Siw Nykänen on kehittänyt raiskattujen hoitoa. Hän muistuttaa väkivallan vastaisen työn olevan pahasti kesken.
Tyttö on mennyt rikki. Ei häntä enää voi korjata.
Kätilö Siw Nykänen muistaa sanat, joilla eräs Keski-Suomen keskussairaalan lääkäri kommentoi yhden raiskatun lapsen tilannetta 2000-luvun alussa. Tutkittavaksi tullut tyttö oli noin 14-vuotias.
Lääkärin kommentti tuntui valtavan epäoikeudenmukaiselta. Työssään Siw oli huomannut, ettei raiskatuksi tulleita naisia ja tyttöjä hoidettu kunnolla. Hänestä asialle piti tehdä jotain.
– Olen maailmanparantaja ja naisten oikeuksien puolustaja, neljä vuosikymmentä kätilönä toiminut Siw luonnehtii itseään.
Alussa ei vielä ollut ideologiaa. Kun parikymppinen Siw valmistui 1970-luvun loppupuolella sairaanhoitajaksi, hän ei tiennyt mihin erikoistua. Kätilöpulasta kärsivä Vaasan keskussairaala tarvitsi työntekijää lapsivuodeosastolle. Siellä Siwiä opasti kädestä pitäen ihana osastonhoitaja, vanhempi nainen. Siw innostui työstä, joka vaikutti itsenäiseltä, vastuulliselta ja vaihtelevalta.
Hän aloitti kätilönä vuonna 1980. Pian Siwissä heräsi vahva kutsumus auttaa naisia ja perheitä. Hän tajusi, että kätilö vaikuttaa ihmisen elämään paljon, halusi tai ei.
– Autamme naista raskauden aikana, kun hän kasvaa äitiyteen, ja annamme eväitä siihen, miten elämä perheenä alkaa. Synnytyskokemus jää mieleen, minkä takia on tosi tärkeää, miten se menee. Kun nainen voi hyvin, koko perhe voi hyvin. Ja hyvinvoivat perheet tarkoittavat hyvinvoivaa yhteiskuntaa. Kätilö todella voi muuttaa maailman.
Hän on työskennellyt lähes koko uransa kätilönä synnytyssalissa. Työn ydin on pysynyt samana teknologian kehittymisestä huolimatta. Juuri alkaneella 2020-luvulla vauvaa odottava pari pohtii samoja asioita kuin parit ennen heitä. He toivovat kaiken menevän hyvin ja olevansa parhaita mahdollisia vanhempia. Moneen kysymykseen ei saa parasta vastausta älypuhelimesta, vaikka siinä avautuu kaikki maailman tieto.
– Nainen kaipaa vierellä kulkijaa, ihmistä, joka seuloo tietoa ja vahvistaa itsetuntoa. Entistä harvempi saa tukea tutulta vanhemmalta naiselta, vaikka synnyttävä nainen tarvitsisi ympärilleen yhteisön.
Vuodesta 1987 Keski-Suomen keskussairaalassa työskennellyt Siw on ollut auttamassa maailmaan tuhansia lapsia. Yleensä kaikki sujuu hyvin, mutta jo uran ensimmäisinä vuosina Siwin mieltä jäivät kaihertamaan tapaukset, joissa ongelmia tuli. Vastaan tuli synnytyksiä, joissa nainen aivan kuin katosi. Yrityksistä huolimatta Siw ei enää saanut luotua yhteyttä synnyttäjään, vaikka hetki sitten kaikki oli ollut hyvin.
Suomen Kätilöliiton toiminnassa pitkään mukana ollut, ruotsia äidinkielenään puhuva Siw etsi tietoa muiden pohjoismaisten kätilöliittojen kautta. Sieltä hän sai vähitellen lisää ymmärrystä siitä, mitä seksuaalinen väkivalta tekee naiselle ja miten se vaikuttaa raskauteen ja synnytykseen. Suomessa niin osaaminen kuin keskustelu oli aivan alkutekijöissään. Elettiin aikaa, jolloin oli laillista raiskata oma puolisonsa.
Vuosien kuluessa lainsäädäntö ja asenteet muuttuivat, mutta se ei näkynyt uhrien kohtaamisessa. 2000-luvun alussa Siw tajusi kollegoidensa kanssa, ettei uhrien hoitamista ole se, että raiskatuille tehdään sairaalassa tutkimuksia rikostutkinnan takia ja kotiin lähdettäessä käteen lyödään lappu, jossa olevaan numeroon voi soittaa.
