Kolumni: Laitoshuoltaja, kokki, lääkäri... Tehtävänkuva tursuaa kaikkea mahdollista

Hoitotyön resurssit on riisuttu Suomessa minimiin, kirjoittaa Yhdysvalloissa työskentelevä sairaanhoitaja Rayan Hämäläinen.

Suomen terveydenhuoltojärjestelmää hehkutetaan maailman kustannustehokkaimmaksi ja siten maailman parhaimmaksi. Mutta minkä ja kenen kustannuksella?

Järjestelmän tehokkuus muotoutuu työntekijöiden työpanoksen kautta. Esimerkiksi sairaanhoitajat ovat usein tunnollisia ja ahkeria. Tärkeä työ halutaan tehdä hyvin. Toissijaiset tehtävät varastavat kuitenkin aikaa oleellisimmalta eli potilaan kokonaisvaltaiselta, suunnitelmalliselta ja laadukkaalta hoitotyöltä. Velvollisuuksien kasaantuessa on inhimillistä turhautua.

Mainos (teksti jatkuu alla)
Mainos

Itseänikin on valvotuttanut häpeä siitä, että mikään ei riitä. Yritin aktiivisesti miettiä, mitä voisin muuttaa omassa työtavassani suhteessa vallitseviin oloihin. Mikään määrä mukautumista ei kuitenkaan auttanut, varsinkaan kun en ollut valmis luopumaan ammattiylpeydestäni. Uupumisesta huolimatta halusin tehdä työni hyvin, menettämättä kasvojani potilaan edessä.

Kun olen saanut kokea toisenlaista hoitotyötä ulkomailla, ymmärrän tarkemmin sen, että Suomessa sairaanhoitajan tehtävänkuva tursuaa kaikkea mahdollista – samalla kun resurssit on riisuttu minimiin. Kaiken tämän lisäksi hoitotyötä tehdään usein kolmessa vuorossa, minkä näen nykyään pelkkänä tappotahtina. En suostuisi siihen enää mistään hinnasta.

Ammatissaan varsin pätevät sairaanhoitajat eivät koe saavansa riittävästi arvostusta. Vaaditaan asianmukaisempaa tehtävänkuvaa, palkkaa ja resursseja. Näitä vaateita kritisoidaan usein itsekeskeisiksi ja turhaksi ylpeydeksi. Mutta jos näitä tarkastellaan positiivisesta näkökulmasta, kyse on halusta keskittyä potilaan hoitamiseen, halusta lisätä työssäjaksamista ja halusta taata hoidon turvallisuus ja laatu.

Kuka kehtaisi viimeaikaisten kohujen jälkeen vastustaa sitä, että muun muassa vanhustenhuolto ja kotihoito toimisivat niin kuin on tarkoitus? Kuka vastustaisi sitä, että saa itse hyvää hoitoa aina perusterveydenhuollosta erikoissairaanhoitoon?

Terveydenhuollon ammattilaisten uupumisesta ja alanvaihtoaikeista puhuttaessa ei voi vedota vain ammatinvalintakysymykseen. Tällaiset argumentit ovat naurettavia ja toisaalta surullisia.

Yhteiskunnan ja työnantajien on otettava vastuu siitä, että oikeat ihmiset jatkavat heille sopivimman ammatin harjoittamista. Ammattitaidon, kokemusvuosien ja hiljaisen tiedon säilyttäminen on kirjaimellisesti elintärkeä tavoite. Hoitotyössä kun on kyse elämästä ja kuolemasta, tai ainakin elämänlaadusta ja työkyvystä. Nämä kaikki ovat arvokkaita paitsi ihmiselle itselleen myös yhteiskunnallisesti ja taloudellisesti.

Työtehtävien keskittäminen kullekin ammattiryhmälle on kustannustehokkaampaa kuin esimerkiksi sairaanhoitajien työllistäminen sihteerinä, laitoshuoltajana, sähköasentaja, kokkina, lääkärinä ja ties minä muuna. On väärin aliarvostaa muiden ammattitaitoa siksi, että sairaanhoitaja pystyisi tekemään lennosta kaikkien muiden työtehtävät. Eihän kenenkään muunkaan ammattilaisen oleteta tekevän sairaanhoitajan työtä, eikä siihen olisi oikeuttakaan.

On korkea aika alkaa arvostaa kaikkien terveydenhuollon ammattilaisten työpanosta, sillä rautainen ammattitaitomme takaa terveydenhuoltojärjestelmämme turvallisuuden ja laadun.

Kolumnistimme Rayan Hämäläinen on Yhdysvalloissa työskentelevä sairaanhoitaja, joka bloggaa Tehy-lehden verkkosivuilla.

Mainos
Mainos