Ensihoitajien ja sairaanhoitajien rooli kuoleman toteamisessa kasvaa, jos uusi laki tulee voimaan vuoden 2027 alussa.
Tehy suhtautuu lakiuudistukseen myönteisesti. Kuolemansyyn selvittämistä koskeva laki ja asetus ovat vuodelta 1974, ja lainsäädäntö on osin vanhentunutta ja sisältää aukkoja. Uusi laki selkeyttäisi ammattiryhmien välistä työnjakoa.
Lakiesityksen mukaan sairaanhoitaja voisi laissa säädetyin edellytyksin todeta ennakoidun kuoleman esimerkiksi terveyskeskuksessa, ympärivuorokautisessa palveluasumisessa tai kotihoidossa.
Ennakoidulla kuolemalla tarkoitetaan tilannetta, jossa potilaan terveydentilan vuoksi kuoleman tiedetään olevan lähiaikoina mahdollinen. Usein potilaalle on tehty saattohoitopäätös.
”Uudistus joustavoittaisi ja nopeuttaisi kuoleman toteamista”, sanoo Tehyn koulutuspoliittinen asiantuntija Kirsi Coco.