Festareiden tekijät

10.8.2026
Teksti Erja Taura-Jokinen | Kuvat Jani Kautto, Antti Ekola, Jukka Koskinen, Riina Peuhu ja tapahtumien järjestäjät

Vapaaehtoistyö kuuluu monen tehyläisen kesään. Festarikansa voi heittäytyä huoletta tunnelmaan, kun ammattilaiset pitävät huolta turvallisuudesta.

Carita Wegelius seisoo Imatran ajojen kisa-alueella päällään SPR:n liivi.
Carita Wegelius päivysti Imatran ajoissa taivasalla, paahteen ja sateen vuorotellessa. ”Yleisön joukosta tuli enemmän kysymyksiä tapahtuma-alueen palvelutarjonnasta kuin hoidollisia tehtäviä.”
Kuva:
Jani Kautto

”Ikäihminen oli tuupertunut ravintolassa lattialle”

Terveydenhoitaja Carita Wegelius, 41:

”Tänä kesänä lupauduin SPR:n ensiapupäivystäjäksi viiteen tapahtumaan. Imatran ajoissa kiersin kuuden tunnin ajan parini Eija Lahtisen kanssa lähtö- ja maalialueella, yleisön joukossa.

Heti vuoron alussa järjestysmies hälytti meidät ravintolaan, jonne lähdimme juoksujalkaa. Siellä ikäihminen oli saanut sairauskohtauksen ja tuupertunut tajuttomana lattialle.

Saapuessamme hän oli kalpea ja kylmänhikinen, mutta tajuissaan. Paikalle oli kutsuttu ambulanssi, mutta kisa-alueen oma ambulanssi ennätti hätiin sitä ennen ja otti tilanteen haltuun.

Sen jälkeen keskityin juttelemaan potilaan läheiselle, joka oli järkyttyneen oloinen. Lopuksi kerroin, mistä hän saisi halutessaan kriisiapua.

Loppupäivänä oli vain pari tehtävää. Ne hoituivat laastarilla ja kortisonivoiteella.

Ensiapupäivystys on minulle ammatillisesti yllättävänkin haastavaa. Palkkatyössäni keskityn diagnosointiin, mutta vapaaehtoisena se pitää unohtaa, sillä tärkeintä on antaa paras apu tässä ja nyt.

Usein tahtoisin tietää, mikä aiheutti ensiavun tarpeen ja miten potilas selvisi. Se kuitenkin jää arvoitukseksi.

Aloitin SPR:n vapaaehtoisena jo opiskeluaikoina yli 20 vuotta sitten, kun tahdoin päästä ilmaiseksi ­erilaisiin tapahtumiin talkoopanosta vastaan. Toki halusin olla myös avuksi.

Jälkimmäinen pätee yhä. Lisäksi nautin yhteisöstäni. SPR:ssä on läheisiksi tulleita, pitkäaikaisia toimijoita, joiden kanssa on antoisaa päivittää kuulumiset vuosi vuoden perään.”

Mainos alkaa
Mainos alkaa
stemGO mainos
Mainos päättyy
Mainos päättyy
Erja Koskela seisoo matkailuvaunurivistön edessä päällään oranssi liivi.
Suviseurat ja yöpyminen niiden aikana asuntovaunussa ovat kuuluneet Erja Koskelan kesiin jo vuosia.
Kuva:
Antti Ekola

”Pienissä keittiöissä syntyi palovammoja”

Sairaanhoitaja Erja Koskela, 38:

”Toimin Suviseurojen vapaaehtoisena vastuusairaanhoitajana torstaina, jolloin ensiapuasema avautui. Tiesin talkootehtävästäni jo siitä lähtien, kun kotikuntani Ylivieskan Rauhanyhdistys alkoi vuonna 2024 valmistautua Kauhavalla pidettävien Suviseurojen järjestelyvastuisiin.

Ensiapuasema perustettiin ­Kauhavan entisen lentosotakoulun sairaalarakennukseen. Sairaan­hoitajat, lääkärit ja kätilö päivystivät siellä ympäri vuorokauden. Otin vastaan talkoovuoroonsa tulevat hoitajat, ­esittelin toimipisteen ja sen toi­mintatavat sekä perehdytin heidät Suviseurojen ­käyttämään potilastietojärjestelmään.

Toimin hoitajien taustatukena, sijaistin heitä tauoilla sekä tilasin ambulanssin siirtokuljetuksiin.

Rooli esihenkilönä oli minulle uusi: pääsin harjaannuttamaan organisointitaitojani.

Lisäksi tein potilastyössä vuoron lauantaina, jolloin tapahtumaan osallistui 85 000 henkilöä.

Puolet vastaanotolle tulleista oli alle 15-vuotiaita. Moni kärsi hengenahdistuksesta siitepölykauden ollessa kiihkeimmillään. Palovammojakin esiintyi, sillä asuntoautojen ja matkailuvaunujen keittiöissä puuhataan kotioloista poiketen kaasuliesillä. Niiden pienissä tiloissa tapahtuu myös vahinkoja kuumien juomien ja ruokien kanssa.

Haavojen liimausta en ollut tehnyt aiemmin, joten pyysin lääkäriä opettamaan sen.

Suviseurojen ensiapuasemalla on parasta se, ettei siellä ole hierarkiaa. Yhteishenki on saumaton ja ilmapiiri iloinen. Kaikki palvelevat suurella sydämellä toisiaan ja itselleen rakasta herätysliikettä. Talkoolaiset mahdollistavat sen, että paikalle tulleet saavat nauttia tapahtumasta ilman terveydellisiä huolia.”

