Erikoissairaanhoitaja Maria Lindholm tukee ja neuvoo potilasta, jos suunta hoitojärjestelmässä katoaa. Moni kaipaa apua kipulääkkeistä eroon pääsemiseen.
Kun erikoissairaanhoitaja Maria Lindholmin, 52, puhelin soi, linjan toisessa päässä on yleensä ihminen, joka tarvitsee apua hoito- ja palvelujärjestelmien kiemuroissa. Soittajan hoito on esimerkiksi jakautunut eri erikoisalojen välille, ja hän tarvitsee tukea.
Marian titteli on case manager, joka voisi suomeksi kääntyä esimerkiksi palveluohjaajaksi.
”Potilaissa englanninkielinen nimike herättää välillä kysymyksiä, mutta täällä Vaasan keskussairaalassa olemme ottaneet sen käyttöön.”
Keskussairaalassa työskentelee kaksi case manageria. Marian kollegan Eeva-Kaisa Hannelinin asiakaskuntaa ovat päivystykseen tulijat. Siellä hoitajat ovat voineet kertoa potilaalle, että case managerin avulla hän voi saada hoitoonsa suunnitelmallisuutta, yhtenäisyyttä ja jatkuvuutta.
Marian vastuulla ovat puolestaan fysiatrian osaston ja kipupoliklinikan potilaat. Hänen työhuoneensa on fysiatrian osaston yhteydessä, joten potilas voi tarvittaessa kävellä suoraan hänen juttusilleen. Lähetettä ei tarvita.
Marian potilaista suurin osa ottaa yhteyttä, kun hoitava lääkäri, fysioterapeutti tai sosiaalityöntekijä on siihen kannustanut.
”Yleinen ongelma on, että hoito on niin pirstaleista.”
Marian tarjoama palveluohjaus on ilmaista, ja sitä voivat saada kaikenikäiset potilaat.
”Nuorin on ollut 15-vuotias ja vanhimmat eläkeläisiä. Suurin osa on työikäisiä.”
Hoitosuhde voi jäädä muutamaan käyntiin tai kestää kuukausia. Jotkut saattavat ottaa aina yhteyttä, kun edessä on hoitotoimenpide perusterveydenhuollossa tai keskussairaalassa.
”He soittavat tai tulevat käymään ja haluavat, että käymme yhdessä läpi, mitä toimenpiteeseen kuuluu.”
Yksi iso ryhmä Marian asiakaskunnassa ovat kipupotilaat, jotka ovat jääneet koukkuun voimakkaisiin kipulääkkeisiin, opioideihin. Kyseessä on tällöin lääkityksen purku.
Opioideja käytetään keskivaikean ja vaikean kivun hoidossa. Tavallisia käyttötilanteita ovat leikkauksen tai tapaturman jälkeinen kipu. Opioideja käytetään myös syöpäpotilaiden kivunhoidossa.
Lääkeaineriippuvuuteen liittyy kolme käsitettä, jotka pitää erottaa toisistaan. Nämä ovat psyykkinen riippuvuus eli addiktio, fyysinen riippuvuus ja lääkkeen vaikutuksen heikentyminen eli toleranssi.
Toleranssi ja fyysinen riippuvuus ovat fysiologisia ilmiöitä. Ne liittyvät opioidilääkityksen käyttöön, mutta eivät psyykkiseen addiktioon. Noin 8–12 prosentilla opioidilääkehoitoa saavista potilaista esiintyy addiktiota. Väärinkäytön riskiä kasvattavat nuori ikä, psykologiset tekijät, psyykkinen sairaus, päihdeongelma, ylipaino, tupakointi ja epävakaa psykososiaalinen tilanne.
”Parhaita hetkiä työssäni on, kun lääkeriippuvaisen potilaan lääkityksen purku onnistuu ja hän pääsee töihin tai löytää muuten mielekästä tekemistä päiviinsä.”
