Mato-Alli: Sinnikäs kulkutaudin kaataja

Raaka kala, paha pala. Lausahdus saattaa olla vielä varttuneelle polvelle tuttu.

Mato-Alli eli sosiaalineuvos Alli ­Vaittinen-Kuikka oli 1960-luvulla tunnettu hahmo. Hän kiersi koko vuosikymmenen lääketehdas Medican tieteellisenä assistenttina valistamassa kansaa lapamatojen vaaroista. Kampanjointi alkoi jo 1950-luvun puolella, jolloin Vaittinen toimi Suomen Punaisen Ristin Karjalan piirin terveyssisarena.

Lapamatotautia pidettiin tuolloin lääketieteen piirissä merkittävänä kansanterveydellisenä ongelmana. Vaiva julistettiin kansaa kalvavaksi taudiksi, jota vastaan ryhdyttiin taistelemaan sekä valistuksen että virallisen terveydenhuollon organisoimien joukkohäätöjen avulla.

Vaittinen-Kuikka totesi nasakasti, että ”Asiat ovat huonosti, jollei ihmisellä ole muuta sisäistä elämää kuin lapamato”.

Vaittinen-Kuikan syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi sata vuotta. Hän syntyi Karjalan Impilahdella 1918. Hän valmistui ensin Helsingin Kätilöopistosta ja sen jälkeen sairaanhoitajaopistosta.

Hän työskenteli muun muassa Kärkölän kunnan terveyssisar-kätilönä ja Valkeakosken sairaalan ylihoitajana. Vaittinen-Kuikka muistetaan myös Nokian kulkutautisairaalan organisoijana. Siihen työhön hänet nimesi lääkintöhallitus.

Mato-Allista tuli myös kansanedustaja. Hän oli tunnettu suorapuheisuudestaan, ja jopa kiivaudestaan. Hän puolusti omaa kantaansa joskus kyyneliin asti.

Eduskuntaan Vaittinen-Kuikka valittiin Pohjois-Karjalasta vuonna 1966. Hän oli Kokoomuksen kansanedustaja.

Hän oli ahkera myös paikallispolitiikassa ja monella foorumilla Pohjois-Karjalan etujen ajajana. Hän toimi tarmokkaasti sosiaalipolitiikan ja kansanterveyden edistäjänä niin sairaanhoito­yhdistyksessä kuin Liikalihavuuden vastustamisyhdistyksessäkin.

Poliitikkona hän sai ehkä eniten huomiota ristiretkestä pornografisina pitämiään julkaisuja vastaan. Hän toimitti 60 kansanedustajan kirjelmän ja nipun alan lehtiä oikeusministeriöön vuonna 1971. Paketissa oli Hymy, Stump, VIP, Jallu, Jermu ja Nyrkkiposti-lehtien irtonumeroita. Pornopaketti päätyi Epäsiveellisten julkaisujen valvontalautakunnan tutkittavaksi. Kirjelmässä vaadittuja syytteitä ei nostettu.

Vaittinen-Kuikka kuoli 88-vuotiaana vuonna 2006. Hän testamenttasi Joensuun kaupungille 100   000 euroa. Rahat ohjattiin kaupungin sosiaali- ja terveys­viraston rahastoon.

Lapamato oli tuttu vieras varsinkin runsasvesistöisessä Itä-Suomessa. Savossa, Karjalassa ja Kainuussa lapamato on elänyt lähes jokaisen asukkaan ohutsuolessa. Nimensä lapamato sai luultavasti siitä, että se on litteä kuin airon lapa.

Tagliatelle-nauhamakaronia muistuttava mato voi elää yli parikymmenvuotiaaksi ja kasvaa yli kymmenen metriä pitkäksi. Lapamato on loinen, joka kuppaa isäntäänsä. Se nähtiin myös kansantaloudellisena ongelmana. Laskelmien mukaan lapamadot söivät köyhältä kansakunnalta noin 66  000 kiloa voita ja 120  000 kiloa leipää päivässä.