Siw halusi kehittää hoitoa uhrien näkökulmasta. Hän oli mukana hankkeissa, joiden seurauksena Keski-Suomessa luotiin tiettävästi ensimmäisenä Suomessa malli raiskausten uhrien hoitoketjusta. Raisek-malli selkeytti, missä ja miten eri-ikäiset raiskauksen kokeneet ihmiset tutkitaan.
Alusta asti tärkeää oli myös, että uhreja varmasti kuullaan ja he saavat moniammatillista hoitoa. Siw oli huomannut, että uhrien tarinoissa toistui sama tuska. Raiskatut kokivat hyvin vaikeaksi puhua kokemuksistaan. Oli raiskauksesta aikaa tai ei, jopa terveydenhuollon ammattilaiset saattoivat sivuuttaa tai vähätellä.
Siw alkoi kehittää raiskausten hoitoa voimakkaan epäoikeudenmukaisuuden tunteen takia. Tunne ei ole helpottanut, vaikka ihmisoikeusjärjestö Amnesty on myöntänyt Raisek-mallista kynttiläpalkinnon ja raiskausten hoito on kehittynyt muuallakin Suomessa. Siwistä maailma on yhä kesken.
– Olemme ottaneet vasta polun ihan, ihan, ihan ensimmäiset askeleet. On järisyttävä luku, että uhritutkimusten mukaan 1–2 prosenttia suomalaisnaisista raiskataan ja vuosittain 50 000 suomalaisnaista kokee seksuaalista väkivaltaa. Kätilöiden kautta kulkee edelleen valtava määrä naisia, joista emme edes tiedä, että heillä on näitä kokemuksia.
Siw jää pian eläkkeelle, mutta hän haluaa ehtiä kehittämään nuorempien kollegoidensa kanssa sitä, miten kätilöt voisivat auttaa lapsena tai aikuisena seksuaalista väkivaltaa kokeneita naisia synnytyksen aikana.
– Pienin ja helpoin teko on kuunnella, lukuisia ammattilaisia kouluttanut Siw muistuttaa.
Hänestä kätilön työn hienoimpia puolia on vaikutusmahdollisuuksien lisäksi ollut, että se on työtä elämän ja kuoleman rajalla. Sellainen pitää kokeneenkin ammattilaisen nöyränä, eikä milloinkaan voi sanoa osaavansa kaikkea. Siw ei ole menettänyt uskoaan elämään, vaikka hän on nähnyt myös ihmiselämän surullisimpia kohtaloita.
– Ikinä ei totu siihen ihmeeseen, että syntyy lapsi.
Tätä tuumin:
”Naisiin kohdistuvasta väkivallasta on puhuttu Suomessa paljon, mutta mielestäni hirveän vähän on tehty. Muihin Pohjoismaihin verrattuna olemme edelleen niin perässähiihtäjiä kuin olla ja voi.
Suomessa vaikuttavat ylisukupolviset traumat. Sota-ajoista heijastuu se, että väkivallan sietämisen kynnys on Suomessa edelleen aika korkea. Toinen sodista seurannut asia on tunne pärjäämisen pakosta.
Toivoisin, että päättäjät ymmärtäisivät väkivallan vakavuuden ja että vie hirveästi rahaa, kun asialle ei tehdä mitään. Traumatisoituneiden naisten hoitaminen ja heidän perhe-elämänsä käynnistymisen tukeminen vähentää sote-palvelujen käyttöä tulevaisuudessa.
Naisten kokema väkivalta voi politiikassakin olla ilmiönä monimuotoinen ja hankalasti lähestyttävä. Siksi toivon, että terveydenhuoltoalan ihmiset tekisivät aloitteita ja tarttuisivat tähän työssään. Väkivallan seurauksista ja uhrien kohtaamisesta tulisi olla enemmän tietoa alan peruskoulutuksessa.”
"Parasta on asiakkaiden kohtaaminen, oli kyse kenestä vain. Silloin saa laittaa itsensä likoon, mikä palkitsee monin tavoin. Ihanaa on myös mahtavat kätilökollegat, joilta saan tukea ja joiden kanssa voin jakaa onnistumisen hetket."
