Pojan kuolema perehdytti Emma Koiviston saattohoitoon jo ennen sairaanhoitajan tutkintoa.
Lapsena hiihdin Harjavallan Hakassa. Suurisydäminen ikämies kuljetti pikkuväkeä seuran harjoituksiin. Tarjolla oli sauvoja ja suksia niillekin, joiden perheillä ei ollut varaa niiden ostoon.
Kilttinä tyttönä päädyin huolehtimaan lähimmistäni jo lapsena. Kävin kaupassa, tein ruokaa ja huolehdin pikkuveljestä äidin ollessa töissä.
Lukio jäi viime metreillä kesken, kun rakastuin ja muutin poikaystäväni perässä Turkuun. Siellä valmistuin vaatturiksi ja hankin siinä sivussa valkolakin.
Ompelin itselleni unelmieni prinsessahäämekon, jonka viimeisteli pitkä huntu. Pekolle tein valkoisen puvun, kaasoille ja morsiusneidoille omansa. Asetuimme Forssaan, jossa mieheni ryhtyi johtamaan Antin Konditoriaa sukunsa kolmannen polven edustajana.
Perhe-elämämme muuttui dramaattisesti vuonna 2007, kun lähdin kolmannen lapsemme, Olavin, kanssa rutiinitarkastukseen neuvolaan. Puolivuotias poikamme ei ollut kasvanut. Vielä samana päivänä päädyimme terveyskeskuslääkärin vastaanotolle, sieltä sairaalaan Hämeenlinnaan, Tampereelle ja lopulta Lastenklinikalle Helsinkiin.
Olavilla todettiin maksan akuutti vajaatoiminta. Forssan ja Helsingin väli tuli tutuksi kahden vuoden aikana. Poika sai kaksi kertaa uuden maksan – ja olisi tarvinnut vesirokkoon sairastuttuaan pikavauhtia kolmannen elinsiirron, mutta sitä ei kyetty järjestämään.
Olavi kuoli isänsä käsivarsille, vaikka olin pitänyt häntä sylissä tuntikaupalla sitä ennen. Ympyrä sulkeutui. Ensi hetkinään poika oli kuullut Pekon sydämen lyönnit, kun itse olin toipunut sektiosta.
Ennen Olavin syntymää autoradiossa oli soinut Olavi Uusivirran kappale, Hautalaulu. Sen sanat painettiin kuolinilmoitukseenkin: Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Koin Olavin kuoleman vauva vatsassani. Kohdussa tyttö potkaisi niin, että Olavi ehti tuntea sen sylissäni.
Sairaanhoitajaksi aloitin opiskella vuonna 2012. Kotikatras oli kasvanut siihen mennessä niin, että vein kaksi lasta hoitoon, yksi meni ensimmäiselle luokalla ja esikoisemme toiselle.
Edeltävinä kuukausina olin sairastanut keskivaikeaa masennusta. Hoidin sitä psykologin ja psykiatrin vastaanotoilla sekä lääkkeillä. Halusin silti tehdä kolmen ja puolen vuoden opinnot kahdessa ja puolessa vuodessa – ja onnistuin!
Samalla laihdutin nelisenkymmentä kiloa. Halusin ammattilaiseksi, joka voi hyvin ja näyttää mallia omalla esimerkillään. Kouluttauduin kahvakuulaohjaajaksi, personal traineriksi ja hyvinvointivalmentajaksi. Todistuksia ja keventynyttä olemustani juhlin suurella joukolla, bändin tahdittamana tammikuussa 2015, jolloin myös perustin Hoiva-Olivia-yritykseni.
Sain yllättäen kutsun toisen hoivayrityksen esimiestehtäviin, enkä kieltäytynyt. Kahden vuoden päästä irtisanouduin. Hoiva-Olivian työt olivat jääneet marginaaliin, kun olin sitoutunut palkkatyöhön kuin yrittäjä omaansa.
Elämässä on riittänyt reilaan pantavaa. Sairaala-ajat Olavin kanssa repivät minua irti vanhimmista lapsistani, osin myös puolisostani, joka kantoi heistä vastuun. Sitten sairastuin itse ja toivuin.
Nyt elämässä on väljyyttä panostaa rakkaimpiin sekä ammatilliseen kehittymiseen. Valmistun ensi keväänä monimuotokoulutuksesta terveydenhoitajaksi.
Asun Kouvolassa joka toinen viikko nelisen päivää, jolloin pyrin tekemään kaikki opiskeluihin liittyvät tehtävät. Olen nauttinut täysin siemauksin omista vuorokausistani, jotka yrittäjäpuolisoni paikkaa hienosti kotona.
Tavoitteeni on edetä sote-alan opettajaksi, joka puhuu kokemuskouluttajan painoarvolla ja sydämellä hyvän saattohoidon puolesta.