Kalaa pidettiin lihan rinnalla toisena lapamadon väli-isäntänä jo 1860-luvulla, mutta vasta 1890-luvulla alettiin todella uskoa, ettei lihalla ollut merkitystä lapamadon levittäjänä. Pitkäksi aikaa jäi epäselväksi, ovatko kaikki kalalajit lapamadon toukan väli-isäntiä. Sveitsiläiset tutkijat ratkaisivat tartuntaketjun vuonna 1917.

1960-luvun lopulla jo monet tiesivät valistuskampanjoiden ansiosta, että lapamadon voi saada raa’asta tai epäkypsästä kalasta, mutta oikea kalalaji – ahven, hauki, kiiski tai made – osattiin nimetä harvoin syylliseksi. Esimerkiksi siiasta tai muikusta tartuntaa ei voi saada.

Mato-Allin kampanja tuotti tulosta. Esimerkiksi vuonna 1950 Pohjois-Karjalan keskussairaalan potilaista noin 40 prosentilla oli mato. Vuonna 1970 luku oli 10 prosenttia ja 1981 enää 2 prosenttia. Vanhemmassa väessä loiset säilyivät pitempään.

Vieläkään lapamato ei ole historiaa. Vuosittain noin 200 ihmistä Suomessa paljastuu lapamadon kantajaksi.

Mervi Naakka-Korhonen: Kaksi totuutta. Kansan totuus ja tiedeyhteisön – lapamatoinfektiosta ja vähän terapiastakin. Duodecim 2000;116:2690–6.

Suomen Kuvalehti 47/2017: Suomen kansallisloinen joutui ahdinkoon – Kuinka käy lapamadon?

Leveä heisimato eli lapamato

Kalaa syövien nisäkkäiden loinen, jonka toukkavaihe elää kaloissa. Toukkia esiintyy suolattoman ja murtoveden kaloissa, jotka syövät hankajalkai­s­äyriäisiä. Tällaisia kaloja ovat esimerkiksi ahven, hauki, made ja kiiski. Toukkia on myös näiden kalojen mädissä. Matoja ei esiinny Itä­meren kaloissa.

Tartuntatavat

Ihminen saa tartunnan syödessään raakaa tai huonosti kypsennettyä pakastamatonta kalaa tai mätiä.

Suomessa lapamato todetaan noin 200 ihmisellä vuodessa. Jos Sisä-­Suomessa asuvalla, kalaruoasta pitävällä seniorikansalaisella on epämääräisiä oireita ja veressä matala B12-vitamiinitaso, ulosteen tutkiminen madonmunien varalta voi olla aiheellista.

Itämisaika

Useita viikkoja.

Oireet

Lievät ruoansulatus- tai yleisoireet. Ripuli tai ummetus, vatsanturvotus ja ilmavaivat. Huimaus, heikotus, ruokahaluttomuus, epätavallinen näläntunne, painon lasku tai anemia. Pitkälle kehittyneessä taudissa raajojen tuntohäiriöitä ja kävelyvaikeuksia.

Mato kilpailee ihmiselimistön kanssa B12-vitamiinista ja vähentää sen imeytymistä. Vitamiinin puutos voi aiheuttaa niin sanotun pernioosin anemian, joka ei johdu verenvuodosta vaan punasolujen muodostumisen vähenemisestä.

Ehkäisy

Järvikala tulee kypsentää kunnolla tai pakastaa. Raa’an pakastamattoman kalan syöntiä tulee välttää.

Kalan ja mädin pakastaminen –10 celsiusasteessa kolme päivää tai –18 celsiusasteessa 24 tuntia tuhoaa toukan.

Tuotteet ja jalosteet, jotka on tarkoitettu syötäväksi kuumentamatta, tulee pakastaa vähintään 24 tunnin ajaksi –20 celsiusasteessa.

Kalan kuumentaminen +56 asteessa viisi minuuttia tuhoaa toukan. Samoin kalan lämminsavustaminen kypsäksi läpikotaisin ja erittäin voimakas suolaus.

Hoito

Aikuiselle annetaan kerta-annos niklosamidi-reseptilääkettä. Ulostelääkkeen ottaminen matolääkkeen kanssa voi tehostaa madon poistumista.

Evira

Jukka Lumio: Heisimadot, lapamato, ekinokokkoosi. Duodecim 2017.