Kysymykseen vastaa työelämäasiantuntija Anna Suutarla.
Tulkilta ei vaadita tiettyä koulutusta. Olisi kuitenkin hyvä käyttää koulutettua asioimistulkkia ja varmistaa, ettei tulkki ole asiakkaan sukulainen tai muuten esteellinen.
Jos työnantaja velvoittaa sinua toimimaan tulkkina, tarkista, mitä työsopimuksessasi on sovittu työtehtävistä. Jos työtehtäviksi on määritelty ”muut työnantajan määräämät tehtävät”, ne voivat olla mitä tahansa, esimerkiksi juuri tulkkausta. Jos taas työtehtävät on sidottu esimerkiksi sairaanhoitajan koulutukseen ja ammattitaitoon, tulkkaus ei kuulu niihin.
Kyse on myös vastuusta. Kielitaito ei ole yhtä kuin tulkkaustaito. Jos olet epävarma tulkkausosaamisestasi, sinulla on sekä oikeus että velvollisuus tuoda se esille. Se on osa potilasturvallisuutta.
Asiasta kannattaa jutella esihenkilön kanssa ja kertoa, kuinka omat työt ruuhkautuvat ja tilanne kuormittaa. Nykytilanne voi vaikuttaa haitallisesti työssä jaksamiseen. Voisikohan yksikössä käyttää useammin ammattitulkkia? Tarvittaessa voit olla yhteydessä myös työpaikan luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun.