Hoitajan loppuun palaminen on myös työyhteisön asia

Hoitotyö on merkityksellistä ja vaativaa työtä. Kun työnilo ja punainen lanka katoavat vaatimusten ylittäessä resurssit, ollaan hoitajan mielen sairastumisen tiellä. Ajattelemme usein raadollisesti, että työn ääreen uupuminen on heikon yksilön asia.

Hoidan kollegoitani, jotka ovat työtaakkansa alle romahdettuaan muuttuneet potilaikseni. He eivät kykene huolehtimaan kunnolla edes itsestään, saatikka siinä tilassa potilaistaan. Kuuntelen työkseni paniikkikohtauksia pukukopissa, unihäiriöisten pelkotiloja, painajaismaista väsymistä ja pettymyksen tunteita itsensä vahingoittamisen jälkeen.

työssä uupuneet hoitajat kokevat usein kohtuutonta häpeää ja epäonnistumisen tunteita. He surevat pettäneensä itsensä, työkaverinsa ja potilaansa. Heiltä olisi paljon opittavaa siitä, miten työpaikan hoitajia suojaava turvaverkko pettää kohtalokkain seurauksin. Miten voisimme välttää sen, ettei unelma-ammatissa toimiminen johtaisi yhdenkään hoitajan kohdalla traumakokemukseen?

Itse ajattelen ammattiauttajana niin, että työhyvinvoinnin ylläpitäminen on koko työyhteisön asia. Muun muassa ajanhallintaa, töiden priorisointia tai hoitajapulan aiheuttamia arjen haasteita ei voi jättää yksittäisen työntekijän kannettavaksi. Työkavereista on pidettävä huolta, vaikkei kenenkään kuulu toimia työpaikalla kollegansa terapeuttina.

Monessa työpaikassa olisi syytä luoda hoitajan työhön armollisempia perinteitä. Hoitajat tarvitsisivat aitoa kuulluksi tulemista ja vaikuttamisen mahdollisuuksia omaan työhönsä ja urapolkuunsa. Lopputuloksena tulisi syntyä työtaakkaa selvästi helpottavia arkisia ratkaisuja multitaskaamisen sijaan.

Nyt tarvittaisiin lisää inhimillistä ja empaattista johtamista suoritteiden ja prosessien johtamisen rinnalle. Hoitajapulassa hoitajien välinen kollegiaalisuus ja kaikkien reilu kohtelu ovat entistä tärkeämpiä työhyvinvointia lisääviä tekijöitä. Mahdollisuus ohjata väsyvä hoitaja mahdollisimman varhaisessa vaiheessa työterveyshuollon riittävän kattaviin, vaikuttaviin ja mielenterveyttä tukeviin palveluihin tulisi olla itsestään selvä asia.

Työkyvyttömyys johtuu yhä useammin psyykkisistä syistä. Tästä syystä myös työsuojelun tulisi entistä napakammin puuttua aivojen ja mielen hyvinvoinnin suojaamiseen. Suojella hoitajaa niin, että työkuorma mitoitettaisiin ihmisen kokoiseksi. Valvoa ja puuttua paljon napakammin työnantajan velvollisuuteen huolehtia psyykkisesti turvalliset työolosuhteet kuntoon.

Hoitajien mielen hyvinvointi ei synny työpaikalla pelkästään yksittäisen työntekijän tekemistä valinnoista. Positiivisen muutoksen mahdollistavat yhdessä tehdyt hoitajaa ja hänen mielenterveyttään arvostavat päätökset. Usein kyse on pienistä asioista, kuten onnistuneesta työvuorosuunnittelusta, riittävistä tauoista, vuorovaikutustyylistä, työpaikkaväkivaltaan puuttumisesta, keskeytysten vähentämisestä ja aivotyön sujuvoittamisesta.

Kysyttäessä minulla on työuupumuksesta kärsivälle potilaalleni lyhyt neuvo. Saman neuvon annan kouluttaessani sote-alan työpaikkojen henkilökuntaa työssäjaksamisesta. Se kuluu näin: ole itseäsi kohtaan armollisempi.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.