Ongelma on aaltoliike. Välillä on vapaampaa ja välillä tiukemmat rajoitukset. Meitä kuormittaa ja kuluttaa psyykkisesti, kun tulevaan on vaikea varautua ja esimerkiksi kesälomaa ei voi suunnitella halujensa mukaisesti.
2. Miksi toisista tuntuu raskaammalta kuin toisista?
Ihmisen riskiin uupua vaikuttaa etenkin se, mitkä asiat muuttuvat elämässä. Jos työkseen vuorovaikutuksessa olevan täytyy koko ajan olla huolissaan tartunnasta tai etätyössä tekevä jättää tauot pitämättä ja unohtaa työergonomian, seuraukset ovat pitkällä tähtäimellä kestämättömät.
Tutkimukset ovat osoittaneet, että raskainta on nuorilla. Heidän kokemansa stressi lisääntyy yhä. Heidän kasvamisensa tärkeät avainhetket, kuten valmistujaiset, on jouduttu viettämään totutusta poikkeavalla tavalla. Tämä vaikuttaa sosiaaliseen kehitykseen.
Näyttää siltä, että koronastressiltä suojaa lasten kanssa asuminen. Tosin tiivistynyt perhe-elämä voi samaan aikaan aiheuttaa stressiä.
3. Miten tilanne poikkeaa kahden vuoden takaisesta?
Aluksi ihmisten oli vaikea uskoa, että korona leviää Suomeen. Elimme kollektiivisen illuusion vallassa. Kun niin kuitenkin tapahtui, syntyi kriisimentaliteetti, jossa ihmiset noudattivat viranomaisten ohjeita. Yhteiskunta oli samanmielisyyden tilassa.
Kun pandemia on yhä jatkunut ja siinä on ollut erilaisia vaiheita, olemme menettäneet samanmielisyyden ja on syntynyt vastakkainasettelua. Se ei palvele yhteiskunnan turvallisuutta.
4. Milloin tulevaisuutta uskaltaa taas suunnitella?
Elämää pitää suunnitella koko ajan. Ei sitä voi lopettaa ja odotella parempaa. Ihmisen pitää pyrkiä tekemään myös poikkeusaikoina elämässään sellaista, mikä kantaa nyt ja jatkossa. Esimerkiksi sosiaalisten suhteiden ylläpidossa pitää olla tavallista luovempi. Läheisistä ihmissuhteista on pidettävä huoli.
Kaikkia suunnitelmia ei voi lykätä siihen asti, että korona loppuu. Se loisi vain turhautumista ja negatiivisia tuntemuksia rajoituksia kohtaan.
5. Miten hoitajia voitaisiin tukea?
Hoitohenkilöstön kokema pandemiastressi on varmasti paljon kovempi kuin muilla. Tämä ei koske vain koronapotilaiden hoitajia. Samalla hoitohenkilöstö joutuu kohtaamaan turhautuneita ja pettyneitä asiakkaita ja potilaita.
Jos emme pysty tukemaan hoitohenkilöstöä nyt, tuen tarve on tulevaisuudessa vielä suurempi. Tuessa isoin kysymys on resursseista. Kenenkään ei pitäisi joutua uupumaan täysin mahdottomien työn vaatimusten takia. Myös hoitajien pitää ehtiä syödä työpäivän aikana, levätä työvuoron jälkeen ja pitää lomansa. Työssä pitää olla realistiset tavoitteet ja kunnolliset työolosuhteet.
6. Mikä tässä ajassa on hyvää?
Olemme hyviä selviytymään. Tilanne ja maailma muuttuvat koko ajan. Monet asiat ovat menneet eteenpäin, vaikka sitä on vaikea muistaa silloin, kun on turhautunut.
Luottamukselle on hyvä pohja. Kansalaiset uskovat, että päättäjät haluavat hyvää. Siitä kertoo esimerkiksi se, että lähes 90 prosenttia suomalaisista on valmiita jatkamaan suojautumista rokottautumalla.
Me välitämme toisistamme. Sitä kannattaa vaalia. Se motivoi jatkamaan. Henkistä hyvinvointia ylläpitää se, että pystymme tekemään jotain muiden hyväksi, kuten suojautumaan, ja koemme, että siitä on hyötyä toisille.
Psykologi, erityisasiantuntija Maarit Lassander on töissä valtioneuvoston kansliassa. Hän vetää hanketta, jossa koronakriisin hoitoon sovelletaan käyttäytymistieteellistä tietoa.
