Kun ensihoitaja Johannes Vähäsarja herää yövuoron jälkeen, hän alkaa maalata – ”Parhaimmillaan kaikki ympärillä unohtuu”
Johannes Vähäsarjan siveltimenvedot tuovat maailmaan kauneutta, mutta ne näyttävät myös elämän rujomman puolen.
Kuvateksti
Johannes Vähäsarjalla oli kymmenen vuoden tauko maalaamisessa hoitajaksi valmistumisen jälkeen. "Sitten läheinen sairastui vakavasti ja menehtyi. Mietin, että ihmisen pitää tehdä elämässään asioita, joista on haaveillut. Aloin taas maalata."
Kuva: Harri Nurminen
Lattialla seinää vasten seisoo suurikokoinen, alumiinille painettu maalaus: auto kiitää vauhdilla lunta tuiskuavassa yössä. Johannes Vähäsarja, 46, nostaa maalauksen paremmin silmän korkeudelle, Kerttu-koiran pedin virkaa toimittavan sängyn päälle.
Takaapäin näkyvä ajaja saattaa olla ikämies, sillä hiukset ovat harvat. Auto voi olla sotien jälkeistä sukupolvea; muodot ovat pyöreät ja renkaat kapeat, vararengas on tavaratilan luukun päällä. Tie on kapea. Mies ajaa hartiat kyyryssä katsoen tiukasti eteenpäin. Vain hiljainen talviyö näkee kulkijan.
Johannes Vähäsarjan maalausta katsoessa alkaa mielikuvitus lentää: kuvassa on selkeästi vaaran tuntua, mies on pakomatkalla.
Maalaus on yksi monista Johanneksen hämeenlinnalaisessa ateljeekodissa. Teoksen nimi on Matkalla pohjoiseen, mutta sen enempää tekijä ei halua selitellä työtään.
”Se on juuri ihan parasta. Annan katsojalle mahdollisuuden muokata tarinan. Joskus oma ajatukseni maalauksesta on täysin päinvastainen kuin katsojan.”
Vähäsarjan Facebookissa ylläpitämän taiteilijasivuston seuraajat kommentoivat töitä vilkkaasti. Välillä ajatus käy yksiin taiteilijan tarkoituksen kanssa, välillä ei. Vähäsarja on kiitollinen jokaisesta näkemyksestä. Peukutuksia kertyy töille tuhannen molemmin puolin.
Vuoden ensihoitaja on saanut muutamana viime vuonna palkinnoksi Johanneksen maalauksen. Vasemmalla olevan teoksen nimi on Matkalla pohjoiseen. Valtaosa Johanneksen teoksista on ilmeikkäitä ihmishahmoja ja -kasvoja.
Sarjakuvien rakastaja
Johannes Vähäsarja on itseoppinut piirtäjä ja taiteilija. Leipätyönään hän on työskennellyt sairaanhoitajana Töölön tapaturma-asemalla Helsingissä 16 vuoden ajan. Koulutukseltaan hän on ensihoitaja.
Johannes oli innokas piirtäjä jo lapsena, ja vanhemmat kannustivat poikaa käyttämään luovuuttaan. Nuorena miehenä hän haaveili sarjakuvapiirtäjän työstä, sillä hän rakasti ja rakastaa edelleen sarjakuvia.
Yläasteikäisenä Muoniossa hän ahmi kunnankirjastossa sarjiksia ja jäljitteli niiden tyyliä. Italialaisen Hugo Prattin piirtämät Corto Malteset olivat lempilukemista. Niiden päähenkilö, anarkistinen maailmankansalainen ja idealistinen onnensoturi seikkailee eri puolilla maailmaa ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen aikoihin. Corto Maltesea on luonnehdittu seikkailulliseksi taidesarjakuvaksi.
Toinen nuoren pojan suosikki oli lännensarjakuva Ken Parker, jonka piirtäjistä erityisesti Ivo Milazzon kädenjälki miellytti. Johannes on maalannut itsestäänkin kuvan lännenmiehenä liinaharjaisen hevosen selässä. Lainsuojaton-teoksessa ratsastaa Johnny Vaehaesarja pistoolikotelo vyöllään, mutta häivähdys epävarmuutta katseessaan.
Parhaimmillaan kaikki ympärillä unohtuu. Maalaamisen jälkeen olen poikki kuin pitkän juoksulenkin jälkeen.
Nykyisin Johannes lukee sarjakuvia monipuolisesti. Jotkin hänen maalauksistaan voisivat olla osia sarjakuvallisesta kertomuksesta. Pohjoista kohti huristavan henkipaton lisäksi tällaisia ovat maalaukset tappeluun kujalla joutuneista merimiehistä tai hämyisessä ravintolassa viereisen pöydän asiakkaita tarkkailevista miehistä, joilta vain tyhmänrohkea lähtisi peräämään saataviaan.
