Kettunen ja hänen kollegansa, kirurgista ja preoperatiivista hoitotyötä opettava lehtori Kirsi Halme korostavat, että hoitajan tehtävä ei ole arvioida sitä, onko potilaan pelko aiheellinen vai ei. Hoitajan tehtävä on vastata pelkoon.
”Suhtautumista potilaan pelkoon voi auttaa ajatus siitä, että vaikka toimenpide on hoitajalle rutiinia, voi se olla potilaalle ainutlaatuinen kokemus”, Kettunen pohtii.
Pelon taustalla on usein turvattomuuden tunne, joka kumpuaa siitä, että oma keho, tai koko elämä, pitää uskoa toisten käsiin.
”Sairaalassa potilaalle saatetaan tehdä hoito- ja tutkimustoimenpiteitä tai antaa lääkityksiä, joiden aikana potilas pääsee liikkumaan vain vähän tai ei lainkaan. Näin hän on hoitohenkilökunnan avun varassa. Olemme tottuneet siihen, että voimme itse hallita kehoamme. Hallinnan menettäminen voi olla hyvin pelottava ajatus”, Kettunen sanoo.
Henkilötunnuskin unohtuu
Monesti potilaat kertovat suoraan, että pelkäävät. Hoitaja näkee pelon usein myös päällepäin. Tehy-lehden kyselyyn vastanneet ammattilaiset kertoivat, että pelko voi näkyä itkuna, tärinänä, hikoiluna, levottomuutena, kiukkuna, aggressiona, ylipirteytenä tai vaikka rehvakkuutena. Joku voi pyörtyä tai hyperventiloida. Joku toinen ei muista henkilötunnustaan.
Kaikki eivät ilmaise pelkoaan, mutta hoitaja huomaa sen viimeistään mitatessaan sykettä ja verenpainetta.
”Hoitajan ammattitaitoon kuuluu osata tunnistaa pelko. Ja kun sen tunnistaa, sitä ei voi sivuuttaa”, Halme ja Kettunen korostavat.
Pelkäävän potilaan kohtaamiseen tarvitaan ennen kaikkea aikaa. Työpäivän kiireiden keskellä tämä voi asettaa isoja haasteita.
”Kiirettä ei saisi näyttää potilaalle, sillä se ei edistä potilaan asiaa yhtään. Hoitajan olisi käyttäydyttävä kuin hänellä olisi kaikki aika maailmassa juuri kyseistä potilasta varten. Kiire pitäisi pystyä käsittelemään kulisseissa”, Halme sanoo.
Hän muistuttaa, että maallikko arvioi hoidon laatua ja onnistumista aivan eri asteikolla kuin ammattilainen. Potilaalle merkittävää on se, miten häntä kohdeltiin, kuunneltiinko häntä ja oliko hoitajilla kiire. Kaikki tämä vaikuttaa potilaan kokemaan turvallisuudentunteeseen.
Heräänkö anestesiasta?
Puhuminen, kuunteleminen ja kosketus ovat kyselyn mukaan hoitajien pääkeinot lieventää potilaan pelkoa.
Kokemuksen myötä kasvaa taito lukea potilasta. Joillekin tehoaa se, kun hoitaja kertoo tarkkaan toimenpiteestä. Toiset eivät taas halua tietää mitään siitä, mitä hoitaja on tekemässä, vaan jutustelu kannattaa viedä aivan muille urille.
Halme ja Kettunen korostavat ajantasaisen ja asiallisen tiedon merkitystä. Se on valttia, sillä potilas pääsee internetissä nopeasti monenlaisen tiedon, myös kyseenalaisen, äärelle. Pelkoa voivat vahvistaa myös erilaiset hoitotarinat, joita lähipiirissä liikkuu.
”Pelko yleensä lievenee, kun potilaalle kertoo seikkaperäisesti toimenpiteen etenemisestä ja muistuttaa, että paikalla on koko ajan osaavia ammattilaisia huolehtimassa potilaasta ja seuraamassa tämän vointia”, Kettunen sanoo.
