Pietarinpirtin ilmapiiri häiriintynyt – valvonta jatkuu

Aluehallintoviraston mukaan palvelutalo Pietarinpirtin työilmapiiri on vakavasti häiriintynyt.

Kuvateksti
Essote ei sijoita uusia asukkaita mikkeliläiseen Pietarinpirttiin. Kuva Paula Myöhänen.

Ilmapiirikyselyn tuloksia on saatettu manipuloida mikkeliläisessä Pietarinpirtissa eikä Itä-Suomen aluehallintovirasto (avi) käyttänyt niitä arvioidessaan Pietarinpirtin työilmapiiriä. Tarkastuskertomuksessa avi sanoo työilmapiirin olevan erittäin vakavasti häiriintynyt ja työyhteisö on klikkiytynyt.

Valvonta alkoi viime elokuussa, kun kaksi sairaanhoitajaa teki asiakas- ja työturvallisuutta vaarantavien asioiden vuoksi työpaikastaan sosiaalihuoltolain mukaisen ilmoituksen.

Palvelutalosta oli karkaillut muistisairaita vanhuksia lähes viikoittain, välillä päivittäin, koska kulunvalvonta ei toiminut. Myös palvelutalon lääkehoidossa oli vakavia puutteita. Sen jälkeen kun hoitajat kantelivat epäkohdista talon ulkopuolelle, toinen hoitajista irtisanottiin ja toinen päätyi irtisanoutumaan työnantajasta johtuvista syistä.

Avin mukaan työnantaja on laiminlyönyt velvollisuuttaan selvittää työpaikan häirintäkokemuksia. Pietarinpirtti on yksityinen palvelutalo, jota ylläpitää Mikkelin vanhainkotiyhdistys ry.

Työnantaja eli vanhainkotiyhdistys ei ole ryhtynyt toimenpiteisiin poistaakseen työntekijän terveyttä vaarantavan häirinnän. Avi vaatii sitä selvittämään tapahtumien kulun, poistamaan epäkohdat ja toimimaan niin, että vastaavaa ei pääse enää tapahtumaan.

Avi teki jo syksyllä Pietarinpirtistä rikosilmoituksen. Se liittyy uhkaavaan käytökseen.

Mikkelin kaupungilla, nykyisellä seitsemän kunnan muodostamalla Essotella, on Pietarinpirtin kanssa tehostettua palveluasumista koskeva puitesopimus. Suurin osa talon asukkaista on on tullut taloon sitä kautta.

Essote ei enää sijoita uusia asukkaita palvelutaloon. Voimassa on myös sopimussakko eli Essote pidättää Pietarinpirtin laskutuksesta 10 prosenttia.

Essoten vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Niina Kaukonen sanoo, että Essote odottaa, millaisia päätöksiä aluehallintovirasto tekee liittyen Pietarinpirtin toiminnan jatkamiseen.