Kiitos, sotiemme veteraani

Kuvateksti
Kuva: Kuvia Suomesta / Joona Kotilainen

Kiitos, että taistelitte meille vapaan maan Suomen sodissa. Te jälleenrakensitte tämän maan sodan kauhujen vaiettua.

Suomi itsenäistyi Venäjästä 6. joulukuuta 1917. Se merkitsee, että itsenäinen ja rauhaa puolustava maamme on kohta satavuotias.

Teidän ansiostanne olen syntynyt maahan, josta on tullut minulle rakas. Olen saanut maailman parhaimman koulutuksen maailman vakaimmassa ja turvallisimmassa valtiossa.

Olen kanssanne maailman kärjessä inhimillisessä pääomassa ja niin monessa muussa asiassa, vaikka meitä suomalaisia on vain 0,07 prosenttia maailman väestöstä.

Elämme maailman toiseksi tasa-arvoisimmassa maassa. Meillä on EU-maiden pienin ero naisten ja miesten työllisyysasteessa. Suomi on tytöille maailman parhaimpia maita elää.

Pärjäämme maailmassa parhaiten ympäristön kehitystä ja tilaa kuvaavissa vertailuissa. Meillä on eniten metsiä koko Euroopassa, josta ammennan kanssanne katajaisen kansan viisauden.

Jaan kanssanne – ja teidän ansiostanne – yhden maailman onnellisimmista valtioista, jossa voin luottaa toiseen suomen kansalaiseen, kuten teihin.

En voi kyllin kiittää teitä saamastani lahjasta, joka ei kaikkialla maailmassa ole itsestäänselvyys. Teidän tekojenne perintö on vapaa ja itsenäinen Suomi ja sen kansa, jonka puolustamisen ja hoivaamisen eteen teemme päivittäin töitä.

Tänä iltana syttyvät kaksi kynttilää miljoonissa kodeissa ympäri Suomea teidän urheutenne, isänmaamme ja turvallisen kodin kunniaksi.

Haluan toivottaa teille hyvää itsenäisyyspäivää. Teidän perintönne elää meissä kaikissa vahvana ja voimakkaana.

 

Suomi kuuluu maailman kärkeen muun muassa terveydessä, ympäristön tilassa, turvallisuudessa, tasa-arvossa, koulutuksessa ja kielitaidossa.

 

Seuraa ja kommentoi blogia tai lähetä sivun linkki kavereillesi. 

Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

Suosittelemme sinulle

Uutiset
Julkaisupäivämäärä
5.12.2016
Blogi
Julkaisupäivämäärä
11.5.2017
Työelämä
Julkaisupäivämäärä
13.7.2018