Hoitaja saa liikuttua
Suru on normaali ja luonnollinen tapa reagoida rakkaan ihmisen menettämiseen. Siksi Mynttinen korostaa, että kenenkään surua ei voi ottaa pois eikä tilannetta tarvitse pyrkiä ratkaisemaan.
Kunnioittava kohtaaminen tarkoittaa surevalle ennen kaikkea sitä, että terveydenhuollon ammattilainen uskaltaa kohdata hänet suurten tunteiden aikana. Käytännössä se voi ilmetä esimerkiksi myötätuntoisena ja mahdollisimman kiireettömänä kuunteluna.
”Potilaan tai asiakkaan surussa saa myös liikuttua. Ammattilaisen ei tarvitse kätkeä omia tunteitaan, kunhan ei käy niin, että sureva joutuukin lohduttajan rooliin.”
Sen sijaan kohtaamatta jäämisen kokemukset yleensä loukkaavat surevia paljon. Jos ammattilainen ei ilmaise sanoillaan tai eleillään millään tavalla myötätuntoaan, sureva kokee sen tilanteensa mitätöintinä.
Omat menetykset syytä käsitellä
Koska kuolema ja siihen liittyvä suru ovat isoja asioita, niiden kohtaaminen voi tuntua ammattilaisestakin vaikealta. Jos ammattilainen ei itse ole koskaan kokenut läheisen kuolemaa, potilaan tai asiakkaan tilanteen kohtaaminen voi aiheuttaa suurta epävarmuutta. Niin voi käydä myös silloin, jos ammattilainen ei ole käsitellyt omia menettämisen kokemuksiaan riittävästi.
”Omat menetykset on aina tärkeää käsitellä, jotta toisen ihmisen kokemukset eivät nostata itsessä tiedostamattomia reaktioita, jotka vaikuttavat kielteisesti kohtaamiseen. Kun omat menetykset on käsitellyt, toisen voi kohdata aidommin.”
Tavallista on, että tilanteet tulevat yllättäen ja surevan kohtaamisessa on haastavaa löytää sopivalta tuntuvia sanoja. Mynttisen mielestä ammattilainen voi hyvin aloittaa keskustelun sanomalla ”olen pahoillani” tai ”otan osaa”.
Surevalla on usein on tarve kertoa, mitä on tapahtunut, sillä asioista puhuminen auttaa häntä jäsentämään tapahtunutta.
Sen jälkeen on hyvä antaa surevan puhua. Usein hänellä on tarve kertoa, mitä on tapahtunut, sillä asioista puhuminen auttaa häntä jäsentämään tapahtunutta.
”Kuuntelemalla rauhallisesti ja myötätuntoisesti ammattilainen luo turvallisuudentunnetta ja antaa tilan surevan tunteille.”
Uskonto muokkaa surua
Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan surevan kohtaamisessa on tärkeää huomioida surevan kulttuuritausta, uskonnollinen vakaumus ja kuolintapa. Aho toimii yliopistonlehtorina Tampereen yliopistossa.
Esimerkiksi islamilaisessa kulttuurissa kuolemaa pidetään Allahin tahtona eikä menetyksen kokenut halua osoittaa suruaan välttämättä julkisesti. Surun julkista osoittamista voitaisiin pitää kapinointina jumalaa vastaan.
”Ammattilainen voi kuitenkin osoittaa myötätuntoa islaminuskoisille aivan samalla tavalla kuin muillekin.”
Samankaltaista suhtautumista kuolemaan on myös muissa uskonnollisissa yhteisöissä. Niissä ajatellaan, että kuoleman jälkeen sielu pääsee taivaaseen ja saa paremman elämän. Voi siis olla, että menetyksen kokenut joutuu tukahduttamaan tunteitaan, koska hänellä ei ole lupa näyttää niitä.
”Ammattilainen voi rohkaista ilmaisemaan tunteita ja normalisoida ne suruun kuuluviksi.”
