Nizo Dara ei arkaile ottaa kantaa hoitajien puolesta. Sairaanhoitajia hän ihaili jo lapsena pakolaisleirillä. Nizolle on tärkeää, että ihmiset ympärillä voivat hyvin: ”Hoitajien hyvinvointi säteilee myös potilaisiin.”
Sairaanhoitaja Nizo Dara, 33, liittyi Twitteriin vuosi sitten kimmastuneena työnantajansa Husin tempoiluun.
Ensin noin 600 työntekijälle luvattiin maksaa hoitajapulan vuoksi joustamisesta tehtävälisiä, sitten luvatut lisät peruttiin. Asiasta nousi kohu Twitterissä ja muualla, ja Nizoakin haastatteli moni media. Lopulta lisät maksettiin.
Silloin Nizo työskenteli vielä keuhko- ja ruokatorvikirurgian osastolla. Nyt hän on hoitajana Meilahden sydänkirurgian teho-osastolla Helsingissä.
Kun hoitajien palkoista tänä vuonna neuvoteltiin historiallisen pitkään, hän eli mukana ja kommentoi paljon. ”Hoitajat ovat olleet kilttejä monta monta vuotta. On hienoa nähdä, miten tehyläiset ovat rohkaistuneet ottamaan kantaa.”
Tehyn ja SuPerin potilasturvallisuuslakia koskeneessa mielenosoituksessa syyskuussa hän piti palavan puheen, josta sai kiitosta.
”Suomi on niin superkiva maa, rakastan tätä maata, enkä halua, että asiat täällä menevät huonompaan suuntaan.”
Nizo Dara oli viisivuotias, kun hän näki toisen sotansa. Irakissa oli sisällissota, vuosi oli 1994. Perhe on Irakin kurdeja.
”Muistan, miten iskä ja setä olivat ostaneet aseen ja näyttivät äidille ja sedän vaimolle, miten sitä käytetään. Me kaikki neljä tyttöä, siskoni ja serkkuni, katselimme. Se oli jotakin todella outoa. Isällä, rauhallisella toimistotyöläisellä, oli ase.”
Nizon perhe asui yhdessä isän veljen perheen kanssa. Yhdessä syntyi myös päätös pyrkiä Suomeen, missä jo yksi veljeksistä asui.
Perhe asui pakolaisleirillä Iranin puolella yli vuoden. Aika kävi pitkäksi. Pakolaisleirillä Nizo seurasi ja ihasteli punaliivisiä Punaisen Puolikuun hoitajia, jotka auttoivat ihmisiä.
”Ajattelin, että joskus vielä haluan tehdä jotakin samaa.”
Sotaa lukuun ottamatta Nizolla ei ole lapsuudestaan huonoja muistoja. ”Perheemme oli hyvätuloinen. Isoisäni oli kauppias ja isäni työvoimatoimiston johtaja. Myös tytöt olivat opiskelleet yliopistossa. Aivohalvauksen saanutta isoäitiä hoidettiin kotona niin hyvin, ettei hän saanut yhtäkään painehaavaa.”
Elämänsä ensimmäisen sodan aikaan hän oli vain parivuotias taapero. Perhe oli silloinkin sotaa paossa Iranin puolella. Nizon mieleen on jäänyt sieltä pieni yksityiskohta. ”Muistan talon pihan ja miten vieraat lapset pissasivat kilpikonnan päälle.”
Nizo muistaa myös Suomeen tulon: lentokoneen, pimeän ja lumen. Perhe pääsi maahan kiintiöpakolaisina. Suomessa kaikki, aikuiset ja lapset, aloittivat heti kielen opettelun. Esikoulua Nizo kävi Malminkartanossa Helsingissä.
Aluksi Nizon perhe ja sedän perhe asuivat tuttuun tapaan yhdessä. ”Asuimme kolmiossa Malmilla, kaikki 12 henkeä. Se oli ihanaa, olimme päässeet pois leiriltä.”
Vaikka perheen aikuiset olivat koulutettuja, läksyissä heistä ei juuri ollut apua. Nizo puhuu paljon siitä, että ensimmäinen maahanmuuttajien sukupolvi ei tiedä kaikkia juttuja – on paljon asioita, joista uudessa kotimaassa pitäisi ottaa selvää. Hän kuuli itsekin vasta hiljan ensimmäistä kertaa esimerkiksi asuntosäästämiseen tarkoitetusta asp-tilistä.
