Korona on pannut sote-ammattilaiset lujille. Arjen puristuksessa ei pidä unohtaa omaa jaksamistaan.
Ensimmäisenä koronakeväänä oli pulaa suojaimista. Uusia ohjeita pukkasi päivittäin. Energia meni käytännön selviämiseen.
Viime syksynä tunteet ehtivät ehkä nousta pintaan, iski pettymys ja väsymys – korona jatkuu ja jatkuu. Talvella tuli turtumus. Ja vielä tänäkin syksynä sitkeä virus on seuranamme.
Korona on ollut uusi ja outo asia kaikille, mutta erityistä sopeutumiskykyä sen vaiheet ovat vaatineet sote-ammattilaisilta.
Koronakriisi on koskettanut valtavan laajaa ammattilaisten joukkoa.
Suomessa on toimintatavat siihen, miten ammattilaisia tuetaan psyykkisesti äkillisen katastrofin kuten pahan liikenneonnettomuuden jälkeen, mutta koronan kaltainen pitkittynyt kriisi on uutta. Kriisi on koskettanut valtavan laajaa ammattilaisten joukkoa.
”Yhtenäisiä käytäntöjä ei ole. Kentällä on varmasti monenlaisia kokemuksia siitä, millaista apua on saatu. Nyt pitäisi olla jo selvät sävelet, miten ammattilaisia autetaan, kun kriisi joskus on ohi”, sanoo psykologi, traumapsykoterapeutti Soili Poijula.
Korona mullisti myös Soili Poijulan työn. Tavallisesti hän kouluttaa työkseen eri puolilla Suomea, mutta koronan vuoksi lähiopetus peruttiin. Hän seurasi intensiivisesti, mitä kansainvälisellä tutkimusrintamalla ja auttajien auttamisessa tapahtui.
Auttajien auttamista on tutkittu ja kehitetty erityisesti Yhdysvalloissa. Suomessa paukut ovat menneet sen sijaan käytännön selviämiseen. Poijulasta tuntuu jopa lannistavalta, miten paljon Suomi on muita maita jäljessä auttajien psyykkisessä tukemisessa.
Poliisi on pilotoinut koko henkilöstön resilienssikoulutusta.
Ulkomaisissa tutkimuksissa on käsitelty paljon resilienssiä eli kykyä selvitä vaikeuksista. Poijula nostaa esimerkiksi tuoreen tutkimusartikkelin, jonka mukaan lääkärien resilienssi on korkeampi kuin muun työväestön. Koska lääkärit kokevat työssään kuitenkin poikkeuksellisen paljon järkyttäviä ja kuormittavia asioita, loppuunpalamiset ovat silti yleisiä. Siksi suositellaan, että resilienssiin pitäisi saada valmennusta pitkin työuraa. Valmennus sisältää perustarpeista huolehtimista: syö, nuku ja liiku riittävästi. Uran myöhemmissä vaiheissa opetetaan muun muassa konfliktinratkaisutaitoja. Toisaalta pitää muistaa, että kaikki ei ole yksittäisen työntekijän vastuulla – yksilön ei tarvitse sopeutua kaikkeen. Organisaation on hoidettava omat ongelmansa.
Resilienssikoulutusta saavat monissa maissa myös hoitajat, mutta ei Suomessa. Täällä edelläkävijänä on toiminut poliisi, jossa on pilotoitu koko henkilöstön resilienssikoulutusta.
Nuoret ja lähiesihenkilöt. Näitä kahta ryhmää korona on Poijulan mukaan kuormittanut erityisen paljon.
Lähiesimiesten työmäärä kasvoi muuttuvan tilanteen takia tuntuvasti. Lisäksi heiltä on vaadittu entistä enemmän kykyä johtaa ihmisiä.
”Lähiesihenkilöitä ei ole pystytty tukemaan tehokkaasti. Ylin johto ja keskijohtokin on usein liian kaukana arjen potilastyöstä. Toinen huolestuttava ryhmä ovat nuoret. Uran alussa on haavoittuvaisin normaalitilanteessakin.”
Lennonjohtajat pitävät aina tauon, kun ovat ohjanneet lentokoneen alas.