Mutta entä, jos potilas kysyy, voiko hän kuolla leikkaukseen tai voiko käydä niin, että hän ei herää yleisanestesiasta?
”Tästä aiheesta keskustelemme usein opiskelijoiden kanssa. Koska leikkaukseen liittyy aina riskejä, hoitaja ei voi luvata, että mitään pahaa ei tapahdu. On oltava realisti, mutta toivoa ei saa viedä. Voi esimerkiksi korostaa, että ammattilaiset ja välineistö ovat huippuluokkaa”, Halme vastaa.
Esilääkitys rauhoittaa
Huono kokemus hoidosta heijastuu seuraaviin kertoihin ja voi lisätä pelkoa. Tiedetään myös, että jos leikkauspotilaan pelko jää hoitamatta, lisää se komplikaatioiden riskiä ja kipulääkkeiden tarvetta sekä hidastaa toipumista.
Esilääkitys on monissa leikkauksissa rutiinia. Siihen voi kuulua muun muassa kipulääke tai rauhoittava lääke tai molemmat. Kipulääke lievittää mahdollista leikkauksen jälkeistä kipua jo ennalta, ja rauhoittava lääke vähentää potilaan jännitystä.
Monissa muissa toimenpiteissä käytännöt esilääkityksen antamisesta vaihtelevat yksiköstä toiseen. Esilääkityksestä päättää aina lääkäri.
”Potilas ei osaa pyytää sellaista, mistä hänelle ei kerrota. Esimerkiksi paksusuolen tähystystä pelkäävälle potilaalle pitäisi kertoa, että sinun on mahdollista saada esilääkitys”, Kettunen korostaa.
Röntgenhoitaja: ”Isot laitteet voivat pelottaa”
Jonna Määttä-Julin, Tays, Verisuonikeskus:
”Kuvantamisessa on paljon sellaista, mikä voi pelottaa potilasta: Kuvantamislaitteistot ovat isoja ja tilat viileitä ja hämäriä. Laitteistoja ajetaan usein hyvin lähelle potilasta, melkein ihoon kiinni. Säteily itsessään voi pelottaa tai ahtaanpaikankammo ahdistaa. Lisäksi henkilökunta voi näyttää oudolta säteilysuoja-asussaan ja laseissaan.
Itse työskentelen toimenpideradiologiassa, jossa tehdään esimerkiksi aivojen ja vartalon alueen verisuonten varjoainekuvauksia, pallolaajennuksia, liuotushoitoja sekä syöpäsairauksien paikallishoitoja.
Lähestyn kaikkia potilaita kuin he olisivat pelkääviä potilaita – avoimen lempeästi. Käyn läpi toimenpidettä kertomalla, mitä siinä tapahtuu ja mikä vaihe voi satuttaa. Useat potilaat esilääkitään ja jotkin toimenpiteet tehdään epiduraalipuudutuksessa tai yleisanestesiassa.
Teen potilaalle selväksi, että meillä on aikaa juuri hänelle. Voimme kaikessa rauhassa etsiä mukavan asennon ja laitella lämmintä peittoa päälle. Vakuutan, että henkilökunta on lähellä, vaikka poistuukin toimenpidesalista aika ajoin. Kerron, että meillä on mikrofoni ja kaiuttimet, joiden kautta puheyhteys säilyy koko ajan.
Joskus olen päättänyt jäädä saliin potilaan vierelle pitämään häntä kädestä kiinni. Silloin otan itselleni säteilysuojavaatteiden lisäksi liikuteltavan säteilysuojaseinäkkeen.
Työssä on pystyttävä lukemaan ihmistä: Yksi rauhoittuu, kun kyselen vointia koko ajan. Toisessa jatkuva kysely voi herättää hämmennystä, että pitäisikö nyt tuntua joltain.