Erityinen työpaikka
Johannes valmistui lähihoitajaksi vuonna 1998 ja ensihoitajaksi vuonna 2006. Päätyminen Töölön tapaturma-asemalle töihin oli sattuman kauppaa: Johannes näki lehdessä ilmoituksen, jossa tapaturma-asemalle haettiin sijaisia. Hän sai pestin.
”Tapikselle” tuodaan pääsääntöisesti kaikki Uudenmaan alueen vaikeasti vammautuneet potilaat. Vammojen syynä saattaa olla esimerkiksi liikenneonnettomuus tai putoaminen korkealta.
”Moniammatillisessa traumatiimissä työskentely on jotakin ainutlaatuista. Parhaimmillaan teemme työtä täysin saumattomasti.”
Toista vastaavanlaista yksikköä ei ole koko Suomessa. Johannes sanookin olevansa ylpeä siitä, että on saanut työskennellä tapaturma-asemalla. Hän kutsuu sitä elämänsä työpaikaksi.
Hoitotyön onnistumiset ja raadollisuudet heijastuvat maalauksiin.
Johannes on tehnyt parin vuoden ajan omasta halustaan miltei pelkästään yövuoroa, sillä se tuntuu helpommalta kuin vuorojen vaihtelu.
Työn onnistumisen hetket ja väistämättömät raadollisuudet heijastuvat maalauksiin. Taiteilijan tunnetila saattaa näkyä värityksessä, ihmiskasvojen ilmeissä tai eleissä, siveltimenvedon voimakkuudessa, kuvan pysähtyneisyydessä tai sen liikkeessä. Tunne välittyy myös katsojalle.
”Maalaamisesta tulee vaan hyvä fiilis. Kun herään unilta muutaman yövuoron jälkeen, käyn Kertun kanssa lenkillä ja kotiin palattuani istahdan pöydän ääreen. Ikkunoista tulee kaunis valo. Mietin, mitä rupeaisin maalaamaan, mikä olisi aihe.”
Maalaaminen on myös rentouttavaa ja terapeuttista: siihen purkautuvat työn paineet ja ajoittaiset raskaat tunnot.
”Parhaimmillaan kaikki ympärillä unohtuu. Keskityn työhön kokonaan – pohdin mittasuhteita ja värejä, ja maalaamisen jälkeen olen poikki kuin pitkän juoksulenkin jälkeen.”
Johanneksen tuotteliaisuudesta näkyy merkkejä ympäri kotia. Keittiön alakaapista löytyy nippukaupalla luonnoksia, ja valmiita töitä on joka puolella asuntoa, suuri osa vielä ripustamattomina. Vanhemmilla on Muoniossa iso kokoelma. Osan ovat ostaneet Vähäsarjan töihin mieltyneet.
”Tuotteliaisuus kertoo ehkä siitä, kuinka tärkeää maalaaminen minulle on. Tuon teoksiani esiin aika matalalla kynnyksellä. Joskus se voisi olla korkeampikin, ehkä.”
Johannes on tuottelias. "Se kertoo ehkä siitä, kuinka tärkeää maalaaminen minulle on."
Herkkää viivaa
Onko ihmisläheistä hoitotyötä tekevän kohtalona kiinnostua ihmisistä ja heidän tarinoistaan?
Näin voisi ajatella, sillä valtaosa Johanneksen piirroksista ja maalauksista on ilmeikkäitä ihmishahmoja ja -kasvoja.
Johannes näyttää antiikkiliikkeistä ja kirpputoreilta keräämiään vanhoja valokuvia, joissa esiintyviä henkilöitä hän käyttää malleinaan. Varsinkin 1940- ja 1950-luvut kiehtovat. Myös vanhoista aikakauslehdistä ja mustavalkoisista elokuvista löytyy ideoita piirtämiseen.
”Etenkin sävyltään tummat film noir -kauden elokuvat ovat kiehtovia.”
Töille on leimallista viiva, sen sensitiivisyys ja spontaanius. Maalaustekniikkana on useimmiten akvarelli, joskus myös akryylimaalaus. Piirroksia syntyy hiilellä.
”En ole koskaan tullut ajatelleeksi, miksi teen paljon juuri akvarelleja. Ehkä syynä on pensselinvedon herkkyys.”
Toinen, arkisempi syy on, että akvarellien maalaamisessa ei tarvitse käyttää tärpättejä, kuten öljyvärimaalauksessa. Voimakastuoksuiset ohenteet vaatisivat melkeinpä erillisen työhuoneen, mutta hän haluaa maalata kotona, valoisan huoneen keskellä olevan pukkijalkaisen pöydän ääressä. Taustalla soi usein klassinen musiikki.