Räppäri Mikael Gabrielin Nizo muistaa samasta pihapiiristä. ”Hän puolusti kiusaajilta.” Myös toinen räppäri, Seksikäs-Suklaa, on Itä-Helsingistä tuttu. Ujuni Ahmedin mukana Nizo meni lukioikäisenä Tyttöjen talolle. Nykyään Ujuni on tunnettu ihmisoikeusaktivisti.
”Juttelimme Ujunin kanssa juuri viikko sitten puhelimessa ja puhuimme, miten ulkomaalaistaustaisten naisten ääni ei pääse tarpeeksi kuuluviin. On naisia, joilla ei ole omaa pankkikorttia, rahat ovat miehen taskussa. Näistä ongelmista on voitava puhua, jotta asiat muuttuvat.”
Tyttöjen ja naisten aseman edistäminen on Nizolle tärkeää. Hän on nähnyt, kuinka vanhemmat vievät tyttöjään pakolla takaisin ulkomaille oppimaan perinteisille tavoille, kun kokevat, että heistä on tullut ”liian suomalaisia”.
”Ne ovat hurjia tarinoita. Lähtemään joutuneita nuoria on vaikea auttaa, jos huoltajat ovat muuttoa halunneet.”
Välillä hän on itse kokenut olevansa kahden kulttuurin välissä.
”Olen kriiseillyt sen kanssa, että en ole tarpeeksi suomalainen suomalaisille ja toisaalta olen liian suomalainen irakilaiseksi.”
Kun Nizo päätti peruskoulun, hänen keskiarvonsa oli 8,7. Hän sanoi opolle, että farmaseutin ammatti kiinnostaa. Oppilaanohjaaja epäröi ja etsi tiedon, että ammattioppilaitoksessa koulutetaan lääketyöntekijöitä. Voisiko se olla parempi vaihtoehto?
”Nyt vanhempana olen vähän ihmetellyt tätä. Olen kuullut, että maahanmuuttajataustaisille tytöille suositellaan herkästi vähemmän koulutusta vaativaa ammattia, vaikka olisi paljon muitakin mahdollisuuksia.”
Koen loukkaavaksi, että ala on ajettu pisteeseen, jossa hoitajista on kova pula.
Nizo meni 16-vuotiaana töihin McDonald’sille ansaitsemaan rahoja lukiokirjoja varten – töissä Mäkkärillä olivat jo isosiskot. ”Tykkäsin siitäkin työstä tosi paljon.”
Kirjaimet sekoittuivat, lukeminen ahdisti. Se oli Nizolle kouluaikoina tuttua. Hänen vaikea lukihäiriönsä todettiin vasta ammattikorkeakoulun viimeisenä vuotena. Hän sai lisäaikaa kokeiden tekemiseen ja opiskeli äänikirjojen avulla. Aiemmin vaikeudet oli kuitattu sillä, että suomi on hänen toinen kielensä. ”Vaikka olin lapsena opetellut lukemaan ensin suomeksi.”
Nizo on pyrkinyt ja päässyt opiskelemaan sairaanhoitajaksi kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän lopetti jo pitkällä olleet opinnot ja opinto-oikeus ehti vanheta. Hän keskeytti opinnot, kun perushoito ei tuntunut omalta ja tunnistamattoman lukihäiriön vuoksi hän tunsi jäävänsä koko ajan muista jälkeen.
Nizo teki välillä tulkin töitä, työskenteli vastaanottokeskuksessa ja miehensä yrityksessä.
Kun perheeseen syntyi lapsi, Nizo halusi ottaa ajasta kaiken irti ja oli kolme vuotta kotona. Perhe muutti silloin Kyprokselle pariksi vuodeksi. Tauon jälkeen Nizo pyrki uudelleen kouluun ja teki sairaanhoitajaopinnot loppuun.
Miehensä kanssa Nizo puhuu suomea, mutta tyttärelleen kurdia. ”Miehen kanssa vaihdamme kurdiin ainoastaan, kun olemme vihaisia. Se kieli tuntuu sopivan siihen paremmin.”
Töissä Nizosta on parasta, että tylsää päivää ei ole. ”On antoisaa nähdä, miten potilaan vointi ja elämänlaatu paranee.”
Nizo on nähnyt, etteivät läheskään kaikki tiedä, miten vaativaa hoitajan työ on. Korona-aikaan työ oli niin kiireistä ja paineista, että työvuoron jälkeen Nizo purskahti joskus itkuun.
”Koen loukkaavaksi, että ala on ajettu pisteeseen, jossa hoitajista on kova pula. Entiseltä osastoltani on lähtenyt pois ehkä 30 henkeä. Sitä osaamista ei korvata millään. Mutta uskon, että olemme menossa parempaa kohti.”
