Huumemyrkytyskuolemat lisääntyivät jälleen – nuorten kuolemissa selvä kasvu

Huumemyrkytyskuolemien määrä Suomessa on lähes kolminkertaistunut 2000-luvulla. Kasvu jatkui viime vuonna. Sen sijaan alkoholimyrkytykseen kuolleiden määrä on laskenut dramaattisesti.

Kuvateksti
Myrkytyskuolemia tapahtui viime vuonna 604.
Kuva: iStock

Myrkytyskuolemia tapahtui vuonna 2025 Suomessa 604, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Näistä huumemyrkytyskuolemia oli 224, mikä on hieman enemmän kuin edellisvuonna (209). Tapauksissa korostui huumeiden ja lääkkeiden yhteiskäyttö.

Huumemyrkytyskuolemien määrä on kasvanut huomattavasti 2000-luvun aikana. Viime vuonna kuolemia oli lähes kolminkertainen määrä verrattuna vuosituhannen alkuun.

”Eniten kuolemia aiheutui buprenorfiinin käytöstä yhdessä muiden hermostoa lamaavien aineiden tai alkoholin kanssa. Myös erilaiset amfetamiinit ja opioidit aiheuttivat monia huumemyrkytyskuolemia”, kertoo THL:n oikeuskemisti Pirkko Kriikku.

Mainos alkaa
Turvan mainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Turvan mainos.
Mainos päättyy

Synteettisiä huumeita, kuten alfa-PVP:tä, todettiin aiempaa useammin kuolemantapauksissa. Alfa-PVP todettiin 76 vainajassa, joista merkittävä osa kuoli usean eri aineen yhteisvaikutuksesta.

Huumemyrkytykseen kuolleiden keski-ikä vuonna 2025 oli 35 vuotta. 80 prosenttia kuolleista oli miehiä.

Alle 25-vuotiaiden huumemyrkytyskuolemia oli 54. Määrä kasvoi edellisvuodesta (42). Nuorten osuus huumemyrkytyskuolemista on Euroopan kärkitasoa.

Huumemyrkytyskuolema oli useimmiten tapaturmainen, mutta huumeita käyttäneillä todettiin myös paljon itsemurhia. Vuonna 2025 itsemurhia oli erityisen paljon alle 25-vuotiailla huumeita ennen kuolemaansa käyttäneillä. Näitä tapauksia oli 30.

Myrkytyskuolemien kokonaismäärän trendi on laskeva. Kuolemaan johtavien alkoholimyrkytysten määrä on vähentynyt Suomessa dramaattisesti. Erityisesti vähenemistä on tapahtunut nuorten kohdalla. 

Vuonna 2025 alkoholimyrkytykseen kuoli 117 ihmistä. Kuolleet olivat keskimäärin 58-vuotiaita, ja vainajista 82 prosenttia oli miehiä.

Vielä vuonna 2004 alkoholimyrkytykseen kuoli Suomessa lähes 600 ihmistä. 

”Määrän pienentyminen viidennekseen noin 20 vuodessa on ollut varsin nopea. Alkoholimyrkytykset edustavat kuitenkin vain pientä osaa alkoholin suoraan tai välillisesti aiheuttamista kuolemista”, muistuttaa Pirkko Kriikku.

Alkoholi aiheuttaa edelleen enemmän myrkytyskuolemia kuin mikään muu yksittäinen aine.

Alkoholi- ja huumemyrkytyskuolemien ohella myrkytyskuolemien tilastossa näkyivät lääkkeillä tehdyt itsemurhat, muut kuin päihdekäyttöön liittyvät tapaturmaiset myrkytyskuolemat sekä palokaasumyrkytykset.