Riikka Turunen seisoo ensiapupisteen vieressä. Päässä vaalean vihreä lippalakki.
Riikka Turunen toimi vapaaehtoisena Kotka-Jukolan ensiavussa ja tv-tuotannossa. Hän ehti myös itse kisaan yli 19 000 suunnistajan joukkoon.
Kuva:
Jukka Koskinen

”Suunnistajia saapui ensiapuun tasaista tahtia”

Röntgenhoitaja Riikka Turunen, 47:

”Olen kisannut maailman suurimmassa suunnistustapahtumassa, Jukolassa, toistakymmentä kertaa. Olen myös talkoillut kilpailun ensiavussa, joten tiedän, millaisia vammoja suunnistajille tulee kaatumisista, kompastumisista ja nestehukasta.

Kotkassa olin päästämässä triage-hoitajaa tauolle. Sen tein lämmitetyssä teltassa kumisaappaisiin ja tuulipukuun varustautuneena.

Suunnistajia saapui ensiapuun tasaista tahtia. Arvioin heidän tilansa ja hoidon tarpeensa. Monia kuraisia, hikisiä ja sateen kylmettämiä suunnistajia kehotettiin menemään ensiksi suihkuun ja saunaan.

Jukolan organisaatio oli perustanut alueelle pienen terveyskeskuksen Johanna Tillin ja Hanna Hovin johdolla. Kymenlaakson hyvinvointialue lahjoitti hoitotarvikkeet sekä ambulanssin henkilöstöineen, mikä oli hieno käden­ojennus.

Lääkäri oli parin askeleen päässä. Ensiavussa kirjoitimme käsin lähetelappusia, joissa oli potilaan sukunimi, etunimen ensimmäinen kirjain, jouk­kueen numero sekä tieto siitä, monettako osuutta henkilö oli suunnistamassa.

Päätehtäväni oli palvella tv-tuotannon yhdyshenkilönä. Otin vastaan toimittajia ja kuvaajia, esittelin kisa-alueen ja sen palvelut sekä autoin heitä tarpeen mukaan. Sisustin ja purin tv:ssä nähdyn studion.

Tapahtumaviikonloppuna unet jäivät vähiin, yhteensä kuuteen tuntiin. Osallistuin itse kisaankin, sillä suunnistin Kymenlaakson hyvinvointialueen Hoitopolku-joukkueen kuudennen osuuden.

Kun Jukola järjestettiin Kangasalla, viestini keskeytyi löydettyäni rastilta loukkaantuneen suunnistajan. Kaatuminen oli katkaissut häneltä molemmat kyynärvarren luut. Hälytin apua ja jäin rauhoittelemaan häntä.

Onneksi vakavat loukkaantumiset ovat harvinaisia.

Olen varmasti mukana taas ensi vuonna. En saa tarpeekseni tästä upeasta, yhteisöllisestä tapahtumasta!”

Terhi Kiikala seisoo ensiaputeltan edessä, päällään oranssi liivi.
Tältä paikalta näkee laajasti Aitoon Kirkastusjuhlien festarialueen, Terhi Kiikala sanoo.
Kuva:
Riina Peuhu

”Olen johtanut ensiapua toistakymmentä kertaa”

Ensihoitaja Terhi Kiiala, 41:

”Kun tulin viitisentoista vuotta sitten töihin Pälkäneelle, en voinut olla altistumatta Aitoon Kirkastusjuhlille eli Kirkkareille, joita on pidetty vuodesta 1882 lähtien.

Kesän landeimmaksi festariksi tituleeratun tapahtuman järjestää Aitoon VPK, jossa toimin nykyään sopimuspelastajana.

Olen talkoillut Kirkkareitten ensiavun johtajana nyt toistakymmentä kertaa. Ensimmäiset hoitoalan ammattilaiset tarjoutuvat vapaaehtoistehtäviin jo helmikuussa, vaikka valinnat ja vuorot teen vasta kesäkuussa, noin kuukautta ennen festaria. Heiltä edellytetään työkokemusta ensihoidosta tai päivystyksestä.

Lisäksi mukaan pääsee VPK:hon kuuluvia, sote-ammatteihin opiskelevia alaikäisiä. 

Kirkkarit on viihdemusiikin kolmipäiväinen tapahtuma, jossa portit avautuvat yleisölle kello 18.45. Ensiavun vapaaehtoiset tulevat kello 18 ja varautuvat olemaan paikalla aamukolmeen. Otan heidät vastaan, jaan tehtävät ja huolehdin, että hommat hoituvat. 

Kirkkareitten tiimi auttaa tarvit­taessa myös festarialueen läheisyydessä olevia ihmisiä, vaikka heillä ei olisi lippua tapahtumaan.

Tänä vuonna ei tarvittu ambulanssia. Harvat tehtävät liittyivät haavoihin ja tikkujen poistoon sekä pariin päihtyneeseen, jotka ohjattiin ensiapupisteen suojiin lepäämään.

Moni talkoilee Kirkkareilla päästäkseen samalla kuuntelemaan ja katsomaan Suomen ykkösnimiä. Itselleni on nykyisin tärkeämpää saada olla avuksi.

Aitoon VPK pitää Kirkkareitten yhteydessä myös vuosijuhlansa. Siellä on kiva tavata tuttuja.”

Oletko ollut vapaaehtoisena jossain tapahtumassa?
Choices