Hoitaja unelmoi sellaisesta työstä, jossa potilaan kohtaamiseen on aikaa. Kuva: Jaakko Martikainen

Hoitajan unelmat eivät ole isoja

Hoitajan unelmat eivät ole isoja. Hoitajat haluavat vastuullisesta ja raskaasta työstä kunnon palkan. Eläköityvässä Suomessa ja hoitajapulan keskellä se ei ole liikaa vaadittu. Harva ymmärtää, millaista taitoa hyvin tehty hoitotyö vaatii ennen kuin itse sairastuu.

Hyvästäkään palkasta ei tosin ole apua, jollei työkavereita löydy riittävästi. Hoitajat jaksavat vain oman aikansa paiskia ylitöitä ja tehdä työvuoroja vajaalla miehityksellä. Erityisesti kolmivuorotyössä on oltava riittävästi aikaa palautumiselle. Harva hoitaja toivoo ykkösvapaita eli yhtä vapaapäivää työputkien väliin. Niitä alkaa kertyä, jollei tekijöitä enää löydy.

Ei ole paljon vaadittu sekään, että hoitaja ehtisi pitää taukonsa rauhassa. Hoitajan työssä lounastauko ei ole aina kiireetön, keskeytyksetön tai sille ei jää aikaa lainkaan. Tämä voi kuulostaa toimistotyöntekijästä oudolta. Mutta. Lounastauoista kiinni pitäminen inhimillisen hädän edessä voi olla joskus mahdottomalta tuntuva tehtävä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Tietenkin se, ettei hoitaja kykene työnsä vastapainoksi pitämään itsestään huolta, on ongelma. Hoitotyö on hienoa, kun oma mieli, keho ja sosiaaliset suhteet ovat kunnossa. Raskasta empaattisesta ja hoivaavasta työotteesta tulee, kun omassa elämässä kaikki ei ole kunnossa.

Hoitajat ovat kuntien sairauspoissaolotilastoissa kärjessä, ja siksi heidän työssä jaksamistaan on tuettava niin, että otetaan kaikki keinot käyttöön. Työpaikat eivät voi jämähtää kulahtaneisiin työterveyskäytöntöihin. Esihenkilöillä on oltava kykyä kuunnella hoitajia ja tarvettaessa reagoitava nopeasti, kun työ uuvuttaa. 

Voin kokemuksesta sanoa, että hoitaja unelmoi sellaisesta työstä, jossa potilaan kohtaamiseen on aikaa. Yksi tärkeimmistä asioista hoitotyössä on sen merkityksellisyys. Se, että saa tehdä työnsä eettisesti kestävällä ja korkealuokkaisella tavalla. Siitä lipeäminen, höyläämällä liikaa tehoja hoitajan selkänahasta, karkottaa hoitajat toiselle työnantajalle.

Vakituisiin hoitajan pesteihin voi olla vielä hakijoita. Niin ei ole kauaa. Siksi hyvän palkan lisäksi on mielestäni suunniteltava tuntuvia työsuhde-etuja. Kehitettävä hoitajien käytännön työn urapolkuja. Suunniteltava yhdessä hoitajien kanssa läpinäkyviä palkkiojärjestelmiä. 

Hoitajien johtamisessa ylhäältä alaspäin käskyttäminen on historiaa. Hoitajat ovat oman työnsä parhaita asiantuntijoita. Siksi esihenkilön kannattaa pitää ovensa auki hoitajille. Pitää huolta, että he jalkautuvat työyksiköihin ratkomaan käytännön haasteita yhtenä tiiminä hoitajien kanssa.

Olen urani varrella tehnyt paljon erilaisia töitä monenlaisissa työyhteisöissä ja eri maissa. Kokemukseeni peilaten voin sanoa, etteivät hoitajat unelmoi mahdottomista, eivätkä ole tottuneet vaatimaan kohtuuttomia. Riittää, kun työolosuhteet antavat mahdollisuuden tehdä työt hyvin ja uupumatta työtaakan alle.

Hoitaja on koulutuksestaan ja ammatistaan ylpeä. Lattioita mopatessa, toimistosihteerinä toimiessa ja kokkina keittiössä hääriessä oppii nopeasti arvostamaan muiden alojen ammattilaisten työtä. Samalla herää huoli siitä, miten hoitaja ehtii tehdä puhdetöiltään varsinaisen hoitotyön. Eikö olisi halvempaa ja mielekkäämpää, että hoitaja keskittyisi tekemään koulutuksensa mukaista työtä?

Hoitajan unelmat eivät siis ole isoja. Ne ovat terveellisen työyhteisön rakennuspalikoita.

Lue myös: Miten löytää enää kokeneita keikkahoitajia?

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos