Parina ensimmäisenä päivänä uudessa työpisteessä aina epäilyttää, osaanko mitään. Kun arki alkaa sujua, tajuan, että turha stressata. Varmistan herkästi kokeneemmalta, että onhan se näin, sillä vastuuni on suurempi kuin opiskelijana.
Bioanalyytikon työstä näkyy ihmisille murto-osa: pölähdämme paikalle ja otamme verinäytteen. Ammatti on yllättävän laaja-alainen. Analytiikassa pitää olla tarkka, sillä tulokset ovat hoidon kannalta tosi oleellisia. Olen opetellut vaalimaan työn pieniä kivoja hetkiä. Vaikkapa sitä kun potilas sanoo, ettei pistäminen tuntunut yhtään.”
”Isoin muutos on vapaus”
Röntgenhoitaja Elisa Laine, 25, Terveystalo, Seinäjoki
”Isoin muutos valmistumisen jälkeen on vapaus. Mutta ei se yllätys ollut, että aikaa omille asioille on nyt enemmän. Opiskeluaikana opiskelin päivän ja kun tulin kotiin, opiskelu jatkui lukemalla tai esseetä kirjoittamalla. Nykyään voin katsoa ensin työvuorot ja rakentaa sitten kaiken muun niiden ympärille. Vapaa-aikani täyttyy kahdesta harrastuksestani, amerikkalaisesta jalkapallosta ja cheerleadingista.
Kiinnostuin röntgenhoitajan ammatista, kun olin lukioaikana viikon tet-harjoittelussa Terveystalossa. Myös työharjoittelusta tein osan Terveystalossa. Kun valmistuin viime kesänä, hain tänne ja sain vakituisen paikan. Valintaan vaikutti tutun paikan lisäksi se, että täällä on hyvä perehdytys ja hyvä työporukka. Alalla on paljon avoimia työpaikkoja, joten valinnanvaraa on.
Aloitin ultraäänihoitajana ja nyt teen natiivikuvauksia ja mammografiaseulontoja. Magneettikuvauksia pääsen aloittamaan keväällä. Vaihtelevuus on antoisaa ja tekee työstä mielekästä. Jatkokoulutuksena olen harkinnut maisteriohjelmaa Helsingissä. Toinen vaihtoehto on maisteriohjelma Irlannissa, jossa olin vaihdossa opiskeluaikana.
Kohtaan työssäni asiakkaita lapsista vanhuksiin. Asiakas voi olla stressaantunut esimerkiksi siksi, että rinnasta on löytynyt patti. Jotkut kysyvät, sattuuko kuvaus, ja toiset pelkäävät säteilyä. Röntgenhoitajana rauhoittelen ja kerron, että tämä on täysin turvallista.”
”Ei yllätyksiä”
Lastenhoitaja Sinna Alanko, 20, Seinäjoen kaupungin varhaiskasvatus
”Opiskeluaikana minulla oli täydelliset harjoittelupaikat ja sain paljon vastuuta, joten työelämään siirtyminen ei tarjonnut yllätyksiä. Muut ovat olleet yllättyneitä siitä, että vaikka olen nuori, minulla on hyvä ote lapsiryhmästä. Olen lempeä, mutta osaan pitää ryhmän järjestyksessä.
Kun aloitin lähihoitajan opinnot, tiesin heti, että valitsen osaamisalaksi lapset ja nuoret. Olen aina tykännyt olla lasten kanssa. Lapsista huokuva energia siirtyy myös minuun.
Minusta on kiva mennä töihin. Koen tekeväni tärkeää työtä, sillä työni ansiosta vanhemmat voivat käydä töissä.”
”Työt jäävät työpaikalle”
Fysioterapeutti Janika Antila, 24, Husin psykiatria, Helsinki
”Opiskeluaikoihin verrattuna isoin ero on siinä, että työt jäävät työpaikalle ja vapaa-aika on omaani.
Työskentelen psykofyysisenä fysioterapeuttina erikoissairaanhoidossa psykiatriassa. Olen unelmatyössäni. Psykofyysisessä fysioterapiassa huomioidaan kehon ja mielen yhteys. Innostuin psykofyysisestä fysioterapiasta harjoittelussa ja kerroin, että olen kiinnostunut. Ensin sain sijaisuuden ja nyt olen vakityössä. Työelämä tuntuu innostavalta ja merkitykselliseltä. Haluan oppia lisää ja kehittyä työssäni.
