Äiti suutahti jostain ja karjui: ”Sinä lähdet nyt!” Siskoni mies toivotti minut saman tien tervetulleeksi heille. Löysin hänen avullaan vuokra-asunnon ja aloitin työt pankissa. Jatkopaikka Sveitsissä oli mennyt sivusuun. Se harmitti valtavasti.
Avioiduin vain kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Puolisoni eteni urallaan kansainvälisiin, hyvin palkattuihin tehtäviin. Minä vastasin kahden lapsemme hoidosta ja kotitöistä. Pankissa tein osa-aikatyötä, mutta se sopi hyvin.
Kun olin nelikymppinen, näin sähköisen pankkiasioinnin yleistyvän. Pian konttoreita suljettaisiin. Selaillessani kirjastossa ammatinvalintaopasta nuoruuden haaveeni hoitoalasta aktivoitui. Vuonna 1994 valmistuin sairaanhoitajaksi Tampereella.
Mieluiten hoidin syöpäpotilaita. Ehkä se johtui siitä, että olin itse selättänyt kilpirauhassyövän.
Yksi työpaikoistani oli Pikonlinna, jossa työskentelin muun muassa sisätaudeilla, verisuonikirurgiassa ja urologiassa. Yhdestä parikymppisestä tuli kuin oma poika. Hän pelkäsi valtavasti leikkausta, joka liittyi aorttaan kiertyneeseen kivessyöpään. Operaatio sujui hyvin, mutta heti sen jälkeen potilas alkoi kärsiä pohjekivuista.
Kiirehdin kertomaan asiasta kirurgille, ja pian nuorimies oli jälleen leikkauksessa. Hänelle tehtiin faskiotomia. En unohda näkymää. Lihakset näkyivät kumpaankin jalkaan tehdystä pitkästä pystyhaavasta, jota pitelivät kiinni kengännauhamaisesti tehdyt ompeleet.
Itse olen ollut 19 kertaa leikkauksessa. Syöpähoitojen jälkeen sain polviini puoliproteesit. Ristiin meneviä varpaita on pistetty ruotuun jalkateräleikkauksissa.
Kaikki ei ole mennyt kuin Strömsössä. Kerran päädyin päiväkirurgiseen toimenpiteeseen niin, ettei leikkaava lääkäri perehtynyt tapaukseeni – eikä siitä hyvää jälkeä syntynyt. Sain korvauksia Potilasvakuutuskeskuksesta, mutta eivät ne lievittäneet mielipahaa kuukausien turhasta toipilas-ajasta.
Avioero tuli yli kuusikymppisenä. Järkytyin, miten pieneksi osa-aikaisista töistä kertynyt eläkkeeni oli jäänyt sairasteluitteni ja äitiysvapaitteni jälkeen.
Olen tehnyt vuokratyöfirman kautta hoitoalan keikkoja kahdeksaan kohteeseen. Heinäkuussa firmasta ilmoitettiin, ettei se enää tarjoa minulle työtä. Minusta oli kuulemma tullut valituksia.
Kuka oli reklamoinut? Missä tilanteessa olin toiminut asiattomasti? En saanut vastausta.
Ehkä taustalla oli tilanne, jossa sijaisena puutuin vakinaisen henkilön ratkaisuun. Olimme eri mieltä siitä, pitääkö vanhus viedä hoitoon muualle.
Olen nyt lopettanut työnteon. Sinetiksi vielä solisluu murtui, kun kaaduin portaissa.
Syksyllä olen käynyt kerhonohjaajakoulutuksessa ja ulkoiluttanut näkövammaisen ystäväni kilttiä, hyvätapaista opaskoiraa. Olemme virkistyneet toistemme seurasta.
Teksti Erja Taura-Jokinen