Poijula korostaa perehdyttämisen merkitystä. Perehdytys ei tarkoita vain temppujen opettamista, vaan myös työn tekemisen tapaa: sitä, kuinka konkari näyttää esimerkillään, miten työntekoa hallitaan, pidetään tauot ja käydään lounaalla. Esimerkillä voi olla iso merkitys nuoren jaksamiselle. Hoitaja on ihminen, ei kone!
Oppia voisi Poijulan mukaan ottaa lennonjohtajista. He pitävät lepohuoneessa aina tauon, kun ovat ohjanneet lentokoneen alas.
Valitettavan tyypillisenä Poijula pitää sitä, että uupunut määrätään sairauslomalle ilman muuta tukea. Tällöin ei tueta ihmisen jaksamista, vaan hänestä huolehditaan sairauskeskeisesti.
Vertaistuki on jaksamisen voimavara. Näin todettiin englantilaisessa Blue lights -projektissa, jossa kehitettiin mielenterveyttä tukevaa ja resilienssiä vahvistavaa mallia ensilinjan auttajille. Jo ebolakriisin aikana kehitetyssä taistelutoveri-mallissa ideana on, että läheinen työkaveri tunnistaa, jos toisen stressi kasvaa ja osaa puuttua siihen. Poijulakin on esitellyt malleja koulutuksissaan.
Auttajan auttajan pitää ymmärtää autettaviensa arjen työtä.
”Avunhakemisen kynnys on ensilinjan auttajalla tutkitusti korkea. Jos hän lopulta hakee apua ja pettyy, se on huono homma.”
Englantilaisen tutkimuksen mukaan 90 prosenttia ensilinjan auttajista kokee jossain vaiheessa uraa mielenterveytensä heikkenevän.
”Ydinajatus on, että ammattilaisen pitäisi jo opiskeluaikana tunnistaa, millainen oma resilienssi on. Jokaisen pitäisi tunnistaa stressin merkit, ettei vointi heikkene liikaa. Terve ihminen kokee voittopuolisesti myönteisiä tuntemuksia. Positiiviset tunteet tuovat mielen joustavuutta”, Poijula muistuttaa.
Korona on uudenlainen kuormittaja, joka voi väsyttää kokeneenkin työntekijän.
Stressireaktiot kehittyvät lievistä voimakkaisiin, ja jos ne jatkuvat pitkään, ihminen lopulta sairastuu.
Konkreettisia kuormittumisen merkkejä ovat muun muassa nukkumisvaikeudet, muutokset ruokahalussa ja keskittymiskyvyssä. Tilanne olisi hyvä saada poikki jo ennen kuin merkit ilmaantuvat.
Jaksamiseen vaikuttaa stressin kokonaismäärä, niin työ kuin kotielämä. Uudenlainen kuormittaja eli korona, voi väsyttää kokeenkin työntekijän. Moni on pelännyt, että kuljettaa koronan joko töistä kotiin tai kotoa töihin. Peloista olisi tärkeää puhua jonkun kanssa.
”Kuolemanpelosta puhumiseen voi vain olla vaikea löytää keskustelukumppaneita”, Poijula sanoo.
Omilla ajatuksilla voi pahentaa oloaan. Liiallinen vatvominen ja murehtiminen pahentavat tilannetta, sillä elimistö kuormittuu jatkuvasta valmiustilassa olemisesta. Ahdistus syntyy siitä, että keho valmistautuu taisteluun ja alkaa käydä ylikierroksilla. Vaikka vatvomista on vaikea lopettaa, välillä ajatukset on yritettävä suunnata muuhun. Kehoa voi pyrkiä tietoisesti rauhoittamaan mindfulnessilla, rentoutusharjoituksilla tai esimerkiksi luomalla mielikuvan omasta turvapaikasta.
”Oma sisäinen turvallisuuden tunne vaikuttaa paljon siihen, miten reagoimme stressitilanteessa. Perusturvallisuus rakentuu varhaisista kiintymyssuhteista, mutta myös tämänhetkisistä ihmissuhteista ja vaikkapa kollegoilta tulevasta tuesta. Esimerkiksi menetyksestä ja surusta selviää helpommin, jos perusturvallisuuden tunne on vahva.”
Vaikeina aikoina rentoutta voi hakea tekemisestä, jonka tietää antavan mielihyvää kuten harrastamalla liikuntaa tai käpertymällä kumppanin kainaloon.
