Se on pitkä tarina, sanoo sairaanhoitaja Leila Pirinen tatuoinnistaan. Kaikki alkaa hänen äidistään, joka oli perushoitaja.
”Äitini ei ole sietänyt tatuointeja, mutta Alzheimerin takia hän on unohtanut sen. Hän kehotti yllättäen, että voisin tasapainon vuoksi ottaa myös toiseen olkaani tatuoinnin. Aloin miettiä aihetta, joka kuvastaisi jotenkin meitä molempia.”
Leila työskentelee infektiohoitajana Taysissa Tampereella ja on elänyt yli kaksi vuotta koronaa. Hän rakastaa työtään, vaikka välillä tuntuu, että se vie kaiken. Silti hän halusi, että hoitajuus ja poikkeuksellinen aika näkyy kehossa.
