Osastonhoitajan kanssa samassa veneessä

Nyt seuraa paljastus. Minulla oli aikoinaan niin hyvä hoitotyön esihenkilö, että keikkailin hänen osastollaan sairaanhoitajana vuosia. Osastonhoitajana hän oli reilu, osaava ja piti huolta psykologisesti turvallisesta työympäristöstä.

Kuva: Canva

Mainitsen TÄMÄN osastonhoitajan ensimmäisenä, kun minulta pyydetään malliesimerkkiä hyvästä hoitotyön johtajasta. Hän sai työasiat sujumaan kuin itsestään ja johti hoitotyötä määrätietoisesti ja intohimoisesti. Hän ei pelännyt tarvittaessa puuttua työpaikalla syntyneisiin ei-toivottuihin ilmiöihin, kuten syrjintään tai porukasta pois jättämiseen.

Kaikkein tärkeintä on, että tämä jo eläkkeellä oleva esihenkilöni oli toiminnassaan läpinäkyvä ja inhimillinen johtaja. Hän ymmärsi, ettei sairaanhoitajalla voi olla aina kaikkein paras päivä töissä. Hän iloitsi kanssani, kun hoitotyö meni putkeen, opin uutta ja etenin urallani. Itkimme yhdessä, kun potilaani menehtyi.

On sanomattakin selvää, että hoitohenkilökunta oli häntä kohtaan lojaali. Hän oli kuin raikas tuulahdus työpaikan esihenkilöiden joukossa, koska piti aina työntekijöidensä puolta. Se kun oli alkanut prosessien johtamiseen, tehokkuusmittareihin ja käyntisuoritteisiin keskittyneessä sairaalassa unohtua.

En unohda koskaan sitä viikonloppuvuoroa, jolloin osasto oli tupaten täynnä ja kaikesta yrityksestä huolimatta yksi hoitaja puuttui. Hän tuli lauantaina aamuvuoroon, kuunteli raportin ja kysyi, ketkä hän voi ottaa vastuupotilaikseen. Teko oli käytännönläheinen ja kuvasi hyvin hänen johtamisfilosofiaansa: me olemme tiiminä samassa veneessä, tulee eteen mitä tahansa.

Osastolla ei tapahtunut asiaa, josta hän ei olisi ollut tietoinen. Yksi syy oli, että hänen työhuoneensa ovi oli aina raollaan työntekijöille ja potilaille. Ainoat asiat, joita kuulin hänen sadattelevan, olivat sairaalan byrokratia, paperisota ja hierarkkiset käytännöt. Ne kuulemma hidastivat ja vaikeuttivat keskittymistä inhimilliseen johtamiseen.

Opin häneltä työelämätaitoja kuten sen, ettei johtaminen ole yksisuuntaista tai aina yksiselitteisen huonoa. Minun on sairaanhoitajana myös mietittävä, millainen olen johdettavana. Pohdittava, kuinka helppoa minua on johtaa ja miten kannattelen esihenkilöäni haastavissa tilanteissa.

Työtiimissä toimiminen on kahden kauppa. Minun on tehtävä parhaani ja oltava luottamuksen arvoinen, jos odotan esimerkillistä johtamista. Meidän molempien on pidettävä huolta hyvästä työilmapiiristä, työntekijöiden jaksamisesta ja potilaiden hyvinvoinnista. Yhteen lauseeseen kiteytettynä tämä tarkoittaa, että olen esihenkilöni kanssa samassa veneessä.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä