Parempaa hoitotyötä ei kehitetä vaikenemalla

Hyssyttely ei paranna hoitotyötä, vaan tarvitaan avointa keskustelua ja yhteistyötä. Aito muutos vaatii sitkeyttä ja kompromisseja.

Kuva: Canva

Hoitotyötä kehittävät ne, joilla on laaja ja napakka näkemys alan kehittämiskohteista. Suuna päänä ei tarvitse olla, mutta rohkeutta eteenpäin katsominen hoitoalalla vaatii. Hoitaja nähdään usein vieläkin nöyränä ja perässä vedettävänä joka paikan höylänä, ei aktiivisena ammattialansa asiantuntijana ja kehittäjänä.

Saan yhä uudelleen kuulla likaavani hoitoalaa puhuessani vaietuista asioista ja alan kehittämiskohteista. Yhtä usein vastaan olevani asiasta eri mieltä. Hoitoalan pöyhiminen rumista ja huonoista käytännöistä ja vanhentuneiden käytäntöjen nostaminen pöydälle ei ole väärin.

Hoitotyön laatu tai huonot työolosuhteet paranevat vain puhumalla, ideoimalla, suunnittelemalla, tekemällä ja arvioimalla. Totuttujen asioiden muuttaminen aiheuttaa väistämättä vastustusta ja jopa konflikteja. Mitä sitten? Toki voimme olla montaa mieltä siitä, miten eri tilanteissa on viisasta toimia. 

Yksi asia kestää muutoshommissa kuitenkin aikaa. Vaikenemalla ei synny uutta tai parempaa. Jos haluaa itse vaieta, niin on elintärkeää antaa tilaa ja tuki niille, jotka vievät asioita eteenpäin. On turha vaikeroida kahvihuoneessa muutoksen tuulista, jollei pyri millään tavoin vaikuttamaan niiden suuntaan.

Ylipäätään toivoisin hoitoalalle ratkaisukeskeisempää keskustelua valittamisen ja voivottelun sijaan. Helposti jäädään vellomaan negatiivisissa asioissa, vaikka niiden toteaminen on vasta ensimmäinen askel kohti muutosta. Sitten on aikaa kääriä hihat ylös ja muuttaa asiat paremmiksi yhdessä rintamassa.

Muutos ei synny sadan metrin pikajuoksulla, vaan maratonin mittaisella matkalla. Siksi tarvitaan sitkeyttä ja periksiantamattomuutta sekä kykyä nähdä tavoiteltu lopputulema, joka on usein yhteinen kompromissi.

Oman alan arvostusta on se, että kehittää sitä kollegiaalisesti ja potilaan parhaaksi. Se ei tapahdu työkenkiä tuijottelemalla, kun työpaikan kokouksessa kysytään, että miten menee, mitä pitäisi uudistaa tai kuka olisi vapaaehtoinen kehittämishommiin. Se ei tapahdu myöskään latelemalla tekosyitä. Tai ilman riittäviä resursseja oman työn ohessa ja vapaa-ajalla.

Tiedän, ettei hoitoalan kehittäminen ole aina antanut, vaan se on myös ottanut. Kehittämisprojektikiima on johtanut siihen, etteivät aiemman projektin tulokset ole vielä käytössä, kun uusi on jo aloitettu. Silloin on viisasta painokkaasti todeta, että muutostahtia on hidastettava.

Psykiatrisena keikkasairaanhoitajana olen oppinut osastotyöstä yhden tärkeän asian. Sovellan sitä toimiessani kehittämisprojekteissa. Se kuuluu näin: ole kiireen keskellä vaikuttamassa osaltasi sen taltuttamiseen ja opi itseäsi osaavammilta.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.