Pirkanmaalla työnantaja haluaa laajentaa työssäkäynnin koko hyvinvointialueelle

Tehyn ammattiosaston mielestä työsopimuslain mukaista irtisanomisperustetta ei Pirkanmaalla muodostu.

Kuvateksti
Työssäkäyntialue on laajentumassa koko Pirkanmaan alueelle.
Kuva: iStock

Pirkanmaalla käydyt yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet erimielisinä.

Työnantaja haluaa laajentaa lasten, nuorten ja perheiden palvelualueella työskentelevien työssäkäyntialueen koskemaan koko Pirkanmaata. Kyse on esimerkiksi neuvolasta, lapsiperheiden kotipalvelusta ja perhetyöstä. 

Muutokset koskevat noin 2 000 työntekijää.

Erimielisyys koskee irtisanomisperustetta, joka työnantajan mielestä syntyy, jos työntekijä ei suostu siirtymään uuteen työpaikkaan. 

Tehyn ammattiosaston mielestä työsopimuslain mukaista irtisanomisperustetta ei tässä tilanteessa muodostu.

"Irtisanomisperustetta ei ole silloin, jos työntekijän työtehtävät eivät muutu tai työvoiman tarve ei vähene", sanoo Tehyn koordinoiva pääluottamusedustaja Kimmo Mäkelä.

Neuvottelujen myötä työaikamuodot muuttuvat joissakin yksiköissä, mitä ammattiosasto pitää hyvänä muutoksena.

"Joissain yksiköissä on käytetty jaksotyöaikaa, vaikka yleistyöaika on oikea työaikamuoto." 

Muutoksia on tulossa myös yksittäisiin tehtävänkuviin sekä tehtävänimikkeisiin. 

Nimikkeiden ja tehtävänkuvien muutosten taustalla on työnantajan mukaan esimerkiksi asiakastietojärjestelmän tuomat muutokset, palveluverkon uudistus tai tarve laajentaa palvelua koko hyvinvointialueelle.

"Tehtävänimikkeiden muutokset selkiyttävät tilannetta, eikä niihin liity irtisanomisen uhkaa."

Mainos alkaa
Uutiskirjemainos.
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Uutiskirjemainos.
Mainos päättyy

Avopalveluissa työnantajalla on Mäkelän mukaan tarve keskittää hoitohenkilöstöä eri sote-keskusten välillä. 

Suunnitellut muutokset on tarkoitus toteuttaa kevään ja syksyn aikana.

Aluehallitus on hyväksynyt yhteistoimintaneuvottelujen tuloksen.