Maria kokee olevansa juuri sellaisessa työssä, jossa hänen osaamisensa pääsee oikeuksiin. Hän valmistui sairaanhoitajaksi 2003 ja erikoistui kirurgisen potilaan perioperatiiviseen hoitoon. Keskussairaalan päiväkirurgisen lisäksi hän on ollut töissä Vaasassa Mehiläisen sairaalan leikkaussalissa ja kaupungin sairaalan kotiutusyksikössä.
Maria on opiskellut myös ylemmän amk-tutkinnon, jossa hän suuntautui kehittämiseen ja johtamiseen. Koulutusta hän ehti hyödyntää vastaavan hoitajan tehtävissä ennen kuin aloitti case managerina.
”Kaikki työkokemukseni sivuavat nykyistä työtäni. Ympyrä sulkeutui, kun palasin Vaasan keskussairaalaan.”
Case manager ei toimi yksin. Oman talon sisällä kokoontuu kerran viikossa tiimi, johon kuuluvat fysiatri, anestesia- ja kipulääkäri, kaksi fysioterapeuttia, sosiaalityöntekijä, kuntoutusohjaaja ja toimintaterapeutti. Maria konsultoi heitä, ja potilas saa hoitosuunnitelman, jonka tekemiseen hän osallistuu myös itse. Sen jälkeen Maria seuraa hoidon toteutumista ja tukee potilasta tarvittaessa.
Lisäksi case managerilla on tukenaan kattavat verkostot, joissa ovat mukana perusterveydenhuolto sairaanhoitopiirin alueelta, Vaasan kaupungin aikuisten sosiaalihuolto, TE-toimisto, Kela sekä yksityinen puoli ja esimerkiksi erilaiset yhdistykset.
Jos asiakas tarvitsee myös psyykkistä apua, sekin onnistuu case managerin kautta.
Case managerin toimenkuva on Marian mukaan laaja, mutta hän ei olisi halukas jättämään siitä mitään pois. Hänen mielestään siihen voisi lisäksi kuulua esimerkiksi toimintakyvyn mittaamista. Nykyisellään palveluohjaus ei sisällä varsinaisia hoidollisia toimia eikä kotikäyntejä.
Maria on kahden vuoden aikana havainnut yhden kehittämiskohteen: Hän voisi hyötyä koulutuksesta, josta saisi valmiuksia antaa kriisiapua ja tukea mielenterveyttä.
”Se auttaisi vaikkapa itsetuhoisen potilaan kohtaamisessa.”
Sote-uudistukselta Maria odottaa sitä, että alan ammattilaisten on entistä helpompi lähestyä toisiaan, kun kaikki ovat samaa yhteisöä.
7.30–8.30 Käyn läpi listan päivälle sovituista yhteydenotoista.
8.30–10.00 Sovittuja soittoja potilaille ja soitoista aiheutuvien asioiden selvittelyä. Yhteydenottoja eri yhteistyökumppaneihin.
10.00 Potilaan tapaaminen kirurgian osastolla. Tapaaminen oli alun perin sovittu case managerin luokse fysiatrian yksikköön, mutta potilas soitti ja kertoi joutuneensa osastohoitoon. Menin tapaamaan häntä ja keskustelimme hänen tilanteestaan.
11.00–11.30 Ruokatunti on puoli tuntia omalla ajalla. Syön yleensä omat eväät kahvihuoneessamme.
11.30 Potilaan osastotapaamisen kirjaaminen potilastietojärjestelmään.
12.00 Osallistuminen moniammatilliseen tiimiin. Tiimissä ovat mukana fysiatri, kipulääkäri, erikoistuva lääkäri, kuntoutusohjaaja, kaksi kipufysioterapeuttia, toimintaterapeutti, sosiaalihoitaja ja minä. Tiimi kokoontuu kerran viikossa etänä.
13.00–15.30 Selvittelen ja hoidan asioita, joita tuli esille osastokäynnillä, ja jatkan aamuisista puhelinsoitoista ilmi tulleiden asioiden hoitamista. Joidenkin monimutkaisten asioiden selvittelyyn saattaa mennä useampikin päivä. Päivän päätteeksi teen tilastointia tehdyistä töistä.