Huone on tavallista korkeampi, ja sen kaksi kulmittaista seinää ovat pelkkää ikkunaa, ilmansuuntina koillinen ja kaakko. Valo on juuri sopiva maalaamiseen.
Ikkunoiden kulmauksessa seisoo maalausteline, mutta yleensä siinä on esillä vain valmiita maalauksia. Nyt telineeltä katsoo suoraan kohti Ginger, baskeripäinen nainen. Siellä ovat käväisseet myös kuvat omasta, jo täysi-ikäisestä Niilo-pojasta, elämän kuluttamasta ystävyskolmikosta, suudelmaan antautuvasta, mutta empivästä pariskunnasta sekä selkänsä häveliäästi piirtäjälle kääntäneestä alastomasta naisesta.
Osa piirroksista ja maalauksista päätyy valokuvaamisen ja digitaalisen kuvankäsittelyn kautta painetuiksi printeiksi eri materiaaleille: lasille, alumiinille, läpinäkyvälle akryylille.
”Akryyli on hauska materiaali. Teoksen voi asettaa ikkunaa vasten, jolloin kuva näkyy molemmille puolille. Värit vaihtuvat auringon kulun sekä valon ja varjon vaihtelun mukaan.”
Kodin aarteet
Ateljeekodin leveillä ikkunalaudoilla on taiteilijatarvikkeiden lisäksi kirpputoreilta löytyneitä kauniita esineitä: silitysrautoja, trumpetti, kirjoituskone. Suuri aarre on Daniel Nyblinin ottama suurikokoinen, kehystetty valokuva viime vuosisadan taitteesta. Siinä nuori nainen poseeraa kuvaajalle ajan mukaisessa leningissään.
”Kirppikseltä olisi herkullista löytää vanhoja toiminnallisia valokuvia, mutta ne ovat hyvin harvinaisia. Kuvaamisen hetki oli arvokas ja ihmiset poseerasivat parhaimpiinsa pukeutuneina.”
Johannes on kiinnostunut myös sotahistoriasta. Sen merkkinä asunnosta löytyy muun muassa ranskalainen säilä ja tyhjä pistoolikotelo. Verkosta löytyvä SA-kuva-arkisto suomalaisista sotavalokuvista on hänen mielestään vaikuttava. Siitä on saanut inspiraationsa maalaus, jossa sotilaat kantavat haavoittuneen kanssataistelijan paareja.
”Oma kokemukseni hoitajana tulee maalauksessa esille, sillä näissä paarinkantajissa on ensihoitajaa. Näkyvissä on myös ajatus lohduttamisesta, sillä se kuuluu osana hoitajan työhön.”
Johannes Vähäsarjan omakuvan nimi on Kuka meitä hoitaa?
Hoitaja juuri tänään
Johannes kaivaa seinää vasten aseteltujen töiden joukosta väkevätunnelmaisen hiilipiirroksen, jota värittävät kevyet akvarellivedot. Omakuvan nimi on Kuka meitä hoitaa?
”Otin itsestäni valokuvan herättyäni neljännen yövuoron jälkeen huhtikuisen työtaistelun aikana, ja piirsin valokuvan mukaisen realistisen kuvan.”
Kuvassa miehen hiukset sojottavat pystyssä, katse on pysähtynyt, parta ajamatta ja vatsamakkarat laskoksillaan. Väsymys näkyy selvästi. Piirros voisi Johanneksen mukaan olla kuva ensihoitajasta tai ylipäätään hoitajasta juuri tänään.
Johannes sanoo, ettei halua julistaa töillään mitään eikä ottaa poliittisesti kantaa. Hänen mielestään taiteen merkitys on tuottaa maailmaan kauneutta, iloa ja hyvää mieltä. Ehkä oivalluksiakin?
Piirrokselle väsyneestä hoitajasta Johannes antaa luvan olla kantaa ottava, sillä se liittyy omaan työhön ja arkeen.
”Olen huolissani siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Kuka meitä jatkossa oikeasti hoitaa?”
Vähäsarjan mielestä on hauska katsoa vanhoja töitään, sillä niistä näkee oman kehityksen taiteilijana.
Maalauksia esillä alkusyksystä
Johannes Vähäsarja on pitänyt vuosien varrella parikymmentä taidenäyttelyä eteläisessä Suomessa ja Muoniossa, jossa hänen vanhempansa edelleen asuvat.
Hänen töitään on mahdollista nähdä elokuun ajan Kahvila Villa Marengissa Hämeenlinnassa (Eteläkatu 3) ja syyskuun ajan Nuutajärven lasikylän Puukonttorissa (Pruukinraitti 15).
Maalaaminen ja piirtäminen on tuonut Vähäsarjan elämään paljon uusia tuttavuuksia ja kontakteja.
”Se antaa aivan hurjasti elämänsisältöä. Uusia näyttelyitäkin on aina kiva ruveta rakentamaan.”
