Kaksi roolia, yksi intohimo hoitotyötä kohtaan

Toimin sote-alalla kouluttajana ja keikkasairaanhoitajana. Jokaiselle opettajalle tekisi hyvää käydä aika ajoin tekemässä käytännön hoitotyötä. Potilastyö jatkuvien säästötoimien ja hoitajapulan keskellä on pysäyttävä kokemus. Samoin potilaan vierellä seisominen, tulee eteen mitä tahansa.

Kun työskentelee säännöllisen epäsäännöllisesti potilaiden parissa, pysyy ajan tasalla sote-alaan liittyvistä muutoksista ja haasteista. Tämä tieto auttaa minua päivittämään koulutusmateriaalit ja varmistamaan, että opiskelijat saavat ajankohtaista ja käytännönläheistä opetusta.

Moni asia, joka toimii luokkahuoneessa, ei toimi käytännön työelämässä. Tämä on juuri se asia, johon hoitajat väsyvät. Me olemme kyllä oppineet esimerkiksi hoitotyön teoriat, potilasturvallisuusasiat ja oikeaoppiset toimenpidevalmistelut. Mutta. Tieto lisää tuskaa, jos hoitotyön todellisuus on aivan toisenlainen kuin oppimisympäristössä.

Yksi raskaimmista asioista käytännön hoitotyössä on tajuta, ettei pysty tekemään työtään niin hyvin kuin se pitäisi tehdä. Ammattilaisella on enää harvoin mahdollisuutta parhaansa tekemiseen. Siitä pitävät huolen muun muassa korkea hierarkia, poliittiset säästöpäätökset, pula työkavereista ja ainainen kiire.

On helppoa viisastella, miten tehdään kiireettä laadukasta hoitotyötä, jos ei ole vuosiin tai vuosikymmeniin tehnyt käytännön kliinistä työtä. Toisaalta mietin, että missä välissä ylityöllistetyt opettajat irrottautuisivat työstään käytännön hoitotyön jaksoille.

Jotkut meistä sote-alan kouluttajista tekevät keikkaa vapaajaksoinaan opettajan työstä. Se on oman työssäjaksamisen suhteen kaksiteräinen miekka. Keikkailu on innostavaa ja mielenkiintoista, mutta myös raskasta ja vähentää palautumisaikaa.

Olisi hienoa, jos tulevaisuuden opiskelu tapahtuisi yhä enemmän samoissa tiloissa arkisen hoitotyön kanssa. Sairaaloissa olisi enemmän kliinisen hoitotyön opettajia ohjaamassa opiskelijoita. Simulaatioharjoituksissa olisi yhä enemmän oikeita potilaita ja kokemusasiantuntijoita.

Itselleni keikkasairaanhoitajuus ja kouluttajan rooli ovat muodostaneet ainutlaatuisen yhdistelmän, joka rikastuttaa sekä omaa ammatillista kasvuani että opiskelijoideni oppimista. Näiden kahden roolin yhdistäminen on ollut minulle antoisa matka. Samalla kannan huolta koulutusleikkauksista, sote-miljoonien säästötavoitteista ja keikkasairaanhoitajien käyttökielloista. Ne voivat tehdä tulevaisuudessa työni yhä mahdottomammaksi.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.