Varsinaisia ongelmia en ole työpaikalla kohdannut. Joskus en tiedä jotain asiaa ja lupaan potilaalle ottaa selvää. Ammattitaitoisista kollegoista on iso apu, jos en tiedä jotain. Ei ole tullut sellaista tunnetta, että olen tyhmä, kun kysyn.”
”Vastuu kasvoi valtavasti”
Suuhygienisti Mahd Al-Obaidi, 23, Tyksin suu- ja leukasairauksien klinikka, Turku
”Minulle oli iso asia siirtyä opiskelijasta valmistuneeksi ammattilaiseksi. Vastuu kasvoi valtavasti, sillä sain uusia työtehtäviä ja kohtasin paljon uusia asioita.
Hoidamme suu- ja leukasairauksien klinikalla suun ja leukojen alueen tulehduksia, hyvänlaatuisia kasvaimia, vammoja, vaikeita purentavirheitä, kasvokipua, uniapneaa, leukamurtumia ja limakalvosairauksia. Meillä käy myös syöpäpotilaita ja purennan kuntoutusta tarvitsevia.
Suurimman osan työajastani työskentelen hammaslääkärin työparina, mutta minulla on myös oma vastaanotto. Ammattikorkeakoulun harjoitusklinikalla kävijöitä kutsuttiin asiakkaiksi, sillä työ oli terveyden edistämistä. Täällä kävijät ovat potilaita, sillä heillä voi olla vaikeitakin suun terveyden ongelmia.
Lähihoitajaksi opiskellessani olisin halunnut suuntautua hammashoitajan työhön, mutta se ei ollut koulussani mahdollista. Siksi päätin opiskella ensin lähihoitajan tutkinnon valmiiksi ja hakea sitten opiskelemaan suuhygienistiksi.
Päädyin suu- ja leukasairauksien klinikalle harjoittelun kautta. Valmistumisen jälkeen sain täältä äitiyslomasijaisuuden, ja nyt minulla on vakituinen työsopimus. Olen niin kiitollinen ja iloinen tästä työpaikasta. Kaikki työkaverit sihteeristä ylilääkäriin ovat olleet avuliaita ja tukeneet minua.
Opiskelen hoitotiedettä avoimessa yliopistossa ja aion hakea tutkinto-opiskelijaksi. Haaveeni on valmistua opettajaksi, mutta en halua jättää kliinistä työtä kokonaan.”
”Yllätyin ihmisten rohkeudesta”
Sairaanhoitaja Inkeri Puumala, 42, Mielitiimi Lapha, Rovaniemi
”Olen töissä matalan kynnyksen mielenterveyspalvelussa. Olen yllättynyt siitä, miten hyvin ihmiset rohkenevat hakea meiltä apua.
Positiivisia yllätyksiä ovat olleet myös ne hetket, kun potilaan kanssa syntyy pikkuhiljaa luottamus ja hän pystyy jakamaan huoliaan ja kokee tulleensa kuulluksi. Ihminen huomaa, että elämä kantaa.
Koen tekeväni merkityksellistä työtä, jossa on suuri vastuu. Sanon aina potilaalle, että kertomasi asiat jäävät tänne, ja kysyn, puhuimmeko siitä, mistä oli nyt hyvä puhua.
Valmistuttuani sain töitä harjoittelupaikastani Lapin keskussairaalan psykiatrisesta akuuttitiimistä, mutta pyysin siirtoa vuorotyön vuoksi. Olen pienten koululaisten äiti, joten päivätyö sopii paremmin.
Akuutilla sain kysellä minua perehdyttäneiltä konkareilta tyhmiä ja kyseenalaistaakin asioita. Mielitiimissä olen ollut nyt vuoden ja tykkään työstäni paljon. Vapaalla keskityn muuhun. Jätän aina työpuhelimen töihin. Iso voimavara on, että kotiasiani ovat kunnossa.
Ammatilliseen kasvuun liittyy kipuiluakin, että osaanko minä. Olen seurannut, miten kollegat tekevät työtä, ja vähitellen minulle on kehittynyt oma tapani. Oma persoona saa näkyä, siihen minua on rohkaistu. Ennen olin ravintola-alalla, myös esihenkilönä. Ajattelen, että elämänkokemukseni on vahvuus erilaisten ihmisten kohtaamisessa.
Opiskelen nyt jo uutta eli kouluttaudun työn ohessa ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi. Terapeutin työ on haaveeni, ja opinnoista on hyötyä nykyisessä työssäni. Iloa tuovat myös hyvät työkaverit ja esihenkilö. Yksin ei tarvitse jäädä pohtimaan, sillä voin aina kysyä neuvoa toisilta.”
