Soittaisitko tällä viikolla jollekulle, jonka arvelet kaipaavan yhteydenottoa? Soitto lievittäisi sekä omaa että toisen ihmisen ystävänkaipuuta.
Tuntuuko sinusta, että ystäviä on kovin vähän tai ystävyyssuhteiden ylläpitäminen on vaikeaa?
Et ole tuntemuksinesi yksin, osoittaa Aalto-yliopiston ja Oxfordin yliopiston tekemä tutkimus. Sen mukaan parikymppisillä piisaa yleensä ystäviä, mutta kolmeakymppiä lähestyessään moni huomaa, että ystävien määrä vähenee ja osa ystävyyksistä väljähtyy.
Tutkimuksen mukaan ystäviä on eniten 25 ikävuoden paikkeilla, jonka jälkeen määrä vähenee. Miehillä on 25-vuotiaana enemmän ystäviä kuin naisilla, ja naisten ystäväpiiri kutistuu hieman miesten ystäväpiiriä nopeammin. Mutta noin 40 ikävuodesta eteenpäin naisten ystävyyssuhteiden määrä on suurempi kuin miesten.
Ystävien määrä on kuitenkin hyvin yksilöllinen ja voi vaihdella eri elämänvaiheiden aikana suuresti. Nuorempana yhteinen aika perustuu monesti hauskanpitoon ja yhdessä hengailuun, mutta monilla perheellistymisen ja lasten syntymien myötä alkavat ruuhkavuodet valvottuine öineen, töineen ja vastuineen. Puheenaiheet muuttuvat usein bilettämisestä vaipanvaihtoon, jolloin yhteyden pitäminen lapsettomiin ystäviin saattaa loppua kokonaan tai ainakin vähentyä.
Yksinäisyys ja ystävättä jääminen ovat pohjimmiltaan subjektiivisia kokemuksia, muistuttaa psykologi Anna Högström. Hän pitää vastaanottoa muun muassa Väestöliitossa.
”Yksinäisyys on sitä, että ystävyyssuhteiden määrä tai laatu ei ole omasta mielestä sitä, mitä itse toivoisi. Ystäviä on joko liian vähän tai ystävyyssuhteet eivät anna tarpeeksi.”
Jos ystäviä ei ole montaa tai ihminen ei kuulu mihinkään porukkaan, hän voi kokea sosiaalista yksinäisyyttä. Emotionaalinen yksinäisyys taas on sitä, ettei ole läheistä ihmistä, jonka kanssa voisi jakaa syvimpiä tunteita. Ihminen voi olla emotionaalisesti yksinäinen, vaikka hänellä olisi paljon ihmisiä ympärillään.
Koronapandemia on lisännyt osaltaan yksinäisyyttä. Ennen koronaa joka viides suomalainen oli Suomen Punaisen Ristin mukaan yksinäinen, mutta järjestön tuoreen yksinäisyysbarometrin mukaan heihin kuului jo joka toinen. Yksinäisimpiä ovat nuoret, nuoret aikuiset, opiskelijat, yksin asuvat, pienituloiset, yli 65-vuotiaat ja työelämän ulkopuolella olevat.
Psykologi Anna Högström muistuttaa, että kuka tahansa voi jäädä yksinäiseksi esimerkiksi työpaikan vaihdon tai muuton takia. Jo lapsena saattaa jäädä ilman ystäviä.
Vanhempien tulisikin aloittaa ystävyystaitojen opettaminen jo taaperoikäiselle, sillä lapset oppivat aikuisten käyttäytymismalleja matkimalla: käykö meidän kotonamme vieraita, käykö meillä aikuisten kavereita, kuinka olemme ystäviemme kanssa?
Yksinäisyyteen saattavat vaikuttaa myös perityt ominaisuutemme – ujojen ihmisten lapset ovat todennäköisemmin ujoja. Ihmisellä voi olla myös muita heikommat taidot tulkita toisten tunteita tai jonkinlaisia puutteita sosiaalisissa taidoissa, vaikkapa kyvyssä avata keskustelua tai luoda kontaktia.
Koulukiusatun ei ole välttämättä luonteva solmia ystävyyssuhteita aikuisenakaan.
Paljon riippuu myös lapsuudesta ja nuoruudesta: jos on tullut koulukiusatuksi, ei ystävyyssuhteiden luominen aikuisenakaan ole välttämättä luontevaa. Seiskaluokan alussa yksin jäänyt on yksin todennäköisesti koko yläkoulun ajan.
”Siksi koulun olisi todella tärkeää olla valppaana ja järjestää paljon yhteistä ohjelmaa yläkoulun alussa. Näin kaikki voisivat päästä mukaan ja jokainen saisi mahdollisuuden kuulua johonkin ryhmään.”
Högströmin mielestä yksinäisyyttä lisää suomalaisen kulttuurin yksilökeskeisyys. Kun vastaajilta kysyttiin SPR:n barometrissä, mitä he toivoisivat tehtävän yksinäisyyden helpottamiseksi, yhteisöllisyyden lisäämiseen liittyviä mainintoja tuli paljon.
”Miksi meillä on tultu siihen, että melkein kaikkien pitää pärjätä yksin? Herkässä kehittymisvaiheessa oleva nuori muuttaa omilleen ja vanhusten on asuttava yksin kotonaan.”