Jos menehtynyt ihminen on ollut nuori, päihteidenkäyttäjä tai hänen kuolintapansa on ollut erityisen traumaattinen, surevan taakka on usein vielä tavallista raskaampi kantaa. Esimerkiksi itsemurhiin, henkirikoksiin ja päihdekuolemiin liittyy paljon häpeää, minkä takia surevan voi olla vaikea puhua kokemuksestaan läheistensä tai ammattilaisten kanssa.
”Silloin hän voi saada apua esimerkiksi vertaistuesta.”
Päihteidenkäyttäjän omaiset taas saattavat kokea, että muut kokevat päihteidenkäyttäjän kuoleman odotetuksi ja jopa itse ansaituksi. Omaiset eivät kuitenkaan sure kuolintapaa.
”Päihteidenkäyttäjien omaiset surevat aina kuollutta ihmistä, joka on voinut olla jonkun lapsi, vanhempi tai puoliso. Se täytyy muistaa jokaisessa kohtaamisessa.”
Suru ei pääty
Omaa suhtautumista suruun kannattaa tarkastella kaikessa rauhassa, varsinkin jos kohtaa surevia usein.
Aikaisemmin oli tavallista ajatella, että suru on prosessi, joka etenee vaihe vaiheelta ja joka jossakin vaiheessa päättyy. Silloin ihmiseltä odotettiin tietyn ajan jälkeen reipastumista. Nykyinen surututkimus näkee surun huomattavasti kokonaisvaltaisemmin.
”Nykyään surun ei ajatella häviävän kokonaan koskaan. Ajan myötä se vain lievenee ja sen rinnalle tulee iloisempia asioita”, Aho kertoo.
Surevalle ei kannata sanoa, että aika parantaa. Sanonnat eivät lohduta.
Esimerkiksi lapsen kuoleman aiheuttama suru voi aktivoitua vanhemmassa voimakkaasti vaikka vielä 15 vuoden jälkeen. Kun oma lapsi ei esimerkiksi seiso koulun päättäjäisissä muiden lasten rinnalla, vanhemman suru voi olla yhtä suuri kuin alkuvaiheessa.
”Tätä asiaa terveydenhuollon ammattilaisen ei koskaan pidä vähätellä.”
On myös luonnollista, että suruun liittyy paljon muita tunteita, kuten järkytystä, kieltämistä, epäuskoa, ikävää, kiitollisuutta, voimattomuutta, vihaa, katkeruutta ja masennusta. Tunteet vaihtelevat sen mukaan, millainen suhde kuolleeseen läheiseen on ollut. Juuri siksi jokaisen surutyö on myös hyvin yksilöllinen.
Fraasit voivat loukata
Koska sureva ihminen on herkässä tilassa, hän myös huomaa toisten ihmisten epäaitouden nopeasti. Erilaiset kliseet ja fraasit loukkaavat häntä helposti. Ammattilaisenkin on parempi sanoa, että juuri nyt ei ole sopivia sanoja kuin toistaa kuluneita fraaseja.
”Surevalle ei kannata sanoa, että aika parantaa tai kenellekään ei anneta enemmän kuin hän jaksaa kantaa. Sanonnat eivät lohduta. Päinvastoin ne saattavat saada hänet tuntemaan olonsa entistä kurjemmaksi”, Sirpa Mynttinen kertoo.
Surevan tilannetta ei myöskään kannata vertailla muiden tilanteisiin. Esimerkiksi sanomalla, että menetys voisi olla vielä paljon pahempi, voi loukata surevaa syvästi, sillä on luonnollista, että jokainen suree juuri omaa menetystään.
Tunnelatautuneessa tilanteessa on myös mahdollista, että ammattilaisenkin suusta voi päästä sammakoita, vaikka hänen vilpitön tarkoituksensa olisi lohduttaa.
”Tiedän tilanteita, joissa lapsensa menettäneelle vanhemmalle on sanottu, että olet vielä nuori ja ehdit saada lisää lapsia. Se on satuttanut kipeästi.”
Jos tilanteeseen havahtuu heti, kun sammakko pääsee suusta, se kannattaa yrittää korjata saman tien. Surevalle voi esimerkiksi sanoa, että anteeksi, nyt lohdutin väärällä tavalla.
