Uniikki satelliittikoulutus oli unelmien täyttymys perheelliselle alanvaihtajalle.
Siistiä ja coolia. Sellaisina taiteen opinnot näyttäytyivät rovaniemeläiselle Anna Mellalle, kun hän mietti lukiovuosina jatko-opintopaikkaa. Nuori nainen olikin ikionnellinen, kun hän pääsi Lapin yliopistoon vuonna 2003.
Pääaine perehdytti teolliseen muotoiluun.
”Vasta opintojen edetessä tulin ajatelleeksi, ettei Pohjois-Suomessa olisi paljoakaan alan työpaikkoja.”
Anna rakastui ja muutti miehen työn perässä niille paikkakunnille, joilta puolisolle avautui työpaikkoja. Esikoinenkin syntyi. Taiteen maisteriksi valmistuminen kesti lopulta kahdeksan vuotta.
Mieleenpainuvin kokemus opintojen ajalta oli leikkuupuimurin käyttöliittymän suunnittelu. Tässä suunnittelutyössä kuunneltiin maanviljelijöiden toiveita ja kokemuksia.
”Siihen sisältyi mukavaa vuorovaikutusta erilaisten ihmisten kanssa.”
Myös ulkoleikkivälineitä valmistava yritys tarjosi harjoittelupaikan.
”Teimme Tuomas-veturiin ja Anniina Ballerinaan liittyvää projektia, ja valttikorttini oli, että tiesin, miltä nämä hahmot näyttävät. Minua selvästi nuoremmille miehille ne eivät olleet tuttuja”, Anna nauraa.
Teollinen muotoilu ei lopulta vastannut Annan odotuksia. Työ ei ollutkaan niin luovaa ja sosiaalista kuin hän oli luullut.
”Usein suunnittelu oli aika yksinäistä puuhaa, joka eteni saman kaavan mukaan.”
Anna valmistui vuonna 2011, mutta työelämässä hän ei löytänyt selkeää suuntaa.
”Päädyin myyjäksi sisustuskauppaan. Sen jälkeen työskentelin valtakunnallisessa myymäläketjussa sisustusneuvojana. Työ ei ollut aluksi hassumpaa, ja siksi ryhdyin käymään sisustussuunnittelun koulutuksia.”
Vähitellen Anna kuitenkin koki kaipaavansa haastavampia tehtäviä.
”Onneksi vaihtelun tarvettani tyydyttivät toisen lapsen syntymä, paluumuutto Rovaniemelle sekä äitiys- ja hoitovapaat.”
Anna koki olevansa ammatillisesti tuuliajolla, kunnes hän huomasi eräänä päivänä kiinnostavan ilmoituksen maakuntalehdessä. Se tuntui ojentavan hänelle uutta uraa kuin hopeatarjottimella. Kyse oli Metropolia-ammattikorkeakoulun koulutuksesta, jossa saattoi opiskella röntgenhoitajaksi tai bioanalyytikoksi etänä. Näillä satelliittiopinnoilla pyrittiin korjaamaan Pohjois-Suomen hoitajapulaa.
Perheellisenä en voinut ajatella lähiopiskelua toisella paikkakunnalla.
Röntgenhoitajan ammatti oli herättänyt Annan kiinnostuksen jo vuosia aiemmin, kun hän oli lukenut siitä mielenkiintoisen blogikirjoituksen.
”Mutta perheellisenä en voinut ajatella lähiopiskelua toisella paikkakunnalla.”
Anna pääsi mukaan satelliittikoulutukseen, ja opinnot alkoivat tammikuussa 2015. Opettajat olivat pääkaupunkiseudulla yli 800 kilometrin päässä opiskelijoista. Luennot ja ohjaustunnit pidettiin etäyhteyksillä.
Anna oli kiitollinen siitä, että luennot ja ohjaustunnit tallennettiin. Hän katsoi niitä itselle sopivimpaan vuorokauden aikaan, välillä moneenkin kertaan.
”Tämä oli selkeä etu lähiopetukseen verrattuna. Vaikeissa asioissa auttoi, että tallenteita saattoi kelata ja toistaa niin monta kertaa, että sai ne varmasti omaksutuksi.”
Harjoittelua satelliittikoulutuksessa oli joitain viikkoja enemmän kuin lähiopetuksessa olevilla.
”Minusta se oli hyvä juttu, koska käytäntö kuitenkin opettaa tehokkaimmin. Pääsimme samalla tutustumaan tulevaisuuden työpaikkoihimme, sillä harjoittelut toteutettiin oman sairaanhoitopiirin röntgeneissä.”
Osa opiskelijoista kaipasi valmista aikataulutusta ja lähiopetusta.
Oma-aloitteisuutta, aikataulutusta ja vahvaa motivaatiota vaatinut opiskelumuoto ei kuitenkaan sopinut kaikille. Keskeyttäneitä oli enemmän kuin lähiopetuksissa keskimäärin.
”Joillekin oli pettymys, ettei pienen vauvan hoitaminen tai täysipäiväinen työ onnistunut opintojen rinnalla. Osa kaipasi valmista aikataulutusta ja lähiopetusta, johon muutama ilmoittikin siirtyvänsä.”
Kesken jättäneitä oli kuitenkin selkeä vähemmistö. Opiskelijoille tehdyssä kyselyssä noin 70 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei olisi vaihtanut satelliittiopintoja lähiopetukseen.
Anna valmistui satelliittikoulutuksesta ennakoitua nopeammin, kahdessa ja puolessa vuodessa. Heti valmistumisen jälkeen hän pääsi määräaikaisiin pesteihin Lapin keskussairaalan radiologian yksikköön. Vakituinen paikka samasta yksiköstä varmistui vuonna 2020.
Uudessa työssä Annaa viehättää sen sosiaalisuus.
”Jutustelen mielelläni kuvattavien kanssa samalla, kun ohjaan heitä. Tykkään paljon asiakaskohtaamisista ja uusien työntekijöiden perehdyttämisestä.”
Luovuudesta ja kolmiulotteisesta hahmotuskyvystä on hyötyä uudessakin työssä.
”Toisinaan kuvauksissa tarvitaan apuvälineitä, joita ei ole valmiina saatavissa. Olen suunnitellut apuvälineitä tarpeen mukaan ja teettänyt niitä talomme verstaalla.”
