noin 55 000 sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevän palkkoja 15-49 prosenttia. Kokoaikaisen työntekijän vuosiansiot saattavat kohota jopa noin 5 000 Uuden-Seelannin dollaria eli 3 000 euroa vuodessa.

Palkankorotukset on ajoitettu viidelle vuodelle.

Sopimus on maan ensimmäinen virallinen tunnustus siitä, että naisille maksetaan pienempää palkkaa heidän sukupuolensa vuoksi. Sopimuksen solmivat useat ammattiliitot Uuden-Seelannin konservatiivisen hallituksen kanssa. Se koskee valtion tuella toimivaa julkista sektoria.

Koko sopimuksen kustannukset valtiolle ovat noin 1,3 miljardia euroa.

Sopimukseen päättynyt prosessi käynnistyi vuonna 2012. Tuolloin ammattiliitto haastoi vanhusten huollossa työskennelleen jäsenensä työnantajan oikeuteen epätasa-arvoisesta palkkauksesta. Juttu päätyi korkeimpaan oikeuteen. Se totesi, että naisvaltaisilla aloilla on maksettava samaa palkkaa kuin vastaavilla miesvaltaisilla aloilla.

New Zealand Herald

SAK

Mainos
Mainos

Uutisia