Monien hoitajien ensimmäisenä ajatuksena on ollut pienestä pitäen toisista huolehtiminen. Sosiaalisuus ja toisista huolehtiminen vähentääkin stressiä, mutta itseään ei auta unohtaa. Stressiä puskuroi myös yhteisöllinen työporukka, jossa huolehditaan toinen toisistaan.
”Moni jättää itsensä sivuun. Viimeistään nyt poikkeustilan jatkuessa toisille ei voi antaa kaikkea. Myös itsestä on pidettävä huolta.”
Traumaattinen tapahtuma tallentuu muistiin eri tavalla kuin tavanomaiset tapahtumat. EMDR:n eli silmänliiketerapian avulla tästä traumasta pyritään tekemään tavallinen muisto. EMDR on lyhenne sanoista Eye Movement Desensitization and Reprocessing.
EMDR:n kehittäjä Francine Shapiro keksi menetelmän sattumalta.
”Jo Freudista lähtien on ajateltu, että traumaa puretaan puhumalla, mutta tässä menetelmässä huomio on kokemuksessa”, sanoo traumapsykoterapeutti Soili Poijula.
EMDR-terapiassa psykoterapeutti pyytää potilasta ajattelemaan trauman pahinta kohtaa ja miettimään, mikä irrationaalinen uskomus itsestä voisi liittyä tapahtuneeseen. Hoitotyössä uskomus on usein esimerkiksi ”en voi selviytyä” tai ”olen huono ja avuton”.
Terapeutti pyytää miettimään, mitä tuntemuksia tästä herää ja missä kohtaa kehossa ne tuntuvat.
Sitten alkavat silmänliiketerapia-sarjat. Potilas seuraa katseellaan terapeutin sormea tai siinä olevaa esinettä, jota liikutetaan nopeasti vaakasuorassa puolelta toiselle 20–30 kertaa. Tällä saadaan aikaan samantapainen rytminen silmien liike kuin tekstiä nopeasti luettaessa.
Hoidettava havainnoi, mitä muutoksia mielessä tai kehossa tapahtuu. Hän keskittyy muistoon ja silmänliikkeisiin ja antaa aivoille näin mahdollisuuden prosessoida muistoa. Sarjoja jatketaan, kunnes trauman häiritsevyys laantuu.
Joskus apua on jo yhdestä istunnosta. Kertaluonteisen trauman hoitoon saattaa riittää 3–5 istuntoa.
Kun trauma on poisherkistetty ja prosessoitunut, vanha uskomus menettää merkityksensä, jolloin voidaan vahvistaa traumaan liittyvää myönteistä itseä koskevaa uskomusta, kuten ”voin selviytyä” tai ”olen riittävän hyvä”.
Tutkimusnäytön mukaan traumaperäistä stressihäiriötä hoidetaan ensisijaisesti traumakeskeisellä kognitiivisellä psykoterapialla ja EMDR:llä eli silmänliiketerapialla. EMDR:ää on kutsuttu nopeutetuksi psykoanalyysiksi ja nopeutetuksi informaation prosessoinnin menetelmäksi.
Soili Poijula on käyttänyt EMDR-menetelmää ja kouluttanut sen käytössä jo vuodesta 1995 lähtien. Hän toi menetelmän Suomeen. Menetelmän osaajia on jo paljon. Silti Poijula törmää yhä siihen, että sitä ei tunneta.
Yksilöterapian lisäksi menetelmästä on kehitetty ryhmässä käytettäviä sovelluksia. Ne sopivat psykologiseen ensiapuun ja trauman prosessointiin. Husissa tutkitaan parhaillaan, voiko koronan aiheuttamaa kuormitusta ja stressiä purkaa videovälitteisellä ryhmä-EMDR:llä. Päijät-Sotessa menetelmää on pilotoitu työväkivaltaan liittyvien traumojen käsittelyssä.
Ryhmässä ei käytetä silmänliikkeitä, vaan esimerkiksi itsensä taputtelemista, niin sanottua perhoshalausta.
”Ryhmässä tapahtuva poisherkistäminen on yllättävän vaikuttavaa.”
EMDR-terapeutti Ignacio Jarero esittelee Youtubessa, miten sote-henkilöstö voi käyttää koronastressiin perhoshalausta. Video on englanniksi. Soili Poijula käyttää videota koulutuksissaan vinkkinä itsehoitoon. Näet videon täältä.
Mieli ry
Mielenterveystalo
