Seulonta vähensi kuolleisuutta suolistosyöpään

Suolistosyövän seulonta on tällä hetkellä tauolla, mutta sitä on tarkoitus jatkaa mahdollisimman pian.

Kuvateksti
Tummansininen nauha on suolistosyöpätiedon kansainvälinen tunnus. Kuva: iStock

Seulonta on uuden tutkimuksen mukaan vähentänyt kuolleisuutta suolistosyöpään Suomessa noin viisi prosenttia. Suomen tulokset edelleen eroavat muualla tehdyistä tutkimuksista. Niissä seulonta on vähentänyt kuolleisuutta noin 16 prosenttia.

Vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessa seulonta ei näyttänyt vähentäneen kuolleisuutta lainkaan. Tuoreet tuloksetkaan eivät täysin selitä, miksi Suomen tulokset eroavat muualla tehdyistä tutkimuksista.

Uudessa tutkimuksessa vaikuttavuutta tutkittiin siten, että puolet seulottavasta ikäluokasta kutsuttiin seulontaan. Toinen puoli oli verrokkiryhmä eikä saanut kutsua. Vaikuttavuutta mitattiin vertaamalla, kuoleeko verrokkiryhmästä suurempi määrä suolistosyöpään kuin seulontaryhmästä.

Tutkimus selvitti myös epäsuorien vaikutusten osuutta vaikuttavuusarvioon.

– Laaja, yleiseen terveydenhuoltoon upotettu ohjelma vaikuttaa myös muiden kuin seulontaan kutsuttujen terveyspalveluissa, totesi johtaja Nea Malila Suomen Syöpärekisteristä.

Epäsuorat vaikutukset paransivat kaikkien uusien suolistosyöpäpotilaiden ennustetta. Epäsuoraa vaikutusta saattoi olla esimerkiksi se, että yleinen tietoisuus suolistosyövästä lisääntyi ja ihmiset hakeutuivat nopeammin hoitoon oireiden ilmaantuessa.

Myös syövän toteamisessa käytettäviä tutkimuksia, kuten kolonoskopioita, saatettiin tehdä herkemmin myös verrokkiryhmään kuuluville seulontaohjelman aloittamisen jälkeen.

Tutkimuksessa laskettiin, mikä on epäsuorien vaikutusten kokonaisvaikutus suolistosyöpäkuolleisuuteen.

Suolistosyövän seulonta aloitettiin tutkimusasetelmassa vuonna 2004. Vuonna 2014 ohjelma kattoi noin puolet Suomen kunnista. Tällä hetkellä suolistosyövän seulonta on tauolla, mutta ohjelman jatkoa ja vaikutuksia tutkitaan.

- Seulontaa jatketaan mahdollisimman pian, mutta testin vaihtaminen ja ketjun uudelleen järjestäminen vie aikaa, Malila sanoo.

Suolistosyöpään sairastuu Suomessa  vuosittain noin 3050 ihmistä, ja siihen kuolee noin 1200 henkeä.