”Surut oli koetettava viikata siviilivaatteiden kanssa pukukoppiin” – Psykiatrinen hoitotyö on raskasta, kun omassa elämässä myrskyää

Moni sanoo, ettei voisi kuvitellakaan tekevänsä psykiatrista hoitotyötä. Yksi kokee työn liian raskaaksi ja huonosti palkatuksi. Toinen arvelee ennakkoluuloisesti pelkäävänsä potilaita ja epäilee, ettei jaksaisi kauaa hoitotyössä. Kolmas ei saisi kuulemma ihmiskohtaloiden vatvomiselta rauhaa edes öisin.

On totta, että psykiatrinen hoitotyö vaatii omanlaistaan rohkeutta, taitoa ja huumorintajua. Se on mielenkiintoista ja välillä hurjaakin. Hoitajan työ on helpoimmillaan, kun kotiasiat ovat kunnossa.

Erityisen vaativan hoitotyöstä tekevät ne hetket, kun omassa elämässä myrskyää. Muistan ikuisesti vaikkapa työvuorot läheisteni kuolemien jälkeen. Oma suruprosessi oli koetettava viikata siviilivaatteiden kanssa pukukoppiin. Muussa tapauksessa autettavien ihmisten ja heidän läheistensä mahdollisimman ammattimainen kohtaaminen ei olisi onnistunut.

Psykiatrisen hoitajan työasu ei suojaa inhimillisten tragedioiden ja traumatisoitumisen vaikutuksilta. Ammattirooli ei poista mahdollisuutta haavoittaa mieltään kuunnellessaan avun tarvitsijaa. Siksi on tärkeää opetella tiedostamaan, miten hoitotyö vaikuttaa auttajaan.

Omasta mielestä on pidettävä tarkasti huolta myös vapaa-ajalla. Omaa jaksamista ja omia kokemuksia ja tuntemuksia on puntaroitava hellittämättä. Muussa tapauksessa voi jäädä itse autettavaksi vailla työkykyä. Kaikki edellä mainittu on helpompi omaksua teoriassa kuin omassa elämässä.

Joskus mielenterveyden ammattilaisenkin on vaikea tietää, mikä neuvoksi, kun on vaikkapa itse keskellä kiivainta eroprosessia tai mieli alkaa mustua. Syynä on inhimillisyys ja keskeneräisyys, joka on läsnä meissä kaikissa. Juuri silloin olisi tärkeää kuulla yksi tärkeä kysymys: ”Miten sinä itse jaksat?”

Toivoisin, että psykiatriselle hoitajalle tarjottaisiin aktiivisemmin ja systemaattisemmin tukea työssä jaksamiseen. Toimisiko vaikka järjestelmä, johon voisi ilmoittaa, ettei ole juuri tässä vuorossa psyykkisesti kovin hyvässä hapessa vaikka vielä tarvetta sairaslomalle ei ole?

Uskon, että psykiatrista hoitotyötä tekevät tarvitsisivat monenlaista matalan kynnyksen tukea ja apua. Mitä se sitten voisi olla? Hyväksi koettuja ehdotuksia ja työssäjaksamisen malleja otetaan huojennuksella vastaan.

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.