Sairaanhoitajat tarvitsevat tukeasi

Kuvateksti
Kuva: Unsplash

Tiedätkö mitä päivää launtaina vietetään? Silloin on kansainvälinen sairaanhoitajan päivä. Tämän vuoden teema on: terveys on ihmisoikeus. Sitä tulee harvoin miettineeksi terveenä. Tai maassa, jossa terveydenhuolto on pitkään ollut korkeatasoista.

Moni tulee harvoin miettineeksi sitäkään, että hoitotyöntekijät ovat terveydenhuollon suurin ammattiryhmä. He ovat rakentamassa merkittävällä tavalla hyvinvointia, kansanterveyttä ja Suomen taloutta. Siitä syystä sairaanhoitajat ovat tärkeässä roolissa, kun historiallisen suuri sote- ja maakuntasuunnitelma viedään terveydenhuollon arkeen.

Edellä mainituista syistä sairaanhoitajia ei ole viisasta ohittaa sote-suunnittelmissa olan kohautuksella. Sairaanhoitajien enemmistön kokema epäluulo sote-uudistuksen onnistumista kohtaan voi helposti vesittää uudistuksen onnistumisen. Silloin jokaisen suomalaisen terveys ja sen edistäminen ontuu tai voi olla uhattuna. Pelkkä hoitajien vuoronvaihtokielto kun saa jo koko maan terveydenhuollon polvilleen.

Iso osa sairaanhoitajista uskoo sote-uudistuksen karsivan hoitotyön työpaikkoja sosiaali- ja terveydenhuollosta. Potilasmäärän on samalla nähty lisääntyvän. Näin on käynyt erityisesti vanhusten hoitotyössä. Yhtälö on sietämätön, vaikka alalle saataisiin tulevaisuudessa töihin miten paljon tahansa robottityövoimaa, tekniikkaa, etäyhteyksiä ja hoitotyötä avustavia työntekijöitä.

Sairaanhoitajan työ on edelleen pitkälti inhimillinen ja eettinen käsityöammatti. Voi toki olla niin, että se on muiden käsityöammattien joukossa osa katoavaa suomalaista kansanperinnettä. Ainoa ongelma on, etteivät potilaat ole katoamassa mihinkään. Kun kaikki sairaanhoitajien työn halpuuttamiskortit on pian pelattu, jäljelle jää vain epäeettinen työvoiman rekrytointi. Sellaisessa tilanteessa esimerkiksi askarteluohjaaja voidaan surutta laskea mukaan hoitotyön vahvuuteen.

Vahva viesti sairaanhoitajilta päättäjille on myös se, ettei hoitajataustaisten johtajien toimimista sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävissä tule vaikeuttaa tai estää. Hoitotyön johtajaa ei voi korvata ammattijohtajalla tai toisen ammattikunnan edustajalla. Erityisesti, jos hoitotyön johtaja ei puolestaan kelpaa sosiaali- ja terveydenhuollon johtoon yleisjohtajaksi.

Edellä mainitussa tilanteessa johdetaan vain hallinnollisia prosesseja. Varsinaista hoitotyön kehittämistä ei silloin johda kukaan. Vaikutus ei näy heti. Kallis lasku tulee maksettavaksi myöhemmin potilasturvallisuuden tason laskuna, hoitotyössä uupumisen lisääntymisenä ja sairaanhoitajien rekrytoinnin vaikeutumisena. Kyseessä on siis rahan ja vallan uhkapeli, jossa sairaanhoitaja ja hänen potilaansa eivät voita. On selvää, että vain hoitajataustaisella johtajalla voi olla syvällinen tietämys muun muassa hoitotyön sisällöstä, hoitoketjujen merkityksestä ja hoitotyössä jaksamisesta. 

Uskon, että ensi lauantain kansainvälisenä sairaanhoitajan päivänä jokainen kannustava sana sairaanhoitajille ja hoitotyön johtajille on tarpeen. Ne otetaan varmasti kiitollisuudella vastaan. Hoitotyöntekijät kun työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa ympäri vuorokauden ja vuoden jokaisena päivänä säilyttääkseen niin korkealuokkaisen hoidon tason kuin se annetuissa puitteissa on mahdollista.

Sairaanhoitajat tarvitsevat jokaisen suomalaisen tuen säilyttääkseen arvokkaan ammattinsa. Vain siten he voivat toimia väsymättä potilaidensa parhaaksi. Ja vain siten voimme yhdessä pitää huolta, että hyvä hoitotyö ja terveys ovat suomalaisille itsestään selviä ihmisoikeuksia.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.