Nizo kutsuu husilaista osastonhoitajaa ja pitkän linjan tehyläistä, nykyistä ammattiosaston puheenjohtajaa Reija Sjöholmia esikuvakseen.
Reija on Nizon entinen esihenkilö. ”Hänelle voi mennä puhumaan kaikesta. Hän tekee aina parhaansa. Tykkään kyllä nykyisestäkin esihenkilöstäni.”
Nizo toivoo usein, että ehtisi antaa potilaille enemmän aikaa. Sitä hän yrittää monen muun tavoin nipistää kävelyvauhdistakin. ”Reija tuli joskus sanomaan, että nyt olet oppinut hoitajan kävelyn. Se ei ole ihan juoksua, mutta pikakävelyä. Miehenikään ei enää pysy perässä, vaan ihmettelee, miksi juokset.”
Sairaalamaailma on aina kiinnostanut Nizoa. Hän kokee työn sydänteholla omakseen. ”Aluksi uutta opittavaa oli niin paljon, että nukkumaan mennessä nukahdin aivan heti. Se vei niin paljon energiaa.”
Perheen lapsi on päiväkodissa, mutta kummankin vanhemman vuorotyön takia hän on monesti hoidossa Nizon äidillä. ”Äidillä on usein hoidossa sisareni tai minun lapsia. Vuorotyö vie jouluja ja muita tapahtumia, joita ei koskaan saa takaisin.”
”Mieheni sanoo joskus, että ehkä voisit tehdä työksesi jotakin muuta, mutta tykkään työstäni 90-prosenttisesti. Kolikon nurja puoli on palkka ja arvostus.”
Työkaverit ovat kohdelleen Nizoa aina kivasti. Toisenlaisestakin käytöksestä hän on tutuilta maahanmuuttajataustaisilta kuullut. ”Jos puhuu suomea kömpelösti, on voinut tulla tiuskintaa. Tauolla on katsottu karsaasti, jos jotkut hoitajat puhuvat keskenään englantia. Somalihoitajan viiden minuutin rukoustaukoa saatetaan kummastella, mutta ei jonkun muun tupakalla käymistä.”
”Joudut tekemään tuplasti enemmän, että saat hyväksynnän. Jo nimi voi olla este työn saannille. Toisaalta on tärkeää erottaa asiallinen palaute ja rasismi toisistaan. Palaute on lahja ja sen avulla voi korjata toimintaansa. Sen opin Mäkkärissä.”
Kurdistanissa Nizo on käynyt viimeksi vuonna 2015. Silloin juhlittiin kaverin häitä. Nizon puoliso on myös tullut Suomeen Irakista kiintiöpakolaisena. Häiden aikaan Isis oli vain 30 kilometrin päässä.
Terveydenhuollosta ja ilmaisesta koulutuksesta Suomen ei pitäisi ikinä tinkiä.
”Ajattelin, että kyllä kai me täällä kaksi viikkoa pärjäämme. Onhan mieheni käynyt Suomessa intin.”
Syyskuussa Nizo pääsi Tehyn ja SuPerin pakkolakimielenosoituksen lopuksi hänelle tutun kansanedustajan Hussein al-Taeen mukana sisälle eduskuntataloon.
”Istuin eduskunnan kahvilassa ja katselin poliitikkoja merkkivaatteissaan. Samaan aikaan hoitajat olivat ulkopuolella kaatosateessa. Ristiriita oli suuri. Mietin, voivatko nämä ihmiset ymmärtää, millaista on tehdä hoitajan vaativaa työtä pienellä palkalla. Voivatko he ymmärtää, miten vanhemmat joutuvat miettimään, onko lapselle varaa ostaa kunnon haalaria.”
”Yhteiskunnan arvo mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpiaan. Terveydenhuollosta ja ilmaisesta koulutuksesta Suomen ei pitäisi ikinä tinkiä.”
Nizo tapasi mielenosoituksen yhteydessä myös silloisen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénin. ”Kerroin hänelle, että hoitajat kokevat tulleensa petetyksi.”
Vanhemmat sanovat joskus, että Nizo voisi ehkä pitää matalampaa profiilia.
”Mutta en voi elää muuten. Jos olen hiljaa epäkohdista, se tarkoittaa, että hyväksyn ne. Haluan myös, että ihmiset ympärilläni voivat hyvin, en vain minä itse. Hoitajien hyvinvointi säteilee myös potilaisiin.”
