Unsplash: Micheile Henderson

Selityksen makua

Hoitajan palkka. Tuo vanha, väsyttävä ja kulunut puheen aihe. Kyllästymiseen asti puitu, loputtomasti valitettu. Korjaamista ja korotusta vailla. Lehdissä listatut uskomattomat summat. Moni sellaisen itselleen soisi, vaan mistä sellaisen tililleen saisi. 

Olen tässä vaiheessa työelämääni saanut kaikki kokemuslisät, joita voi saada. Minulla on henkilökohtainen palkanlisä ja yksi vastuulisä. Toista vastuulisää en uudesta vastuutehtävästäni saanut, koska kuulemma ei ole tapana maksaa useampaa vastuulisää. Lomapäiväni ovat tässä vaiheessa työvuosia täydet. Olen 45 -vuotias, enkä tiedä miten saisin lisää palkkaa, vaikka osaamiseni lisääntyy, tehtäviä tulee lisää tai ne muuttuvat ja vastuu kasvaa. Eläkeikään on vielä matkaa, mutta palkan suhteen matkani on jo päättynyt.

Luin Helsingin Sanomista jutun palkankorotuksen pyytämisestä; miten pyytää ja millä perusteilla. Perusteluiksi työnantaja kuulemma kaipaa tietoa osaamisesta ja sen kehittymisestä, vastuun kasvamisesta sekä työnkuvan muuttumisesta tai laajenemisesta. Nyökkäilin monta kertaa itsekseni, kun mielessäni merkitsin rastin ruutuun jokaisen osa-alueen kohdalla. Palkkani ei silti kovin helpolla nouse. Kehityskeskusteluissa käydään kyllä läpi osaamista ja tulevaisuuden suunnitelmia, silti palkkani on sama – vuodesta toiseen. Enkö siis osaa tuoda esille erityisiä osaamiseni alueita, vastuun painoa ja työnkuvan muuttumista? Enkö osaa pyytää parempaa korvausta menetetystä vapaa-ajastani? 

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Systeemi on rakennettu sellaiseksi, ettei palkkakehitystä hoitajilla tapahdu. Palkoilla on katto ja toimialoilla budjetit, joista on katettava erilaiset palkan lisät ja sitten myös esimerkiksi sijaiset, joita tietysti aina tarvitaan. Maksammeko siis itse omien sijaistemme palkat? Ainakin sellaisen kuvan saa, kun palkkojen nostoa ei voida tehdä sen takia, että muutoin rahat eivät riitä sijaisiin. 

Minkäänlaista uramallia palkkoihin ei omassa sairaanhoitopiirissäni ole rakennettu. Kokeneen hoitajan palkka voi olla sama kuin vasta koulun penkiltä töihin tulleen. Ei ole olemassa portaittaista kokemukseen ja osaamiseen perustuvaa palkkiojärjestelmää, jolla näyttää uusille työntekijöille mitä odottaa, kun tekee työnsä hyvin ja sitoutuu työhönsä. Väkisinkin alkaa miettiä, ettei kokemusta ja siitä kuuluisaa hiljaista tietoa arvosteta. Ainakaan rahalla mitaten. Ja rahaahan sitä käytetään arvostuksen osoittamiseen tässä maailmassa. Miksei siis terveydenhuollon alalla? 

Toki tässä maailman tilanteessa olemme hoitajina palkan ja työn pysyvyyden suhteen hyvässä asemassa verrattuna esimerkiksi kulttuurialan ihmisiin tai ravintola-alaan. Me emme joudu kauheasti pelkäämään lomautuksia tai irtisanomisia. Se luo tietysti turvaa, kun kuukausi palkka tipahtaa tilille taatusti, mutta hoitajien palkkojen mataluus ei ole mikään uusi puheen aihe. Se ei ole aihe, joka on noussut mieliimme koronan myötä – se on ollut ainakin minun työpaikallani puheenaiheena valmistumisestani asti. Tarkalleen ottaen siis 23 vuotta. 

Mistä siis kiikastaa, kun lisää palkkaa ei hoitajille tipu? Ja tähän on turha vastata, ettei taloudella mene nyt niin hyvin, että siitä meille mitään heltisi. Rahaa ei oikein koskaan ole riittänyt hoitajille. Aina on joku selitys. Selityksen makua siis. Tosiasia on se, että tällä palkalla Suomessa ei kohta ole enää riittävästi osaavia hoitajia. Se on todellinen uhka ja huoli, sillä me kaikki vanhenemme eikä sairastaminen tulevaisuudessa ainakaan vähene. 

Mainos
Mainos