Kuva: Pexels

Tehokkuus on mennyt yli inhimillisen sietorajan

Yle Uutisten mukaan opettajat eivät uskalla julkisesti kertoa koulujen ahdingosta. He pelkäävät työpaikkansa puolesta. Lisäksi pelätään, että ongelmat yhdistetään omaan työpaikkaan ja ihmiset pahoittavat mielensä. Sama koskee muun muassa sairaanhoitajia, sosiaalityöntekijöitä ja lastentarhanopettajia.

Monelle sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan työpaikasta on muodostunut epäinhimillinen tulosyksikkö, jossa vain tehokkaiksi mitatut suoritukset palkitaan. Matalalla palkalla on aiemmin jotenkin kitkuteltu, koska työllä on ollut merkitystä. Nyt oman työpaikkansa saa pitää, kun oppilas valmistuu, potilas kotiutuu tai lastensuojelun tapaamiset on tehty ennätysajassa. Merkityksellinen työ on muuttunut pakkotahtiseksi.

Se, että pitää pelosta tärisevää lasta tai kuolevaa vanhusta kädestä ei valitettavasti ole mikään suoritus. Se on menoerä ja hidastaa loppuun hiottujen yhä suurenevien tuotantolaitosten opetussuunnitelmia tai asiakas- ja hoitoprosesseja. Niiden tukijärjestelmät eivät huomioi, etteivät monet oppilaat, hoidettavat tai potilaat ole itseohjautuvia tai selviydy itsenäisesti. Luokaton koulu ja luokaton kotihoito lähestyvät silloin silkkaa kiusantekoa ja ihmisten heitteillejättöä.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Prosessien tehostaminen voi toimia autotehtaassa satsattaessa rahaa automatiikkaan ja robotiikkaan. Ihmisprosesseja on vaikea tehostaa, koska meissä on monenlaisia valuvikoja. Me emme aina sovellu ennalta suunniteltuihin oppimistavoitteisiin tai hoitopolkuihin. Se on asia, joka tekee meistä inhimillisiä.

Mitä sitten ajan takaa? Sitä, että ihmisen oppimiselle, hoitamiselle, toipumiselle ja kohtaamiselle on oltava aikaa, rahaa ja tekijöitä. Ihmisen on saatava erehtyä, olla suorittamatta elämäänsä ja pysähtyä arjessa ja työpaikalla pohtimaan. Itse olen valmis maksamaan lisää korvamerkittyjä veroeuroja ihmisten inhimillisestä ja ihmisarvoisesta kohtelusta, jos kyse on vain rahasta. Toivon monen ajattelevan samoin.

Kun valittaa tehostamisen tulleen investointeihin nähden tiensä päähän koulussa, sosiaalitoimistossa tai sairaalassa, vastataan ettei se ole totta. Työntekijän työviikossa kerrotaan olevan loputtomasti ilmaa, vaikka selkänahasta on höylätty jo luut näkyviin. Olo on silloin epätodellinen. Työn halpuus ja laatu eivät saa kärsiä, mutta työtä tekevä ihminen saa. Ainutlaatuisia ihmisiä kohtaavaa saa kohdella miten vain. Tässä ajassa kun ei menestytä kukkahattusedän pehmeillä arvoilla.

Totuus on, ettei halvalla saa priimaa. Näin on lasten ammattikasvatuksessa, hoitotyössä ja sosiaalityössä. Nyt tehokkuus ja säästötavoitteet ovat menneet yli inhimillisen sietorajan erityisesti työssäjaksamisen, ostovoiman ja vapaa-ajan suhteen. Mutta sillä ei näytä olevan väliä. Tämä aika kun ei ole meitä valuvikaisia pohdiskelijoita varten.

 

Seuraa ja kommentoi blogia. Tämä teksti myös tykkää, kun sitä jaetaan luettavaksi muille. Mainion Facebook-sivulle pääset tästä.

 

Mainos
Mainos