Työasussa. Erja Karin ura käynnistyi Marjatan sairaalassa apuhoitajana. Sen jälkeen hän on työskennellyt muun muassa Meilahden sairaalassa ja Vanhusten palvelutaloyhdistyksessä, jossa tovin esimiestehtävissäkin. Kahdeksan viime vuotta työpaikkana on ollut Laakson sairaala. Kuvat: Jaakko Martikainen ja Erja Karin kotialbumi

Erjan työ on Laakson varamiehistössä: ”Tahdon auttaa siellä, missä eniten tarvitaan”

Erja Kari auttaa lähimmäisiään sekä vapaaehtoisena että sairaanhoitajana. Sairaalassa hänelle selviää vasta työvuoron ensi minuuteilla, mille osastolle hän lähtee.

”Asuin ensimmäiset viisi ikävuottani Helsingissä, kunnes lapsuudenperheeni muutti Tampereelle. Äitini työskenteli ensin kätilönä, myöhemmin neuvolassa terveydenhoitajana. Minäkin haaveilin ihmisläheisestä hoitoalan ammatista, vaikka äitini arveli, että sitä kokeiltuani saisin nopeasti tarpeekseni.

Keskikoulun ja vuoden mittaisen kansankorkeakoulun jälkeen pääsin apuhoitajaharjoittelijaksi Marjatan sairaalaan. Nuo koulutukset ja alan työkokemus takasivat pääsyn Helsingin Diakonissalaitoksen apuhoitajakurssille, josta valmistuin 1983. Myöhemmin jatkoin vielä sairaanhoitajaksi.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Aloitin työt Hyksissä, jonka tarjoamaan vuokra-asuntoon päädyin yhdessä siivoustöihin tulleen nuoremman naisen kanssa.

Yhteisasuminen oli opettava kokemus. Asujakaverini käytti huumeita, ja hänellä kävi tiuhaan yövieraita. Tilanteet seinän toisella puolella kärjistyivät toisinaan niin, että hän huusi ja tuli pyytämään apua.

Niissä käänteissä tutustuin ”huumemutsi” Liisa Tallgréniin, joka perusti Suomeen ensimmäisen huumenuorten kodin. Hänen esimerkistään motivoiduin vapaaehtoistoimintaan: tapaamaan ja auttamaan ihmisiä, jotka asuivat Hakaniemen sillan alla.

Joitakuita tiimimme onnistui saattelemaan raittiiseen elämään, mutta helppoa se ei ollut. Joskus entiset tutut piirittivät hoitokodista juuri lomalle päässeitä ja yrittivät taivuttaa heitä lähtemään seuraansa. Erään kerran satuin tulemaan tällaiseen tilanteeseen joutunutta lähimmäistäni vastaan ja pyysin hänet tomerasti kanssani kahville. Kutsu irrotti hänet tukalasta paikasta – siitä sain myöhemmin lämpimät kiitokset.

Jo keskikouluiässä ilmoittauduin pienellä tyttöporukalla vasta perustettuun ystäväpalveluun. Ryhdyin käymään kerran kuukaudessa psykiatrisessa sairaalassa skitsofreniaa sairastavan nuorukaisen luona. Hän ei paljon puhunut, murahti vain aluksi: Toitko karamellia? Ja toinhan minä, vähän joka kerta. Sen jälkeen olisin saanut hänen puolestaan lähteä.

Niin en kuitenkaan tehnyt. Kertoilin niitä näitä, esimerkiksi matkalla ohi kiitäneiden autojen värejä ja merkkejä.

Hoitotyössä aloin ymmärtää, miten passivoivalla osastolla nuorta miestä pidettiin. Kun vihjaisin kuntoutuksen mahdollisuuksista hänen vanhemmilleen, he aktivoituivat. Ystäväni pääsi avohuollon asumisyksikköön, jossa hänestä tuli toimeliaampi ja puheliaampi kuin olisin koskaan voinut kuvitellakaan. Kävin häntä tervehtimässä yli 30 vuoden ajan.

Nykyisin yksi vapaaehtoistehtävistäni on tukea maahanmuuttajia. Kerron esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon käytännöistä ja ammateista Raamattuopiston maahanmuuttajalinjalla. Autan löytämään oppilaitoksen, jossa heidän koulutuksensa ja kokemuksensa pääsevät hyötykäyttöön.

Unelmani ja kutsumukseni kristittynä on saada auttaa ihmisiä siellä, missä minua eniten tarvitaan. Siksi työskentelen Laakson sairaalan varamiehistössä. Katson aina aamu- ja iltavuorojeni aluksi listalta, mille osastolle minut on sijoitettu. Poissaolojen suma on joskus niin hankala, että saan yrittää paikata kolmenkin ammattilaisen vajetta.

Jaksan, sillä saan voimaa Jumalalta. Hiljennyn pastoripuolisoni kanssa päivittäin pieneen rukoushetkeen.

Vapaalla nautin sydämeni kyllyydestä, kun saan laulaa opettajani ohjauksessa ja Graduale-kuoron kanssa. Niinä hetkinä työasiat ovat muisto vain!”

 

Erja Kari vuonna 1985.

 

Erja Kari

58-vuotias sairaanhoitaja Helsingistä.

Jos en olisi hoitoalalla, hemmottelisin pikku bistroni asiakkaita kotiruoalla ja leipomuksilla.

Teksti Erja Taura-Jokinen

Lue lisää:

Villistä pojasta tuli sairaanhoitaja: "Tykkään funtsia, miten asioita voisi parantaa"

Mainos
Mainos