Monilla oppilailla on vakituisia lääkityksiä, esimerkiksi adhd-lääkkeitä. Sairaanhoitaja koordinoi, että lääkkeitä on viikoksi asuntolassa ja ohjeistaa myös asuntolan hoitajat niistä.
Millan työpäivä kuluu suurimmaksi osaksi tietokoneella. Hän vastaa sähköposteihin, kirjoittaa hoito-ohjeita asuntolalle, on yhteydessä lääkäriin ja vanhempiin ja yrittää jahdata oppilaita hoidontarpeen jatkoarviointiin. Sairaanhoitajat varaavat oppilaille niin hampaiden oikomishoidot kuin fysioterapian. Niitä varten pitää tilata dokumentit oppilaiden kotimaista ja järjestää heidän vientinsä hoitoon.
Koulu on laskettelupainotteinen, mikä tarkoittaa, että oppilaat viettävät talvella rinteessä kaksi päivää viikossa. Se teettää työtä myös sairaanhoitajille.
”Rinteeseen tarvitaan valvojia, ja pieniä lasketteluonnettomuuksia on päivittäin. Yleensä ne ovat nivelsiteiden revähtymiä”, Milla kertoo.
Työkieli on englanti, mutta koska koulu on ranskankielisellä alueella, täytyy osata myös ranskaa. Sille on käyttöä esimerkiksi apteekin ja lääkäriaseman kanssa asioitaessa.
Yöllä painaa vastuu
Suurin osa opettajista asuu kampuksella asuntoloissa. Myös Millan perheen koti on asuntolassa omassa kolmiossa. Hänen miehensä työskentelee asuntolan valvojana. Hätätilanteessa oppilaat voivat tulla yöllä koputtamaan työntekijöiden ovia.
”Oppilaat tulevat ympäri maapalloa, ja sairauden tai onnettomuuden sattuessa me sairaanhoitajat olemme lasten vanhempien pääkontakti. Esimerkiksi epämääräinen vatsakipu yöllä jää useimmiten sairaanhoitajan päätettäväksi: lähetetäänkö oppilas alas vuorelta sairaalaan vai odotellaanko aamuun. Vastuun kantaminen yksin keskellä yötä on välillä vaikeaa.”