Valmistuin pari vuotta sitten. Opinnoissa käsiteltiin aika paljon potilaan pelkoa, mutta kyllä pelon kohtaamista oppii parhaiten käytännön työssä. Yritän pitää mielessä sen, että vaikka tämä on minulle rutiinia, potilas voi nähdä isot kuvantamislaitteet ensimmäistä kertaa.”
Preoperatiivinen hoitaja: ”Kuuntelen ja annan tietoa”
Hannele Hiukkanen, Tays Valkeakoski, päiväkirurgia:
”Aikuiset leikkauspotilaat pelkäävät muun muassa kontrollin ja hallinnan menettämistä, yksin jäämistä ja huonoa kohtelua. Huono kohtelu pelottaa varsinkin, jos potilaalla on aiempi kokemus siitä, että häntä ei ole hoidettu hyvin.
Työskentelen Valkeakosken sairaalassa, jossa tehdään päiväkirurgisia korva-, nenä- ja kurkkutautien leikkauksia sekä gastrokirurgiaa kuten sappileikkauksia. Hoidamme myös hammaslääkäripelkoisten nukutuksessa tehtävät hammashoidot. Tapaan enää harvoin potilaita kasvokkain, sillä leikkaushaastattelu ja ohjaus tapahtuvat puhelimitse. Potilas voi ottaa yhteyttä hoitoyksikköön myös chatin kautta.
Anestesiaan voi liittyä kuolemanpelkoa – pelkoa siitä, että ei herää tai että nukutus jää liian kevyeksi.
Monet potilaat sanovat ääneen, että pelottaa. Joku voi alkaa itkeä puhelun aikana. Pelko voi näkyä myös kiukkuna ja hoitovastaisuutena. Potilas on puolustuskannalla eikä hänelle tunnu sopivan mikään.
Pyrin luomaan turvallisuudentunnetta puhumalla empaattisesti ja rauhallisella äänellä. Kirjaan potilaan toiveita esitietolomakkeeseen ja vien niitä eteenpäin. Potilas saattaa toivoa vaikkapa vahvempaa esilääkitystä, koska edellisellä kerralla kipulääkitys ei toiminut riittävän hyvin. Toiveiden kuunteleminen ja kirjaaminen vahvistaa potilaan tunnetta itsemääräämisoikeudesta.
Jos potilas toivoo, hänelle järjestetään ennen leikkausta erillinen tapaaminen anestesialääkärin ja preoperatiivisen hoitajan kanssa.
Kuuntelen, vastaan kysymyksiin, tsemppaan ja lohdutan. Minun tehtäväni on antaa ajantasaista tietoa. Usein potilaat sanovatkin puhelun lopussa, että nyt tuli hyvää tietoa ja että enää en pelkää.”
Laboratoriohoitaja: ”Selitän koko ajan, mitä tapahtuu”
Salli Nevalainen, Tykslab:
”Kohtaamme piikkipelkoa monissa eri muodoissa. Yksi pelkää, että pistäminen sattuu, ja toinen ei kestä nähdä verta. Joillakin on huonoja kokemuksia aiemmista kerroista, kun suonia on jouduttu ronkkimaan.
Myös koronanäytteenotto pelottaa joitakin.
Tilanteen rauhoittamisella pääsee jo pitkälle. Käyn toimenpiteen läpi etukäteen asiakkaan kanssa. Kysyn häneltä, mikä erityisesti pelottaa. Kerron, että voimme laittaa puudutuslaastarin ja että verinäytteen voi ottaa makuuasennossa. Toimenpidettä tehdessä kerron koko ajan, mitä tapahtuu.
Muistan hyvin ensimmäisen pelkäävän potilaani. Hän oli nuori nainen, jolla oli huono kokemus lapsuudessa tapahtuneesta näytteenotosta. Aluksi hän ei suostunut edes ojentamaan kättään. Suostuttelemalla se onnistui ja näytteenotto meni hyvin. Se tuntui isolta voitolta.
