Eturauhasyövän selvittämiseksi perinteinen menetelmä on tuseeraus, joka tarkoittaa eturauhasen tunnustelua sormella peräaukon kautta.
”Tutkimus kestää vain hetken. Se voi joissakin tilanteissa tuntua hieman epämiellyttävältä, mutta lääkäri pyrkii tekemään sen aina rauhallisesti ja kivuttomasti. Tuseeraus on edelleen tärkeä osa kliinistä tutkimusta, sillä se voi paljastaa kovettumia eturauhasessa tai muita paikallisesti edenneen taudin merkkejä”, kertoo syöpätautien erikoislääkäri Jorma Sormunen Docrates Mehiläinen Syöpäsairaalasta.
Samalla lääkäri arvioi myös potilaan peräaukon ja peräsuolen loppuosan tilannetta, koska osa oireista voi johtua muusta vaivasta, joka löytyykin suolen puolelta.
”Jos tutkimus jännittää, kerro siitä etukäteen lääkärille. Käymme tutkimuksen vaiheet läpi, käytämme runsaasti liukastavaa geeliä, varmistamme mahdollisimman kivuttoman ja rentoutuneen asennon ja etenemme rauhallisesti ilman kiirettä”, Sormunen ohjeistaa.
PSA-testi voi johtaa harhaan
Nykyaikaisempia ja tarkempia diagnostisia menetelmiä ovat magneettikuvaus (MRI), koepalat ja PSA-verikoe. PSA on eturauhasen solujen tuottama valkuaisaine, jota myös eturauhassyöpäsolut tuottavat.
Vaikka PSA-näytteen viitearvot ylittyisivät, se ei itsessään vielä edellytä hoitoa. Hyvin usein viitearvot ylittyvät eturauhasen hyvänlaatuisen kasvun vuoksi. Sitä esiintyy yli 60-vuotiaista miehistä jopa 80 prosentilla, ja vain vajaalla puolella heistä se aiheuttaa oireita.
Valtaosa PSA-testauksella löydetyistä syövistä ei etene miehen elinaikana.
PSA-näytteet ovat johtaneet selvään ylidiagnostiikkaan, summaa viime vuonna julkaistu 26 Euroopan maan tutkimuskatsaus. Valtaosa PSA-testauksella löydetyistä syövistä ei etene miehen elinaikana, joten aktiivista hoitoa ei näissä tapauksissa tarvita, kertoo tutkimuksiin osallistunut professori Anssi Auvinen Tampereen yliopiston raportissa. Hitaasti etenevän eturauhassyövän toteaminen voi johtaa turhiin hoitoihin, mikä voi jopa heikentää potilaan elämänlaatua ja aiheuttaa turhia kustannuksia.
Terveet tottumukset suojaavat
Eturauhassyöpien taustalla on usein runsasta rasvan käyttöä ja lihavuutta. Kun kehossa on enemmän rasvaa, kehossa on enemmän myös mieshormoni testosteronia. Se lisää solujen jakaantumista – myös syöpäsolujen.
Useat tutkimukset osoittavat, että painonhallinta, säännöllinen aktiivinen liikunta, terveellinen ruokavalio ja tupakoimattomuus madaltavat eturauhassyövän riskiä huomattavan paljon.
Sairastuneista on viiden vuoden päästä elossa 94 prosenttia.
Syöpäriskiin vaikuttaa yllättävän paljon myös ejakulaatioiden määrä. Harvardin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että niillä miehillä, jotka ejakuloivat vähintään 21 kertaa kuukaudessa, oli 31 prosenttia pienempi riski sairastua eturauhassyöpään verrattuna miehiin, jotka ejakuloivat 4–7 kertaa kuukaudessa. Ejakulointi saattaa muun muassa poistaa haitallisia aineita eturauhasesta ja muuntaa eturauhasen immuunivasteita.
Hoito räätälöidään
Eturauhassyöpäpotilailla on nykyisin varsin hyvä ennuste. Sairastuneista on viiden vuoden päästä elossa 94 prosenttia. Mikäli syöpä osoittautuu ikääntymiseen liittyväksi matalan riskin syöväksi, hoidoksi riittää yleensä aktiivinen seuranta.
Korkeamman riskin tapauksissa vaihtoehtoja ovat eturauhasen radikaali poistoleikkaus, sädehoito, testosteroniin vaikuttava hormonihoito ja näiden erilaiset yhdistelmät. Perinnölliset tekijät voivat lisätä syövän aggressiivisuutta ja toisaalta antaa mahdollisuuden käyttää kohdennettuja lääkityksiä.
Uusimmassa hoitomenetelmässä, fokaaliterapioissa, pyritään tuhoamaan vain eturauhasessa sijaitseva syöpäpesäke säästäen samalla mahdollisimman paljon tervettä kudosta ja vähentäen hoidon haittavaikutuksia.
”Fokaalihoitoja harkitaan vain valituissa tapauksissa, koska pitkäaikaisnäyttö on rajallinen ja hoitomuodot ovat vielä kokeellisia”, Sormunen huomauttaa.
Valittuun hoitomuotoon vaikuttavat ratkaisevasti yksilölliset tekijät, kuten muut sairaudet, virtsaamis- ja suolioireet sekä aiemmat toimenpiteet ja anatomia.
”Leikkaus, sädehoito ja hormonihoito vaikuttavat eri tavoin erektioon, ejakulaatioon ja peräsuolen oireisiin. Seksuaalisuus ja omat toiveet hoidosta ovat tärkeitä. Ne ohjaavat hoidon valintaa yhtä lailla kuin lääketieteelliset tekijät”, Sormunen sanoo.