Högström kaipaa yksinäisyyteen yhteiskunnallisia ratkaisuja. Hän näkee valonpilkahduksen esimerkiksi niissä hankkeissa, joissa opiskelijat voivat asua ilmaiseksi samassa talossa ikäihmisten kanssa, kunhan sitoutuvat viettämään aikaa vanhempien asukkaiden kanssa.
Anna Högströmin mukaan tutkimustulokset osoittavat, että vapaaehtoistyö on toimiva ja pidetty tapa saada uusia ystäviä.
”Kun menee vapaaehtoistyöhön auttamaan muita, siitä saakin itselleen enemmän kuin se ottaa. Samalla saa ystäviä, jotka jakavat saman kiinnostuksen.”
Itsensä yksinäiseksi tuntevan kannattaa myös pohtia, mitä kaipaa elämäänsä juuri nyt ja mikä on itselle elämässä tärkeää. Tämä ei ole Högströmin mukaan mikään ihmelääke, joka toisi heti tukuittain sydänystäviä. Pikemminkin on kyse siitä, että voisinko tehdä jonkin pienen asian tällä viikolla? Löytyisikö yksi ihminen, jolle voisin kertoa olevani yksinäinen?
Omia ystävyystaitoja kannattaa kehittää ja vaalia.
Löytyisikö yksi ihminen, jolle voisin kertoa olevani yksinäinen?
”Voisinko esimerkiksi kertoa toiselle, että kaipaan sinua, kaipaan ystäviäni, mutta tällä hetkellä yhteydenpito on tosi vaikeaa työni takia. Kertoisinko, että kaipaan ystävieni tukea? Siitä voi lähteä rakentumaan ratkaisuja tai pieniä yhteisiä hetkiä. Jonkun pitää vain olla ensin rohkea.”
Myös omia ystävyystaitoja kannattaa kehittää ja vaalia. Toisen kuunteleminen, hänen asioistaan kiinnostuminen ja omienkin asioiden kertominen ja avaaminen ovat ystävyyden keskeisiä rakennuspalikoita.
Högström haastaa kaikki lähettämään yhden tekstiviestin tai soittamaan vaikkapa tutulle nuorelle tai iäkkäälle sukulaiselle ja kysymään, miten hän voi. Tällä tavalla voi hoitaa sekä omaa yksinäisyyttään että auttaa jotakuta toista.
Kaksi- ja kolmivuorotyötä. Ilta- ja viikonloppuvuoroja. Ylitöitä ja vain lyhyeksi ajaksi eteenpäin laadittuja työvuorolistoja.
Hoitajien hankalat työajat tuovat omat haasteensa ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Jos työ haukkaa suuren osan jaksamisesta, saattaa olla vaikea pitää yllä ystävyyssuhteita.
Samuli Haimi tutki omassa pro gradu -työssään, mitkä työn osatekijät haittaavat sosiaalisia suhteita ja harrastuksia. Tutkimuksessa oli mukana muun muassa kolmivuorotyötä tekeviä lähihoitajia.
Haimin selvitys vahvistaa arkikokemuksen: sosiaalisten suhteiden hoito on työläämpää kaksi- tai kolmivuorotyötä tekevillä kuin päivätyöntekijöillä. Kolmivuorotyötä tekevistä vain 29 prosenttia oli sitä mieltä, että tapaamisten sopiminen ystävien kanssa on helppoa. Kaksivuorotyötä tekevistä tätä mieltä oli 31 prosenttia ja päivätyötä tekevistä 61 prosenttia.
Vaikka vuorotyö vaikuttaa voimakkaasti sosiaalisiin suhteisiin, hyvä uutinen on se, että työaikamuoto ei näytä vaikuttavan suuresti onnellisuuteen. Päivätyötä tekevät antoivat yleiselle onnellisuudelle elämässään arvosanan 8,1 ja kolmivuorotyötä tekevät 7,8.
Työterveyslaitos on tutkinut vuorotyötä muun muassa työn ja muun elämän yhteensovittamisen kannalta, mutta ei erityisesti sosiaalisten suhteiden näkökulmasta.
Erikoistutkija Kati Karhula tarkasteleekin asiaa yleisellä tasolla. Hän muistuttaa, että esimerkiksi uni ja vireys vaikuttavat sosiaalisten suhteiden ylläpitämiseen.
”Jos työntekijä kokee kuormituksen kovaksi, psyykkiset voimavarat vapaa-ajan aktiviteetteihin ja ihmissuhteiden ylläpitämiseen voivat vähentyä”, Karhula sanoo.
Karhula ajattelee, että perheen ja työn yhteensovittamista tukeva työvuorosuunnittelu edesauttaa myös ystävyyssuhteiden ylläpitämistä.
”Työn ja perheen yhteensovittamisessa on usein erityisen tärkeää työvuorojen ennustettavuus, etenkin yhden vanhemman tai kahden vuorotyöntekijän perheessä.”
Työterveyslaitos päivitti kesällä Työaikojen liikennevalomallin, joka antaa tutkimuksiin perustuvia suosituksia työaikojen kuormittavuuden arviointiin. Päivitetty liikennevalomalli sisältää ensimmäistä kertaa erilliset suositukset yli 50-vuotiaille. Heidän pitäisi saada tehdä vähemmän yötyötä ja tarvittaessa lyhyempää kokonaistyöaikaa ja lyhyempiä työvuoroja. Lyhyiden työvuorovälien välttäminen mahdollistaisi riittävän palautumisen.