On harvinaista, että näytteitä jäisi pelon takia ottamatta. Kärsivällisyyttä kuitenkin vaaditaan, sillä kovasti pelkäävän asiakkaan kanssa voi mennä kolmekin varttia neuvotellessa.”
Hammashoitaja: ”Yhteen tehoaa huumori, toiseen lempeämpi ote”
Anu Johansson, Siun sote:
”Hammashoidossa tapaamme paljon pelkääviä potilaita. He pelkäävät muun muassa kipua, tukehtumisen tunnetta, hajuja ja ääniä. Korona-aikaan henkilökunnan suojavarustus voi näyttää pelottavalta.
Hoitoon ei ehkä uskalleta tulla lainkaan siksi, että pelätään hammaslääkärin suhtautumista huonosti hoidettuun suuhun. Kierre on valmis, kun tilanne pahenee ja vaatii isompia toimenpiteitä.
Pyrin olemaan rauhallinen, juttelen ja kyselen. Kahdenkymmenen vuoden aikana olen oppinut jo vaistoamaan, miten potilaaseen kannattaa suhtautua. Yhteen tehoaa huumori, toiseen lempeämpi ote.
Potilas voi kokea olevansa hammaslääkärin tuolissa hyvin avuton. Kerron, että hän voi tarvittaessa nostaa kättään tai antaa äänimerkin. Se antaa hänelle hallinnantunnetta.
Poratessa annamme aikaa niin, että potilas voi välillä laittaa suun kiinni ja nielaista. Saatan koskettaa olkapäästä, ja kysyä, että koskeeko. Kerron hoitotilanteesta ja sen etenemisestä. Otan kädestä kiinni, jos potilas pyytää. Joskus olen myös antanut potilaalle käteen vanurullan ’stressileluksi’.
Useimmat potilaat tykkäävät siitä, että hoitaja ja lääkäri jutustelevat keskenään. Se ei saa kuitenkaan olla potilaan pään yli puhumista, vaan potilas on huomioitava koko ajan.
Lääkärin ja hoitajan hyvä yhteistyö luo turvallisuudentunnetta. Silloin potilas tuntee olevansa hyvissä käsissä.
Jos pelko on voimakasta, potilas pääsee hammashoitajan vastaanotolle, jossa voi tutustua kiireettömästi hoitotuoliin, instrumentteihin ja toimenpiteisiin. Jos tutustumiset ja esilääkitys eivät auta pelkoon, harkitaan hoitoa anestesiassa. Se tapahtuu Pohjois-Karjalan keskussairaalassa.”
Poimi konkareiden vinkit
Tehy-lehden kyselyssä ammattilaiset kertoivat keinoistaan kohdata pelkäävä potilas:
- Puhun ja toimin rauhallisesti.
- Olen laittanut seinälle kauniita kuvia, jotta huomio kiinnittyisi muualle rokotuksen ajaksi.
- Kysyn pelosta ja kerron asioista, jotka potilasta askarruttavat.
- Esittelen aina itseni, jolloin en ole enää vain joku sairaanhoitaja.
- Potilaalle puhuessani kosketan häntä rauhoittavasti esimerkiksi hartiaan.
- Pidän kädestä, jos potilas sitä toivoo.
- Huumori toimii joillekin.
- Selitän vieraat sanat tai ilmaisut, kerron tulevista tutkimuksista etukäteen.
- Joitakin auttaa mielimusiikin kuuntelu.
- Avoimuus toimenpiteestä ja odotettavissa olevista asioista auttaa.
- Harhautan puhelemalla niitä näitä.
- Isoimman työn olen tehnyt omassa päässäni: pelko ei ole valinta eikä sen väheksymisestä ole potilaalle hyötyä. Pelkojaan ei voi kukaan järjellä selittää.
